äippä: Millos sie meinasit tallille mennä?Ja niin siinä sitten kävi. Ja pelkästään tallille lähtö ei ollut suunnittelematon, vaan myös koko lenkki. Miut ehdittiin sen aikana kutsua paistettuja silakoita syömään, tappelin Kirin kanssa siitä käännytäänkö parinkymmenen metrin päässä tallista takaisin (ei, ei käännytty), talutin tuota em. palloa joitain metrejä kun hän näki mörköjä, loikittiin pellolla (josta heinä oli jo korjattu pois) kauhistelemassa niitä valkoisia heinäpaalihärdellejä, löydettiin etsimäni tie jolle me ei kuitenkaan päästy (en muistanu että siinä välissä oli reipas oja..) ja melkein hutkaistiin kaviolla lennokkaasti jotain himputin Mersua joka oli tien varressa. Ja vielä kun tultiin tallille niin ylisuojeleva hanhiperhe oli pihassa ulkoilemassa ja se emo sähis meille vihasesti, Kiri sai himput sätkyt enkä minäkään kovin ilahtunut ollut sen hanhiukon suojeluvaiston tuntien.. Mutta ei sentään törmätty traktoreihin \o/
minä: Emmie tiiä.
ä: Torstaina voisit mennä, Teemulla on parturi mutta ei muuta.
m: Nii. Tänään ois ollu aika pro mennä.
ä: Ehtiihän sitä vieläkin.
m (ponkaisten seisomaan hietikolta melkein muljauttaen nilkkansa): Noni, lähetään jo, mie käyn herättää iskän!
Tyhjä olo. Tajusin illalla että mä haluaisin elää viime kesässä. Ja tulevaisuuden ajatteleminen suoraan sanottuna ahdistaa. Aikakone ois nyt kiva.
Haettiin kani kotiin. Havanitan Benita, tuolla se on pesulla häkissä (: Ihana isabellan värinen pallero, kääpiöluppa. Aamulla pesin Valkon ja Nopan entisen häkin, se on nyt siistimpi ku ikinä oston jälkeen. Topi-hauva autto kovasti pesussa. Ja Valko haudattiin. *pienempikuinkolme*. Se pääs hienolle paikalle, siihen paistaa aamulla aurinko järven takaa ja aamupäivällä joku köynnöskasvi varjostaa sitä, loppupäivästä varjona toimii toi vanha talo joka häipyy tosta pihalta joskus.
Kirjotin just psykan seitsemään tehtävään vastaukset, ootin vaan koko tehtävientekoajan että pääsen koneelle (itsekuria löytyi sen verran etten heti rynnännyt koneelle), ja nyt kun oon täällä ni ei tee mieli olla koneella. I like it. Ois hirmusti tekemistä mut.. Kirjottamisinto meni kun kirjotin yli puoltoista sivua tota psykaa. Hah. Mitenköhän keskiviikkona yhteiskuntaopin kokeen jälkeen?
Toivoisin voivani sanoa että olen lukenut koko yön Bo Carpelanin runoja, maannut matolla transsissa ja nähnyt enkelin. Todellisuudessa stereoissa soi Suomirokkia, 5, tee on liian kuumaa juotavaksi, pääni on kipeä kolmannen suitsukkeen tuoksusta ja lautasella odottaa aamiaisena 2 Fanipalaa. Herättyäni kääräisin hiukseni tuulenpesäksi jonnekin päälaen tuntumaan, beigetöin huuleni kiillolla ja etsin vaatekaapin uumenista kaikki rannekoruni, jotka nyt kilisevät ja helisevät kilpaa sateen kanssa. Haluaisin vain maata ulkona sateen keskellä, kastua ja antaa sateen kastella suljetut silmäluomet, antaa luonnon hukuttaa minut itkuunsa että minun ei tarvitsisi itse itkeä. Tahtoisin poismenneen tätini kesämökille, sinne missä tuoksui kaloilta ja tuoreelta marjamehulta, missä hiekka rahisi leluautojen alle ja navetta oli niin iso että kaaduin selälleni kun katselin sitä. Don Huonot sanovat että ehdin nukkua myöhemmin, ehkä yritän ottaa neuvosta vaarin ja valvoa. Tuleeko tänään hyvää elokuvaa? Ja sitten kun muutan omaan pieneen mummonmökkiini Englantiin, ripustan ikkunoihin pitsiverhot, keitän joka aamu aamukahvit ja hörpin ne rauhassa katsellen sateisesta ikkunasta ulos, kissa nuolee itseään sohvalla ja ikkunalaudalla nuokkuvat kymmenet yrtit. Sanomalehti rapisee itsekseen ja vanhanaikainen televisio pauhaa yksikseen meren takana. Herätessäni poskeeni on painautunut pitsisiä ruusuja, koivuja, kaikkea kivaa mikä tuo vanhan kodin mieleen.
Kesäloma alkaa kohta. Muistuttaa minua vihreästä, tuoksuvasta ruohosta, sinisestä taivaasta, aamu-usvasta järvellä, lokkien kiljunnasta ja haarapääskyn poikasista jotka syntyvät autokatoksessamme. Paljaat jalat havunneulasten peittämillä poluilla ovat kotiin tullessa aivan mustat, putsaan ne istumalla pihamme vedellä täytetyn betonirenkaan laidalle. Poimisin mansikoita ja kuuntelisin tulen räiskettä ja sateen soittoa grillikatoksessa jos tämä talo ei olisi tässä. Huoneeni alla oli ennen marjapusikot, ne joista poimin aamupalani jalat aamukasteesta märkinä ja kylminä.
Olen yksin, ihan yksin. Suljin puhelimeni ettei tarvitsisi kuunnella ketään tai avata suuta koko päivänä kenellekään muulle kuin itselle, tiedän että uusi henkilö on lisännyt minut meseen ja haluaisin tutustua, mutta en halua kuulla tutuistani MITÄÄNMITÄÄNMITÄÄN. Haluan nukkua koko viikon, käpertyä peiton alle, juoda aamiaiseksi vihreää teetä, huudattaa stereoita täysillä ja haistaa vain oman hajuveteni.
Piste tähän.
Myöhemmin: "Voi vattu, iskä tuli just kotiin: "Noni, pari päivää sairaslomaa". Siis voi helv, eikö se voi ikinä tajuta että jos mulla on just loma alkanu ni mie en EHKÄ HALUA ETTÄ SE ON KOTONA HELV. Kiitos kovasti. Eikä sillä kyllä eilen vielä mikään ollu......"
Aurinko, perhonen:
sulava hanki.
Teki puron
maahan loi
aurinko.
Paistaako pitkään
vuosien päästä
satojen?
Paistakoot Tiinalle ainakin, sinne päin haliruttu (ja yhtä monta takas ;D)
Kärsin puhelimellasoitto-ongelmasta nimeltä soittokammo. Ja se on inhottavaa. Pitäisi soittaa Kirin uuden tallipaikan omistajalle vuokrauksen tms. jatkosta, ja stressaan sen takia niin hirmuisesti etten osaa tehdä muuta kuin pyöriä netissä ja kauhistella että iikapuamitäminäsanonsille! Ja että nolaan itteni ja hui hirmu. Kuulostaa omastakin mielestä ihan älyttömän tyhmältä, mutta nyt sentään uskallan vastata puhelimeen, toisin kuin lapsena. Se soittaminen vaan.. :S Niin ja soitin jo kerran tuolle Johannalle, MUTTA KUN se ei vastannu ja nyt jänskättää että millon se soittaa ja josenehdikäänsittenvastaamaanjamiunpitääsoittaaiiks!
Anteeksi, minun pitäisi lukea englantia kun en osaa ja huomenna on koe. MUTTA KUN kauhishirvittelen sitä soittoa ja odottelen suklaamunaa saapuvaksi kaupasta. Tilattu maitosuklainen ja iso. Ja anteeksi vielä, myönnettäköön etten usko enää pääsiäiskukkoihin jotka munii suklaamunia. Ois se kyllä kivaa mutku veli paljasti mulle jo pienenä ettei se niin mee. Julmaa.
Muok. Johanna soitti ja sano että miun pitää soitella pääsiäisen jälkeen uudestaan. Klup. Einain.com.
Voihan vähän vähemmän pyhä lauantai. "Itkuparku ku on tylsää, siellä on surkee ilma ni ei voi lähtee lenkille (pari pilvenhattaraa taivaalla ja vähän tuulista), mie halluun nukkuu mutku tiiän että oon ärsyyntyny sen jälkeen jos nukun päivällä ni en voi nukkuu, ei oo mitään tekemistä (ei edes kokeisiin lukemista, blogin tai kuvagallerian remppaamista jne.), oon läski ja lihava ja haluun kesäks kuntoon (nami nää cashew-pähkinät on hyviä mums)" tiutiu. Ja linnut laulaa nätisti tänään.
Selvästi joku teiniangstinen pikkutyttö keksi tehdä elämästä kirosanan. Sit se vaan huuteli niiku "voi elämä!" sen sijasta että ois huudellu "voi v**** niinq!" Ja sit joku itsemurhakierteen riivama keksi että "ai vitsi, niinhän se onkin". Yea, rait. Paitsi että ei elämää käytetä kirosanana. Se on sellanen.. hmm.. no on se ehkä vähän niinku kirosana, mut sellanen epäsuuttunu epätoivonen. Myönnettäköön etten oo ikinä ymmärtäny tuota "sanontaa", ehkä se johtuu siitä että elämä sittenkin on kirosana ja en ymmärrä muitakaan kirosanoja?
Oi vitsi muuten, en oo ikinä tajunnu että "epätoivoinen" on niinku "toivoinen" mut kielteisenä. Mut eihän "toivoista" käytetä, eiks se oo "toiveikas" tjtn. Paitsi et noi ei oo kyllä synonyymejä. Mietin älyttömän usein miten kaikki kielet on kehittyny. Tai siis lähinnä että miten ihmiset on joskus vuosiavuosia sitten selittäny toisilleen että "what" on yhtä kuin "mitä". Vai onko ne englantilaiset vaan jankuttanu suomalaisille että "what" kun ne ei oo tajunnu kun suomalaiset on selittäny että "tereve, mie oon Jussi tuolta Pohojolasta ja mie kasvatan lehmmii ja nautakarjjoo", ja sitten suomalaiset on tajunnu että englantilaiset ei tajua ja että ne varmaan whatilla kysyy että mitä. Mut siis oikeesti, miten selittää jonkun sanan, vaikka "että"? En mie ainakaan osais, ja sit kun se vielä pitäs osata selittää toiselle sellasilla sanoilla jotka se on jo oppinu. Okei, ehkä se ei sitten tapahtunutkaan ihan parissa päivässä. Mutta siis nykyäänhän amerikkalaisten on vaikka miten helppo selittää suomalaiselle esim. sana "blogi": linkki omaan blogiin ja selitys "this is my blog. It is like a diary, but it's in the internet, and everybody can read it." Sitten suomalainen silleen: "aa, siis toi on niinko sen päiväkirja netissä, eli se on niinko nettipäiväkirja. Jee!" Ja uusi sana on keksitty, tsädääm! So simple nowadays.
Miltäköhän ihmisten puhe on kuulostanu sillon joskus kaaaauan kauan sitten? Onko se ollu sellasta jokellusta vai jotain kielenvääntelyä? Siis siinä vaiheessa kun se ääntely ei enää ollu pelkkää gorillojen kirkumista. Ja kuka on keksiny ees ruveta puhumaan jotenkin muutenkin kuin eläimet miinus ihmiset? Ja miksi? Palatkaamme jälleen aiheeseen jossa pääsen haukkumaan ihmiset kiviluoliinsa kun menivät keksimään nykyisen ällöyhteiskunnan, jonka takia maapallo tuhoutuu kun Jumala suuttuu ja päättää sulattaa kaikki jääalueet. Voiskohan musta tulla seuraava Nooa?
Vau, tää kaakao maistuu ihan jollekin älyttömän ihanalle hedelmälle, mut ei kaakaolle. Vaikka ei tossa oo muuta ku kaakaota ja maitoa. Ehkä en oo ennen osannu sekottaa niitä oikeessa suhteessa, ja nyt kun osasin ni se maistuukin sit oikeelle kaakaolle? Mahdollista, hyvinkin. Paitsi että onko kaakao hedelmä? Eilenkin mietin jonkun rehun vihannesmaisuutta, en kyllä saa millään mieleeni mikä kasvi se oli. Äh, meinasin kirjottaa että "kun muuten on hedelmällisyys (siis tyyliin kun puhutaan siitä onko joku pallo hedelmä vai vihannes) ja vihannesmaisuus, niin miks kasvillisuus tarkottaa ihan muuta?", mut tajusin kirjottaessa että nehän onkin hedelmäisyys, vihannesmaisuus ja kasvikkuus. Tai sitten ei.
Ää, oon parin päivän aikana todennu jo vaikka miten moneen otteeseen et suomen kieli on ihan törkeän hankalaa! Lähinnä sen taivutusmuodot, varsinkin kun tykkään taivutella kaikenlaisia sanoja ihan mutkalle ja kiemuralle ja monikulmakolmioiksi niin ettei kukaan lopulta tajua mistä sanasta olen puhumassa ja mihin sijamuotoon sitä taivuttamassa. Ja mulla on kanssa ongelmia yhdyssanojen kanssa, "kaikenlaisia" yms. on sellasia sanoja mistä en tykkää. Mut silti oon tunkemassa niitä joka paikkaan ja kaikki Suomen äikän opet kiroaa mut.
Kumma juttu, tässä kirjottaessa tulee koko ajan suunnilleen joka sanasta mieleen joku juttu joka sitten pitää kirjottaa, ja kaikki edelliset jutut jää kesken. Oiskohan se sitä "tajunnanvirtatekniikkaa" mistä selittelin äikän kokeessa jotain soopaa? Kuten jo parille ihmisille totesin, että jos en muuten saa pisteitä äikän kokeesta, niin ainakin siitä että aiheutin opelle vuoden naurut niillä termienselityksilläni. Ja bilsankin kokeessa vois ehkä sama toimia, selittelin kysymykseen "mitkä tekijät vaikuttavat sydämen sykkimiseen (en nyt tarkkaan muista kysymystä mut about noin)?" jtn että "pitkällä ihmisellä sydämen pitää sykkiä tiheämmin kuin lyhyellä, koska verta pitää saada pumpattua pidemmälle." Ja sitä rataa, että terve heippa moi. Oisko pitäny lukea? *_______*
Ylioppilaskirjoitukset on harvinaisen syvästä rapakosta revitty juttu. Ensin ihmisten pitää 15-vuotiaana päättää mille alalle lähtee. Jos ei tiedä niin menee lukioon. Sitten raataa siellä lukiossa kolme vuotta opettajien paukuttaessa koko ajan päähän "ylppärit, ylppärit, ylppärit, muistattehan nyt varmasti että olette täällä lukiossa vain ylppäreitten takia ettekä mistään muusta syystä." Sitten raadetaan niska limassa ne muutamat viikot ennen ylppäreitä, muuten ollaan miten huvittaa. Sitten eräinä päivinä raaputetaan muutamalle paperille kaikki se tieto mitä on pääähän sattunut tarttumaan sen kolmen vuoden aikana, ja siinä sitten päätät että mitä aiot loppuelämäsi tehdä.
Aika monet unelmat lentää roskiin yhden päivän aikana kun ei juuri ratkaisevalla hetkellä sattunut muistamaan sitä piin viidettäkymmenettäkolmatta desimaalia. Se on epäinhimillistä. Niin kuin sekin että pitäisi viimeistään 18-vuotiaana tietää mihin aikoo loppuelämänsä tuhlata. Mitä järkeä siinä on? Ensin käydään peruskoulu että pääsee sinne tiettyyn oppilaitokseen mihin haluaa. Sitten (jos lukiolaisia katsotaan) käydään siellä tietyssä oppilaitoksessa siksi että saisi kivat kirjaimet muutamaan paperiin, saataisiin lesostella niillä naapureille ja sitten taas mennään seuraavaan oppipaikkaan mihin halutaan. Ja sitten taas muutaman vuoden päästä päätetään minne mennään töihin ja tehdään töitä siellä sitten sellaiset yli 30 vuotta. Paitsi että väliin varmaan mahtuu paritkin irtisanomiset ellet vain halua muuttaa Kiinaan töihin. Ja kun on löydetty aina uusi työpaikka ja jäädään lopulta eläkkeelle, niin muututaan katkeroituneiksi vanhuksiksi jotka kiilailee kauppajonoissa ja joilla on niin kova kiire ihan vaan koska se on nykyajan periaate, vaikka tosiasiassa meinataan kuolla tylsyyteen. Siistiä.
Miks miusta tuntuu ettei tollanen elämä oikein houkuttele? Siksi haluankin kuolla ennen kuin pääsen eläkkeelle, uskon että ehdin tehdä kaiken haluamani ennen sitä. Kirjoittaa pari kirjaa, toimia luonnonsuojelijana, pelastaa muutamat löytöeläimet, tulla laihaksi, työskennellä ulkomailla. Niinpä.
Tajusin ettei matikan koe mennytkään niin hyvin kuin aluksi kuvittelin. Noh, mitäs pienistä. Huomenna bilsan koe, koealue 150 sivua, 0 sivua luettuna, tänään vielä ratsastus jossa vierähtää sellaset 3 tuntia, haluan aikasin nukkumaan ja totean aamulla etten ole lukenut bilsaa laisinkaan. Mutta multa menikin inspis opiskeluun kun tajusin että tää kaikki on ihan turhaa, että mä kuolen kuitenkin joskus ja että en halua viettää loppuelämääni jossain laboratoriossa hiiriraukkoja tökkien.
Melko helmi ensi jakso: keskiviikkosin 2 tuntia koulua, torstaisin 4 ja tätä rataa. Maanantai kaheksasta neljään yhdellä hyppytunnilla. Toisaalta harmittaa, kevään jaksot on mulla aina älyttömän helppoja ja sitten ei oo sitä pientäkään motivaatiota. Mutjoo, taidanpa mennä ulos kun saan huoneen siivottua (tai ehkä jo ennen sitä), joskin tulin vasta yli tunnin lenkiltä. Pelkään muuten Suomen tulevan rajavartioinnin puolesta: Onttolan tulevat sotilaat hiihteli metsässä ja ihmetteli että "missäköhän me ollaan?" Heh, tunarit. Ei muuten mutta lentokenttä on alle kilsan päässä ja tie vielä lähempänä. Ja ne hiihti ihan toisen tien vieressä.. ^_____^
Hirmu levoton olo. Ei ollenkaan sellanen kiva kevätolo millon tuntuu että leijailee vaan jossain näkymättömässä siitepölypilvessä. Mie haluisin vaan juosta ja juosta ja juosta. Jättää kaiken taakse ja leikkiä koirien kanssa, olla huolehtimatta koeviikosta, koulusta tai mistään muustakaan, ja vaan maata talon rappusilla auringon paisteessa.
Oon huomannu että haluan hirveesti kaikkea mitä en saa tai en voi tehdä. Hiukset pitäs värjätä kirkkaanpunasiks, tatuointi ottaa, kani x 2 ostaa, samaten farkut, huppareita, toppeja... Mutku ei oo rahaa. Ja Kyprokselle ois namu päästä ja entisen insidepiirini sisus ois kanssa kiva paikka. Ainiin, unohdin kultaiset citylenkkarit, mustat ballerinat, uudet korvakorut ja TBS:n huulirasvan. Ja haluun ne ihanat maastolenkit Kirin, Mellun ja Sanna-Marin kanssa takasin!! :'( Parku.
Äikän tekstitaidon vastaus pitäs kirjottaa, palautus klo. 14.00. Ja kohta kouluun, en haluais istua sisällä tällasena päivänä. Ja ne uudet farkut ois kivat ettei mun tarttis kulkea kulahtaneissa tai liian pienissä housuissa. Ja miun laiharista ei tuu mitään.
PS. Apulannan Syitä ja seurauksia -kokoelmajutun 2. levy *pienempikuinkolme*
Makasin kovalla puulattialla pää takanreunaa hipoen ja tuijotin lamppua. Tajusin miten älyttömän paljon olen netissä, miten masennun jos en pääse koneelle ja miten vielä enemmän masennun jos en osaa tehdä haaveideni ulkoasua. Yliarvoin itseni ja haaveilen mahdottomuudesta, täydellisyydestä.
Toivottavasti elämäni tietokoneen ääressä, siitä riippuvaisena loppuisi pian. Se olisi upeaa.
Tasan kaksi kuukautta siitä kun Valko lensi pois. Ehkä, toivottavasti, kahden plus kahdeksan viikon päästä meillä loikkii taas uusi kani.
Ai vitsi että osaa olla täydellistä tällä hetkellä! Ulkona on juuri sopivan kipakasti mutta kuitenkin sen verran vähän pakkasta että voi hyvin olla ulkona (16 astetta), aurinko paistaa, linnut käy napsimassa siemeniä lintulaudalta ja puolimetrinen hanki kimaltaa *pienempikuinkolme*
Kävin just about tunnin lenkillä iskän ja koirien kanssa. Topia ei kyllä uskois 15-vuotiaaks, pappa jolkotteli niin vauhdilla koko matkan että sain vähintäänkin kävellä _reippaasti_ perässä siellä hihnan päässä. Ja Pyry tietysti poukkoili tapansa mukaan ympäriinsä :D Todellakin pakkaset tekee Topille vain hyvää, eikä tunnu sitä haittaavan laisinkaan kun aamullakin herra heräsi kopin ulkopuolelta ulkona käydessäni, pakkasta oli kuitenkin 30 astetta..
Ja nyt juomaan Karibian aurinko -teetä, täyttämään astianpesukone ja imuroimaan huone ja vaihtamaan verhot. Hassua, edes ajatus matikan läksyjen tekeminenkään ei vaikuta vastenmieliseltä O.O
Hups, oon vahingossa poistanu ton otsikon ja muut ulkoasujutut netistä. Noh, aattelin tehä uudet kuitenki.
Mun pitkäaikasin unelma sitten rikottiin just. Kiitos. Kiitos kovasti ja valtavasti ja HIRVEÄN PALJON! Kärsikää sitten tyttärenne puhumattomuudesta ja siitä ettei se koskaan tee mitään eikä edes yritä opiskella koska rikoitte sen unelman. Sen mistä se on kaikkein eniten haaveillu koko pienen elämänsä ajan. Kiitos kun ette päästä sitä koskaan istumaan rakastamansa hevosen selässä niille poluille joita se on niin monen vuoden ajan kuluttanut ja tallannut odottaen vain sitä hevosta joka kantaisi selässään niillä poluilla. Kiitos kun tiputatte sen nokkospuskaan kovempaa kuin yksikään muu olento tässä maailmassa. Se ei unohda heti eikä koskaan.
Taustatietona nyt pahimman surun hetkellisesti laannuttua että Kiriä tarjottiin mulle ylläpitoa vastaan vuokralle, muuten se muuttaa toiselle puolelle Suomea tuntemattomalle ihmiselle.
