perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Uusi yhdistys

Nyt olisin valmis perustamaan taas uuden yhdistyksen: Asukaamme maaseudulla ja myöhästykäämme linja-autosta perjantai-iltapäivällä ry. Sillä niin minulle kävi: Matikan kaksoistunnit loppuivat varttia vaille neljä, eli varttia normaalia aiemmin kun ei pidetty välituntia. Linja-auto tulee koulun pysäkille vasta suunnilleen puoli viideltä, ja menin sitten tietokoneelle, kun niitä nyt sattuu koululla olemaan. Jotain sitten räpelsin netissä, ja katselin kelloa aina viiden minuutin välein. Yhdessä vaiheessa sitten katsahdin kelloon, ja se näytti 25 yli neljää. Päätinpä lähteä pysäkille. Talsin juuri koulun parkkipaikalla lumipyryssä ja mietin että olisi ihanaa jos lintti tulisi 15 sekuntia sen jälkeen kun olisin päässyt pysäkille. Mutta sitten katsahdin pysäkille päin ja näin kun linja-auto hurruutti vauhdilla pysäkin ohi. Kyllä ärsytti, suorastaan. Matkaa pysäkille ei olisi ollut kuin noin 10 metriä, ja juuri kun ajattelin että ihanaa päästä perjantaina vihdoinkin viikonloppua viettämään! Mutta kääntäkäämme suru iloksi: köpöstelin kaupungille ja ostin lahjat kaverille ja koirille, ja ehdinpä vielä käväistä kirjastossakin ennen kuin menin pysäkille, tällä kertaa jopa ajoissa. Että sainpa sitten kaikki jouluostokset tehtyä, porukoille vois ehkä jonkun konvehtirasian tms. yhtä tylsää ja tavallista ostaa, kun totesin että olen hiukan köyhtynyt tässä joulun alla eikä muuhun oikein varaakaan olisi...

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Diibadaaba

Viettäkäämme lauantai-ilta rattoisasti ihastellen niin fiksujen ja ihanien raksujen wannabejotain hyypiöiden kuvia ii2:ssa ry. Kannattaisiko perustaa? No joo, alkaammetukekokyseistasivustoa.org. Ja jos ei joku vielä ole huomannut, minulle ei ole elämää. Eikä kukaan ole sellaista minulle ainakaan vielä mesessäkään myynyt, vaikka olen pyytänytkin. Niisk. Ja toiseksi, minulla on tylsää. Voisin tehdä kaikkea hauskaa ja hienoa ja mukavaa, mutta en jaksa. Istun sitten netissä vain juu. Pitäisikö tännekin jaksaa jotain fiksua kirjoittaa? o.O

Saavuin sitten torstaina ensimmäiseltä LUMA-reissultani. Mukavaahan tuolla, menomatkan sain jopa istua kokonaan yksin kahdella penkillä, hehaa. Tai no, Lauran reppu oli siinä toisella, mutta senkin viskasin jossain vaiheessa lattialle, sori. Ja matkamme suuntautui siis Oulun yliopistolle geofysiikan ja biologian laitoksille. Lähtö keskiviikkoaamuna kello 06.00 koulun pihasta, tosin lintti oli myöhässä pari minuuttia. Ja mukana siis kaikki halukkaat LUMAlaiset ykköset & kakkoset + 10 nopeinta kolmosta, raksu veljeni mukaan luettuna. No, olipahan hänestäkin se hyöty että sain tyynyä lainata matkan aikana. Ja käytiinhän me muuten Tietomaassakin, minä tietysti täällä ylpeänä ranneke ranteessa vieläkin, mitenkäs muutenkaan. Kieltämättä oikein hauskaa oli, vaikka yliopistolla ehkä vähän tylsää. Yövyttiin Virpiniemessä tms., nukuin Tiinan ja Lauran kanssa koko paikan pienimmässä kahden hengen huoneessa patjalla lattialla. Ja peitto tyynynä. Mut oli se miun tyyny kyllä nätimpi ja enemmän tyynyn näkönen ku muitten... Tyynyliinakin ihan normaali jopa. Ja käytiinhän me valtion rahoilla Raxissakin syömässä. Että kaikki vaan LUMAlle, pääsette hyödyntämään valtiota vallan helposti!

Perjantaina oli kurssin eka matikan tunti. Suorastaan hihkuin innosta joo, edellisestä _lyhyen_ matikan kokeesta 6+. Jeejee. Mutta opepa oli oikein ihana ja päästi meidät jo puol neljältä, oikeasti olisi meidän pitäny päästä vasta varttia vaille neljä kun ei pidetty välkkää *pienempikuinkolmekolme*. Oikeasti innostaa niin kauheesti matikan tunnit perjantai-iltapäivällä kahdesta neljään. Ja muutenkin aika passiivi lukujärjestys, maanantaina 1 hyppytunti, kaikkina muina päivinä 2. Tiistaina alkaa koulu yheksältä, muina päivinä kaheksalta. Keskiviikkona loppuu kahelta ja torstaina kolmelta, muina neljältä. Ai vitsi että tykkään, jotenkin nää miun lukkarit on menny aina pahempaan suuntaan tässä kolmen jakson aikana..

Mutta sain äikän kokeesta 9- !!! Odotin jotain seiskaa, mutta eipä sitten. Tosin piti onneks vaan kirjottaa aineistoaine, sepustin jotain ala-asteen majaleikeistä. Että niin. Mutta eipä tuo näyttänyt haittaavan. Ja se miun teksti olevinaan sopi hyvin otsikkoon, viimisenä vetäsin siihen vaan sen otsikon että pääsisin nopeesti pois kokeesta. Kaikkia kokeita tein muuten vähintään puoli yhteentoista, viime koeviikolla tein kaikkia suunnilleen kymmeneen. Ja kokeet alkaa siis yheksältä. Ja tällä koeviikolla oli kuus koetta, eli joka päivä yks. Mietin vaan että paljonkohan sain fyssan kokeesta kun kurssista olin saanu ysin o.O! En vielä perjantaina uskaltautunu muita kokeita hakemaan ku ruotsin, bilsan ja äikän, eli fyssa, enkku ja ussa on vielä hakematta.. Jos maanantaina vaikka muistais tjtn.. Teemu tuli nyt häiritsemään syvällisiä pohdintojani ja kehittäviä juttujani, täytyy häipyä.

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

I love avuttomat pikkutytöt ihQ daa

Huoh. Enkä sitten meinannutkaan kuin pari kertaa tämän päivän aikana räjähtää, onneksi en kyllä kenellekään päin naamaa, mutta päin tietokonetta. Eräässä foorumissa jossa satun aikasta paljon viihtymään, oli jokainen topikki jotain tähän tyyliin: "Apua, mite tehää leiska!!!!", "Voiks joku mapata???!!", "Koodatkaa joku!", "Miten koodataan?". Huoh niisk nirsk narsk. Sitten joku menee ah niin avuliaana ilmoittamaan jollekin leiskaa tarvitsevalle että että "mä voin tehä leiskapohjan." Sitten se leiskaa pyytänyt on ihan onnessaan kun on saanu leiskan, aivan älyttömän hienon ja upean. Sitten se plänttää sen leiskapohjan, joka on siis _jpg._ muodossa sinne sivuilleen, sitten tulee kyselemään et "mihin mä ne tekstit laitan?" Sitten vaan vastauksena: "sun pitää koodata se". Njäh. Miksi nämä avuttomat pikku ihmiset eivät voi ymmärtää että sellaisesta leiskapohjasta ei ole mitään hyötyä, varsinkaan kun se on niin monimutkaisen näköinen että vain joku suunnilleen ammattilainen osaisi sen koodata. Onhan sillä Paintilla tms. kiva piirrellä niitä leiskapohjia, mutta kuinka moni sitten oikeasti sellaisen osaisi koodata? Ja sitten kun joku kysyy että miten koodataan. Tyypille annetaan neuvoiksi muistio, Menthal27 & Copyzone. Ja mahdollisesti kerrotaan myös mitä sinne sivun alkuun pitää tökätä, ja että se pitää sitten tallentaa .htm-lopulla se muistion juttu missä ne koodit on. Sitten se koodauksesta kysynyt tyyppi viipyy poissa pari minuuttia, ja tulee sitten valittamaan että "emmä osaa, voiks joku koodata mulle?" Siis miksei voida tajuta ettei koodausta voi oppia puolessa minuutissa, hyvä jos puolessa kuukaudessa ees jotenkin oppii koodaamaan, tai edes puolessa vuodessa. Ja se eka ulkoasu ei voi olla mikään mahtavaupeahieno, minäkin kun olen lähemmäs 20 ulkoasua tehnyt ja en vieläkään osaa kuin tyyliin jonkun näköisen tablen / framen / i-frame härvelytyksen tehdä. Miksi nuo nykyajan ihmiset ei voi opetella itse, en vaan muista että esim. vuonna 2000 tuollakaan foorumissa olisi koskaan ollut mitään kyselyä että voisiko joku koodata, korkeintaan kysyttiin esim. "mikä tässä koodissa on vialla", "miten saadaan teksti ihan sivun yläreunaan" tms. Noh, omapa on ongelmansa jos eivät halua jotain niin hauskaa ja helppoa opetella. Ei kotisivuissa ole mitään mieltä jos ei itse tiedä mitä mikäkin koodi tarkoittaa. Ja sitten vielä vuodatukseni lopuksi sen verran että sitten jos joku ehkä mahdollisesti jaksaa vaivautua opettelemaan sitä koodausta, tungetaan sinne sivuille kaikki mahdolliset ihmekoristukset, hiirtä seuraavat tekstit, vierityspalkki vasemmalle puolelle, ihanat räikeät taustakuvat ja joka sivulle tietysti erilainen, ja fonttina Times New Roman ja kokoa 100 px.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Ihmiset on tyhmiä

Miten voikin olla näin tylsä ilma? Aurinkoa en ole nähnyt moneen viikkoon, saatikka sitten sinistä taivasta. Ja tasan kuukauden päästä pitäisi olla jo joulukuusi sisällä, lahjat aukaistuna ja massu täynnä kaiken maailman herkkuja. Ja ulkona monta metriä lunta. Mutta eipä siltä suuremmin näytä, tänäänkin lämmintä melkein viisi astetta, eikä lumesta tietoakaan. Voisin lähteä Islantiin kohta ellei sitä lunta ala jo tulla, mie haluun päästä Pyryn kiskottavaksi suksilla tai pulkalla tuonne järven jäälle. Ja ois paljon valosampaakin. Ja pääsis laskettelemaan.

Ja taas haluaisin tämän Suomen ostaa kokonaan itselleni ja tehdä siitä luonnonsuojelualueen. Eihän tuolla enää voi kävellä edes missään kun joka paikasta on puut kaadettu o.O. Ärrinmurrin, en tykkää. Pikku lintuset ja oravaiset ja muut pikku metsäneläimet menettävät pesänsä ja joutuvat muuttamaan ja niisk. Ja mietin juuri että mitäköhän tapahtuu noille meidän ullakolla asuville pikku hiirille kun tää talo puretaan? Jos tää jätettäskin tähän tulevan talon etupihalle nököttämään? Tosin mie en ees tykkää siitä miten hehtaarietupiha tuonon tulee kun tää talo otetaan pois, aina oon tykänny takapihoista enemmän. Ja miun tulevan huoneen suunniteltu järjestys meni sitten uusiks, miun sänky on liian pieni sellaseen ihanaan koloseen mikä siinä huoneessa tulee olemaan.

Tajusin muuten taas vaihteeksi sen miten tyhmiä ihmiset on. Miks autot piti keksiä? Ei olis niin pahaa kasvihuoneilmiötä, ihmisten kunto olisi paljon parempi, maisemaa ei tarttis pilata millään harmailla teillä, nyt olisi jo lunta ja ihmiset eivät kärsisi masennuksesta. Ja työttömiäkin olisi paljon vähemmän kun hevosista (siis liikennevälineistä) pitäisi kuitenkin huolehtia, ja opettajiakin tarvittaisiin.. Ja kengittäjät olis aika pop kanssa. Hölmö se auton keksijä kyllä oli. Itse asiassa päätin että en aja autonajokorttia, vaikka iskä onkin entinen liikennekoulun opettaja ja olisi oikein innoissaan minua opettamassa. Tai ehkä se juuri onkin syy vastahakoisuuteeni? Tosin kevarikortin voisin ajaa ens kesänä tai joskus, ellei sitten ihmiset viisastu ja ala taas liikkua hevosilla.

Ja toisestakin syystä ihmiset on hölmöjä. Maailmaanhan saataisiin miten paljon tahansa rahaa, jos vaan painettaisiin. Oikeastaan rahaa ei edes tarvittaisi mihinkään. Miksei siirryttäisi takaisin siihen vaihtokauppahommeliin, tavara annettaisiin takaisin tavarana. Sitten ei tarvitsisi huolehtia aina valuutanvaihdoista ja siitä miten paljon mikäkin valuttaa nyt on euroissa. Ja periaatteessa kaikki tavara ois saman arvoista, kun maahan haettaisiin ulkomailta sellaista mitä omassa maassa ei ole. Sitten oltaisiin paljon onnellisempia, mahdollisesti. Sitten kaikki ydinjätteet voitaisiin heivata avaruuteen, ei tarvitsisi huolehtia siitä että kuka maksaa. Tosin sitten ei varmaan avaruuteen välttämättä olisi vähään aikaan menemistä. No joo, jos ei olis ihmisiä niin ei tarvitsisi tällaisistakaan murehtia. On ne ihmiset tyhmiä, vaikka muuta kuvittelevatkin. Ainiin, tuli mieleen tuohon autojuttuun vielä että sitten ei tarvitsisi huolehtia öljyn loppumisesta jos autoja ei enää käytettäisi.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Ikävystyminen

Päätinpä sitten jäädä kotiin pitkästä aikaa koko päiväksi köllöttelemään, aamulla sen verran heikko olo. Kauheesti ois tekemistä, mut emmä nyt jaksa mitään tehdä, kiertelen vaan netissä foorumista toiseen jne. Eli oikein kiintoisaa. Ja tilasin Buumi.netistä uuden taustakuva kännykkään, hehkulisko *pienempikuinkolme*

Nojoo. Mä haluun takasin yläasteelle. Sillon ei tarvinnu koko aikaa tehä jotain esitelmää tai muuta isompaa hommaa, toisaalta sillon ne oli kauheempii esittää. Ja muutenki siellä oli ihanempaa, joka päivä vaan 6 tuntia koulua, ja vähemmän porukkaa. Ja muutenki.

Sain äikän muistikirjan tehtyä keskiviikkoaamuna pari minuuttia ennen tunnin alkua loppuun, aloitin tekemisen samaisena aamuna kello 05.30. Että sellainen hiku LUMAlainen minä sitten olen. Kirjan luin loppuun edellisenä yönä puoli kahdentoista aikoihin, sinä päivänä tulikin luettua kuusi tuntia putkeen. Ja rakkahat ystäväiset, älkää koskaan valitko Graham Greenen kirjaa "Kiveä kovempi" mihinkään pakolliseen äikänjuttuun, niin tylsä lukea että hohhoijaa..

Ja eilen oli joku opon ryhmänohjaustunti, tylsä sekin yllättäen, eikä koskaan mitään uutta. Eikä se eilinen päivä muutenkaan mikään ihana ollut, iskä taas vaihteen vuoksi raivosi jne. Ja minähän olen ihan viaton pikku koulutyttö taas, joo o______O

Tuli taas hirveä ikävä erästä nimeltä mainitsematonta henkilöä tässä tällä viikolla, näin ekaa kertaa moneen kuukauteen *pienempikuinkolmekolme*

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Sateista syksyä.

Tänään oli taas sellainen päivä jolloin tunnen itseni tarpeettomaksi, ja elämä tuntuu vain junnaavan paikoillaan. Mitään muuta en saanut aikaiseksi kuin yhden kahdeksan sivun pituisen kirjeen. Ja siihen se sitten loppuikin. Tai oikeastaan tämän päivän uroteoiksi pitäisi mainita myös koirien käyttö lenkillä, mitä en ole tämän tytön muistiin mahtuvan ajan sisällä tehnyt. Voi kuinka toivoinkaan täksi päiväksi oikein kaunista ja aurinkoista säätä, lintujen laulua ja lämmintä maata. Mutta kun ei. Satoi, oli sumuista, eikä kuulunut muuta ääntä kuin sateen rummutus. Eikä minun tehtäväkseni koitunut auton ikkunoiden pesu laisinkaan kohottanut mielialaani. Siksipä lankesinkin kiusauksiin, mässäilin oikein kunnolla puolikkaalla Remix-pussilla ja minttusuklaajäätelöllä. Äiti sai skottiruutuisen hameeni tänään valmiiksi, se sopisi aivan älyttömän ihanasti mustan topin ja punaisen neulepaitani kanssa, jos tätä vatsakumpua saisi vähän pienennettyä. Mutta tällä menolla se ei ainakaan ihan pian ole ajankohtaista.

Äidinkielen muistikirjaa pitäisi tehdä, eli mahdollisesti se kirja olisi ihan hyödyllistä lukea mistä sen muistikirjan teen. Toisaalta se on vain hyväksytty / hylätty –arvostelulla, joten mitään überhienoa siitä ei kyllä tarvitse tehdä, mutta haluaisin kuitenkin tehdä sen hyvin. Jos ehtisin edes kirjaa lukemaan, sehän on siis Kiveä kovempi, olisiko kirjoittaja ollut joku Greene?

Saisi jo sataa lunta, luonto on nyt tylsän näköinen kun puissa ei ole edes lehtiä. Ja onhan nyt jo marraskuu! Talonrakennushankkeemme ei tosin olisi kovin iloinen lumesta, mutta minua se voisi piristääkin ihan sopivasti, tulisi jotain iloakin tämän harmauden keskelle.