Koulukilpailu

Krilmrim. Tukehdun raivooni jos (ja kun) joku huomenna ennen koetta tulee valittamaan ETTEI OSAA MITÄÄN.

"No siis vaikka jokasella tunnilla viittasin jokaseen open kysymykseen ja vieläpä vastasin aina oikein kun multa kysyttiin, ja sit sain vähintään ysillä alkavan numeron sanareista ja luin viikonloppuna yhteensä ainaki 20 tuntia ruotsia, niin emmä kuitenkaan saa ysiä parempaa kokeesta - eli en osaa mitään."

Terve, minulle on aivan sama saanko kokeesta, ja sitä kautta kurssista, vitosen vai ysin. En välitä siitä etten juuri koetilanteessa sattunut muistamaan mikä on ruotsiksi koiran viiksikarvankiharrin tai matkahammasharjan säilytyskotelo. No okei, myönnettäköön että on vähän surullisempaa jos satun unohtamaan sivulauseen sanajärjestyksen tai koputusx:n. MUTTA. Jos ehkä mahdollisesti haen yliopistoon opiskelemaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, ei ketään kiinnosta mitä sain ruotsin kurssista joka koskee sitä kuinka kuoritaan omena oikeaoppisesti. Vain niillä yo-todistuksessa töröttävillä kirjaimilla on merkitystä. Jos satun unohtamaan sen piinaavan kuuden tunnin aikana sen sanajärjestyksen tai koputusx:n, saan itkeä ja parkua ja vollottaa ja valittaa että kun meni huonosti. Mutta ei ENNEN yhden vähäpätöisen kurssin koetta, johon on valmistautunut koko jakson ajan eli kuusi viikkoa. Jotain realistisuutta, kiitos.

En oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa siinä aulassa istuskellessa kun ne koko jakson ajan ja vähän pidempäänkin kokeeseen valmistautuneet, oikeasti asioita osaavat tyypit valittavat epäosaamistaan ja sitä miten saavat kokeesta "surkean" arvosanan. Kun itse olen saanut sanakokeista kutosia ja seiskoja, lukenut viikonloppuna kielioppiasioita 45 minuuttia ja sanoja 0 sekuntia, eikä minua oikeastaan harmittaisi edes se kutonen siellä koepaperissa. Siinä tilanteessa tunnen olevani aivan eri maailmasta kuin kaverini - kuten silloinkin kun ruokapöytäkeskustelu kääntyy AINA vääjäämättä joko luonnontieteisiin, politiikkaan tai autolla ajamiseen.

Olen katkera ja kateellinen, myönnetään. Kyllä minulle toki kelpaisi yhdeksän ja puolen keskiarvo, aidosti aurinkoinen hymy jokaiselta opettajalta aina käytävällä törmättäessä ja kuvani vuosikirjassa, kuvatekstinä "koulumme lahjakkain oppilas joka tulee vielä varmasti pääsemään pitkälle". Mutta luulen etten tule tekemään ainakaan kaikella lukiossa oppimallani yhtikäs mitään sitten oikeassa elämässä, jolloin sillä ei ole merkitystä oletko yhdeksän ja puolen vaiko kutosen oppilas. Noh, olenhan minä sentään noin seitsemän ja puolen, ja se riittää minulle.

:)