Ylioppilaskirjoitukset on harvinaisen syvästä rapakosta revitty juttu. Ensin ihmisten pitää 15-vuotiaana päättää mille alalle lähtee. Jos ei tiedä niin menee lukioon. Sitten raataa siellä lukiossa kolme vuotta opettajien paukuttaessa koko ajan päähän "ylppärit, ylppärit, ylppärit, muistattehan nyt varmasti että olette täällä lukiossa vain ylppäreitten takia ettekä mistään muusta syystä." Sitten raadetaan niska limassa ne muutamat viikot ennen ylppäreitä, muuten ollaan miten huvittaa. Sitten eräinä päivinä raaputetaan muutamalle paperille kaikki se tieto mitä on pääähän sattunut tarttumaan sen kolmen vuoden aikana, ja siinä sitten päätät että mitä aiot loppuelämäsi tehdä.
Aika monet unelmat lentää roskiin yhden päivän aikana kun ei juuri ratkaisevalla hetkellä sattunut muistamaan sitä piin viidettäkymmenettäkolmatta desimaalia. Se on epäinhimillistä. Niin kuin sekin että pitäisi viimeistään 18-vuotiaana tietää mihin aikoo loppuelämänsä tuhlata. Mitä järkeä siinä on? Ensin käydään peruskoulu että pääsee sinne tiettyyn oppilaitokseen mihin haluaa. Sitten (jos lukiolaisia katsotaan) käydään siellä tietyssä oppilaitoksessa siksi että saisi kivat kirjaimet muutamaan paperiin, saataisiin lesostella niillä naapureille ja sitten taas mennään seuraavaan oppipaikkaan mihin halutaan. Ja sitten taas muutaman vuoden päästä päätetään minne mennään töihin ja tehdään töitä siellä sitten sellaiset yli 30 vuotta. Paitsi että väliin varmaan mahtuu paritkin irtisanomiset ellet vain halua muuttaa Kiinaan töihin. Ja kun on löydetty aina uusi työpaikka ja jäädään lopulta eläkkeelle, niin muututaan katkeroituneiksi vanhuksiksi jotka kiilailee kauppajonoissa ja joilla on niin kova kiire ihan vaan koska se on nykyajan periaate, vaikka tosiasiassa meinataan kuolla tylsyyteen. Siistiä.
Miks miusta tuntuu ettei tollanen elämä oikein houkuttele? Siksi haluankin kuolla ennen kuin pääsen eläkkeelle, uskon että ehdin tehdä kaiken haluamani ennen sitä. Kirjoittaa pari kirjaa, toimia luonnonsuojelijana, pelastaa muutamat löytöeläimet, tulla laihaksi, työskennellä ulkomailla. Niinpä.
Tajusin ettei matikan koe mennytkään niin hyvin kuin aluksi kuvittelin. Noh, mitäs pienistä. Huomenna bilsan koe, koealue 150 sivua, 0 sivua luettuna, tänään vielä ratsastus jossa vierähtää sellaset 3 tuntia, haluan aikasin nukkumaan ja totean aamulla etten ole lukenut bilsaa laisinkaan. Mutta multa menikin inspis opiskeluun kun tajusin että tää kaikki on ihan turhaa, että mä kuolen kuitenkin joskus ja että en halua viettää loppuelämääni jossain laboratoriossa hiiriraukkoja tökkien.
Melko helmi ensi jakso: keskiviikkosin 2 tuntia koulua, torstaisin 4 ja tätä rataa. Maanantai kaheksasta neljään yhdellä hyppytunnilla. Toisaalta harmittaa, kevään jaksot on mulla aina älyttömän helppoja ja sitten ei oo sitä pientäkään motivaatiota. Mutjoo, taidanpa mennä ulos kun saan huoneen siivottua (tai ehkä jo ennen sitä), joskin tulin vasta yli tunnin lenkiltä. Pelkään muuten Suomen tulevan rajavartioinnin puolesta: Onttolan tulevat sotilaat hiihteli metsässä ja ihmetteli että "missäköhän me ollaan?" Heh, tunarit. Ei muuten mutta lentokenttä on alle kilsan päässä ja tie vielä lähempänä. Ja ne hiihti ihan toisen tien vieressä.. ^_____^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti