Hassua miten haikea olo tuleekaan joistain pikkuasioista. Kuten siitä kun siirsin ratsastuskypäräni eteisen lattialta omaan kaappiini odottelemaan aktiivisempia aikoja, siitä kun Serranon perheen tämänpäiväinen jakso loppui ja totesin että se on kyseisen ohjelman viimeinen jakso jonka voin hetkeen katsoa telkkarista ja siitä kun asettelin vaatteita matkalaukkuun yrittäen saada kaiken mahtumaan mukaan.
Eilen tallilla ei onneksi ollut niin haikeaa kuin kuvittelin. Oli hauskaa ja leppoisaa ja vähän kyllä suretti kun hyvästeltiin ihmisten ja heppojen kanssa ja mietin miten kivaa mulla on ollut noiden porukoiden ansiosta sen pari vuotta. Hassua etten silloin syksyllä 2006 edes etsinyt vuokrahevosta varsinaisesti, mutta päädyin kuitenkin vuokraamaan Kiriä. Silloinen ratsastuksenopettajani muutti Oulun lähelle sillä aikaa kun olin kielikurssilla Kyproksella enkä oikein tykännyt muista alueen ratsastuspaikosta. Tylsyyksissäni sitten eksyin ht.netin markkinoille, huomasin ilmoituksen Liperissä vuokrattavasta hevosesta ja kysyttyäni luvan äidiltäni soitin Maaritille, sovin koeratsastuksen ja vuokrasin upeaa Kiri-heppaa päivälleen 1½ vuotta ennen sen lopetusta.
Se oli elämäni paras pidempi ajanjakso, Kiri piti minut pinnalla monessa tilanteessa, sen kanssa sain unohtaa kaikki ikävät asiat, se ilahdutti ja vihastutti ja siitä tuli niin rakas etten voi tätäkään tekstiä kirjoittaa ilman kyyneliä kun mietin millaista elämäni oli Kirin eläessä. Vaikka herran taivaslaitumille siirtymisestä on kuitenkin aikaa jo 4 kuukautta ja muutamia tunteja vaille 12 päivää.
Nythän siis "vuokrasin" jostain viime kuusta lähtien Maaritin uutta hevosta, Salama-Sankaria, jonka isä on nykyinen ravikuningas Saran Salama. Santtu on säältään reilu 160 senttiä, siis noin kymmenen senttiä Kiriä suurempi, saman kokoinen kuin hevoset joilla yleensä ratsastin joskus yläasteikäisenä. Väriltään Santtu on aika ovela tummanrautias ja sitä ei parhaalla tahdollakaan uskoisi ravikuninkaan pojaksi. En ole ikinä ennen törmännyt ravisukuiseen hevoseen joka maastossa mieluumin laukkaa edellä menevän hevosen kiinni metrin päästä kuin ravaa!
Muutenkaan en hirveän ihastunut ollut Santtuun. Olihan se kivan kokoinen ja kiltti ja utelias ja vähän hupsu, mutta ratsastaessa se oli aina vain ok. Se ei saanut minua kiljumaan riemusta kun onnistuin jossain, se ei saanut minua raivon partaalle kuin tehdessään äkkipysähdyksen ravista ruvetakseen syömään, se teki aina mitä käskettiin eikä yrittänyt mitään metkuja kuten Kiri. Siinä ei ollut haastetta, se oli tylsä automaatti. Ensimmäisellä kerralla tosin lensin ruunan selästä loistokkaan pukin seurauksena, toisella kerralla (kun herra veti äärettömän neitimäisesti vihannestorin nenäänsä kun näpäytin vähän raipalla jotta heppa tajuaisi ettei kenttää reunustavia pusikoita saa syödä) pysyin selässä pukissakin.
Hevosen selästä lentäminen ei kyllä ikinä ole ollut yhtä hauskaa kuin silloin Santulta lentäminen. Yhtäkkiä tunsin miten hevonen tekee jotain raviin kuulumattomia askelkuvioita, miten sen takapuoli nousee ja miten leijun ilmassa pitäen vain ohjista kiinni - seuraavaksi näin vain lähenevän kentän pinnan ja sitten tunsin lonkassani lievää kipua kun makasin kyljelläni siinä kentällä Santun jalkojen juuressa. Jotenkin se leijumisolo oli niin siisti, haluaisin kokea sen uudestaankin, joskin ilman sitä lonkkakipua ^.^
Eilen Maarit yritti järjestää minulle samanlaiset hyvästelypukit kuin mitä oli tervetulopukituskin.. Santulle nimittäin kokeiltiin uutta satulaa, ja omg miten kauheaa oli istua yleissatulassa kun olin tottunut koulusatulaan! Aluksi jalat vatkas edes takas ja tuntui ettei takapuolen alla ole mitään, mutta ihan ok se oli sitten istua kun siihen tottui. Kenttä oli ihan löllönä tämän ja edellisen viikon sateiden takia joten Santtu ei jaksanut siirrellä koipiaan senkään vertaa kuin yleensä.... Pääasiassa tunti siis meni siihen kun käveltiin Annan ja Mellun vierellä löysin ohjin tehden päämäärättömiä kiemuroita kentällä, mie selostin mitä tapahtui Serranon perheessä toissapäivänä ja juteltiin koulusta ja lapsuudesta ja naurettiin hölmöille opettajille ja muille jutuille.
Sitten Maarit ja Minna tuli kattelemaan meidän ratsastusta ja haukkuivat meikäläisen lyttyyn: "miten voit olla niin vastuuton että jätät vuokrahevosesi tänne etkä käy edes kerran viikossa sitä katsomassa? Eivät nämä nykyajan nuoret osaa kyllä yhtään sitoutua mihinkään, ei mitään panostusta harrastuksiin..." :D Tallin ilmapiirin puolesta voisin tuolla erittäin mielelläni käydäkin vaikka sieltä Saksasta käsin jos joku maksaisi matkat sun muut, mutta oikeastaan odotin jo milloin voin hyvällä syyllä lopettaa Santun "vuokraamisen". Vuokraamisen lainausmerkeissä koska en ikinä edes suoraan sanonut että haluaisin alkaa kyseistä hevosta vuokrata, niin vain oletettiin koska meillä synkkasi aika hyvin ja kun olin vuokrannut Kiriäkin.. Mutta mitäpä tuosta, lähtiessäni tallilta tunsin että olen sitten vuoden päästä taas tervetullut takaisin jos haluan :)
Jotta tästä nyt ei ihan pelkkä heppapostaus tulisi, voisin hehkuttaa uusia hiuksiani! Ensinnäkin viime viikolla värjäsin ne ja niistä tuli taas ihanan väriset:
Eilen sitten kävin kampaajalla, tarkoituksena vain leikata nämä lähes olkapäille venyneet hiukset tuohon leukaan asti, mutta sittenpä kampaaja kysyi että laitetaanko jotain uutta ja totesin että voisihan se olla ihan kivaa.. Nyt meikäläisellä on vino otsatukka, takaa aika tarkalleen kallon alareunaan asti olevat hiukset jotka pitenee niin että ovat edestä noin leukaluun kohdalle. Ja pakko myöntää että tykkään näistä ihan mielettömästi, pitkästä aikaa kunnon lyhyet hiukset ja otsatukka! Viimeksi minulla on otsatukka ollut ala-asteen kolmannella luokalla, siitä lähtien ollut aina korkeintaan silloin tällöin sivujakaus ja ihan tasaiset, vähän kerrostetut hiukset. Jee-e?
Ja kyllä muuten mahdoin näyttää "vähän" kummastuneelta kun kampaaja, jolla olen pari kertaa käynyt hiuksia laittamassa mutta jota en kummemmin tunne, kehui miten kivat kasvonmuodot minulla on ja miten hyvin tämä hiusten väri sopii minulle, ja sitten rouva vielä paukautti että miun pitää ehdottomasti hakea hiusmalliksi sitten kun tulen sieltä Saksasta!! Olin oikeasti ihan :OOOO Olen nimittäin aina inhonnut kulmikkaita kasvojani ja vähän kaikkia osia niistä, ja sitten joku tulee ja kehuu niitä!? Mutta joko johtuen kampaajan eilisestä kommentista tai siitä että tämä hiusmalli sopii paremmin kasvoilleni ei naamani näytä enää läheskään niin pahalta kuin ennen ;) Tässäpä vielä kuva uudesta luukistakin:
Näillä fiiliksillä onkin sitten ihan kiva lähteä HUOMENNA SAKSAAN!
Ja h-kirjaimen kunniaksi vielä kunnianosoitus
hämä
häkin aherrukselle:
Nyt tuntuu jo vähän vähemmän turistilta kun vaihdoin vähän huoneen järjestystä ja heivasin perheen pikkutavaroita, kuten karttapallon ja jotain koriste-esineitä tuohon vierashuoneen puolelle ja laatikoihin :) Seinät tosin kaipaavat vielä täytettä ja muutenkin täällä on turhan steriiliä mun makuun, mutta ehkä asiaan tulee muutos kunhan pääsen kunnolla shoppailemaan ;) Harmittavasti kirjahylly on suurimmaksi osaksi täynnä perheen tavaroita ja nuo kukkaverhot on kamalat, mutta ehkä niitä sen vuoden kestää..
