Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Elämän paradoksi ja kevätiloa

Heippa!

Oikea päiväkirjani odottelee tehopäivitystä kaikista tämän vuoden tapahtumista, itse odotellessani sitä päivää että olisi aikaa ja energiaa istahtaa johonkin kotoisan kahvilan nurkkaan kirjoittamaan. Siispä tänään armelias blogini saa toimia sijaisena. Viime aikoina päiväkirjan korvikkeena on toiminut aina laukussa mukana ruttuuntuva, kahden euron arvoinen muistikirja Lagerhausista, vaikka ostin sen alunperin palvelemaan vain listojen ja hajanaisten mietelmälauseiden majapaikkana. Mutta kun on pakko suoltaa ajatuksia ja fiiliksiä johonkin niin on vaan pakko. Ja nyt tuntuu vaan siltä että tekstiä voi tulla vähän reilumminkin ja enemmän blogiin sopivaan tyyliin, joten..

Asiaan! Eli tähän kauniiseen kevätpäivään jona aurinko lämmitti ihanasti ja jona pystyin aamulla ilman jäätymistä pitämään ikkunaa auki samalla kun istuin koneen ääressä töllöttämässä videoita kehitysmaasysteemeistä.

// Alunperin kirjoittelin tähän pitkät pätkät liirumlaarumia tyyliin jota mukaillen kirjoitin päiväkirjaa joskus 9-vuotiaana opettajan käskystä. Siis "tänään minä... Sitten minä...." - you got the point. Mutta koska en edes itse jaksaisi tulevaisuudessa lukea sitä läpi, suollan nyt sekalaisia ajatuksiani tähän vissiin vähän hallitsemattomampaan tyyliin..


Oon ihan pepp Södertörns högskolanilla tänään aloittamastani ympäristö ja kehitys -kurssista, joka tulee olemaan intensiivinen ja rankka, mutta varmasti myös mielenkiintoinen. Ja englanniksi! Tuntui ihan hassulta käyttää englantia täällä Ruotsissa..

Viihdyn ihan ylihyvin yliopiston tietokonesalissa, jonne tänäänkin suuntasin tuolla toisella koululla istuttujen luentojen jälkeen. Kahvia, puolet lounaaksi ostamastani jättisämpylästä, tavoitteena kirjoittaa vähän inlämningsuppgiftia, mutta todellisuudessa vähän rupattelua J:n kanssa, paperien skannailua ja kahden tärkeän sähköpostin kirjoittamista. Ei siis ihan just sitä mitä oli tarkoitus tehdä, mutta tärkeää ja ahkeraa joka tapauksessa.

Kotiin ruokakaupan kautta, ostamatta mitään suunnittelematonta. Tänään on muutenkin ollu tosi hyvä ruokapäivä! Aamupalaksi ruisleipää ja hapankorppuja brie-juustolla - jälkimmäiseen yhdistelmään kehitin addiktion kesällä Islannissa. Lounaaksi se jättimäinen meetvursti-paprika-tomaatti-rucola-sämpylä kahdessa osassa: alku luentojen välillä, loppu kahvin seurassa yliopistolla. Ja sitten illalla kotona mjölkfiliä ananaspaloilla, raejuustolla, kurpitsansiemenillä ja soijapaloilla, kaverina ICA:n ecoa vihreää teetä joka on nam! Plus kiivi!

Eikä fiksu syöminen oo ainut syy mulle olla edes vähän ylpeä itsestäni! Aamulla ehdin nimittäin herätä ilman herätyskelloa ja normaalien aamutoimien lisäksi katsoa pari videota kehitysmaajuttuihin liittyen - sekä siivota huonetta, heittää ovenpielessä ihan liian pitkään nököttäneet roskat roskikseen, pestä meikkisiveltimet ja viedä pulloja kierrätykseen. Siis tehdä juttuja joiden tekeminen aina vaan venyy ja venyy.


Matkalla Södertörniin ehdin kyllä jo hetken tuntea että päiväni oli pilalla. Kurkkua kuristi ja silmiin kihosi kyyneleitä kiukusta ja voimattomuudesta ja mieleen tulvivista muistoista ja niiden aiheuttamasta ahdistuksesta. Syy selviää twiitistäni: "Finsk familj med 3 runt 10-åriga barn i t-banan. Nåt fastnar mellan dörrarna, mamman skriker hjälp, pappan ba 'ni jävla idioter' på finska."

Kun kuulin nuo perheen isän sanat, tuntui kuin joku olisi läpsäissyt mua kasvoille. Mieleen nousivat muistot kaikista niistä kerroista kun oma isäni haukkui niin minua kuin äitiäkin tyhmäksi, idiootiksi. Kun sain kuulla etten tiedä mistään mitään, en tajua mitään, että musta ei ikinä tule mitään. Onnekseni en ole kuullut vastaavaa isäni suusta aikoihin.

Mutta kun kuulin nuo sanat tuon tuntemattoman miehen suusta, sisälläni sekä kiehahti, että tunsin itseni tuskaisen voimattomaksi. Tiesin miltä perheen lapsista ja äidistä varmasti tuntui. Se nöyryytys kun isä haukkuu tyhmäksi julkisesti, ymmärsipä joku muu lähistöllä tai ei. Se isku itsetunnolle, kun saa kuulla jotain tuollaista omalta isältään. Miten voi koskaan oppia kelpuuttamaan itsensä jos saa jo lapsestä lähtien kuulla tuollaista henkilöltä jonka tulisi toimia tukena elämässä?

En edes halua kuvitella, millä tasolla itsetuntoni olisi nyt, jos olisin jäänyt lukion jälkeen asumaan vanhempieni lähistölle ja pitäisin aktiivisesti yhteyttä isääni. Vaikken yleensä herkästi tunne myötätuntoa ihmisiä, varsinkaan lapsia, kohtaan, nyt todellakin tunsin sitä tuota perhettä kohtaan. Olisin halunnut kertoa niille lapsille, että he eivät ole tyhmiä. Kaikki tekevät virheitä (kuten jättävät jotain metron ovien väliin), ja ne jotka eivät voi sitä tosiasiaa ymmärtää ja myöntää, ovat niitä typerimpiä. Olisin halunnut kertoa, että kyllä heistä vielä varmasti tulee jotain. Että he eivät saa miettiä itsemurhaa niiden ajatustenversojen vuoksi, joita heidän isänsä yrittää päihinsä istuttaa. Sillä joskus vielä tulee päivä, jolloin he pääsevät irti ja omilleen, ja vaikka räpyttely tuntuisikin toivottamalta, niin joskus he vielä liitelevät korkealla taivalla keveästi, voimakkaampina kuin monet muut. Ja että sitä päivää kannattaa odottaa, eikä missään nimessä pidä kerätä niitä isän ajatuksia ja sanoja sisälleen kasvamaan, vaan puhaltaa ne kauas pois tuulen mukaan, kuin voikukan siemenet. Että vaikka heidän isänsä ei heitä arvostaisi ja heistä välittäisi, ei se tarkoita ettei kukaan koskaan välittäisi tai arvostaisi. (Tän viimeisen jutun tajuamisessa mulla on kyllä vielä tekemistä itsellänikin, nimim. 23-vuotias ikisinkku joka ei koe olevansa tarpeeksi hyvä kellekään.)

Olisin myös halunnut kiljua perheen isälle, että eikö hän todella ymmärrä miten käyttäytyy perhettään kohtaan. Eikö hän todella tajua että ei noin kuulu puhua kellekään, ei varsinkaan ala-asteikäisille lapsilleen jotka sattuvat vahingossa tekemään jotain väärin. Lapsille jotka varmasti ottavat isänsä sanat todesta, hautaavat ne sanat syvälle sisälleen ja uskovat niihin vielä monen monta vuotta sen jälkeenkin kun ovat ne kuulleet. Että ne sanat nakertavat itsetuntoa kuin tappava sairaus. Miten aikuinen ihminen voi olla tajuamatta miten ____ tuollainen satuttaa?! Mitä se saa lapset ajattelemaan itsestään. Millaista suhtautumista se saa lapset odottamaan muilta ihmisiltä, kun oma isä suhtautuu noin.

Olin siis matkalla kehitysmaatutkimusta käsittelevälle tunnille. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, tunsin suunnatonta voimattomuutta kun mietin, miten monet lapset ja äidit ja kaiketi isätkin joutuvat kestämään tuollaista kohtelua sellaisessa "hyvinvointivaltiossa" kuin Suomi olevinaan on. Maailmassa on monia maita joissa ihmisiä elää köyhyydessä, nälässä, janossa, sotien keskellä. Ja sitten on kehittyneitä maita, joissa asiat ovat pintapuolisesti hyvin, joissa tuotetaan laadukasta teknologiaa ja koulutetaan lapsia maailman parhailla koulutusjärjestelmillä. Ja joissa vanhemmat tappavat lapsensa sisältäpäin.

Aina ajatellaan miten paljon kehitysmaita pitäisi avustaa. Ja silti kehittyneissäkin maissa voi olla, ja on, asioita niin pahasti pielessä. Voiko tässä tuntea olonsa muuksi kuin toivottomaksi? Tässä hullussa maailmassa..

Mutta voimattomuutta vastaan on vain taisteltava, ei saa antaa kaiken kaatua päälle ja ottaa koko maailman ongelmia harteilleen ja sydämelleen, kuten meille jo lukion kehitysmaakurssilla toitotettiin. Samaa sanoi luennoitsijamme tänään, ja tuntuu että mun todellakin pitäisi yrittää muistaa nuo viisaat sanat. (Ainiin, lisätään siihen "kehitysongelmien" ja psyykkisten ongelmien listaan vielä ilmastonmuutos ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja eläinten oikeudet, niin avot. Siinäpä pohtimista hetkeksi.)


Toinen päivän vähintäänkin mielenkiintoisista sosiaalisista kohtaamisista sattui Lidlissä kotimatkalla.. Tää kuullu kyllä sarjaan "en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa", ja lyhyesti ruotsiksi kiteytettynä menee kutakuinkin näin: "Jag handlade typ sallad, frukter och bröd. Mannen som hade varit i kön före mig packade sina grejer samtidigt som jag och kommenterade nåt om att jag ska väl inte festa ikväll, jag ba typ 'njäeh' elr annat lika entusiastiskt, och mannen ba 'du borde kanske köpa lite kött nästa gång ;)'." Tuolla hetkellä todella toivoin olevani sanavalmiimpi henkilö...

Oli siis yleisesti ottaen hyvä, aurinkoisen lämmin ja keväinen päivä, jona tunsin suurta iloa sen vuoksi että asun Ruotsissa ja että elämässäni on nykyään kaikki hyvin, ja toisaalta surkua ja voimattomuutta kun ajattelin miten paljon huonommin monilla muilla on asiat. 

Tuntuu itsekkäältä iloita omasta onnestaan kun itsellä on kaikki niin hyvin, mutta ei maailma silläkään parane, että pakottaisin asiani huonommaksi pelkästä myötätunnosta niitä huono-onnisempia kohtaan. Elämän paradoksi.

torstaina, joulukuuta 06, 2012

No olipahan myräkkä



Kävi kyllä vähän sääliksi niitä eilen T-Centralilla pyörineitä (suomalais)turisteja.. Omasta ja kavereideni mielestä oli ihan mahtavaa kun pyrytti ja saatiin vihdoin kunnolla lunta, mutta kyllä olisi kieltämättä harmittanut jos olisin tullut vain päivän risteilylle tänne.



Ja joo, kyllä jopa meikäläistä alkoi vähän pänniä siinä vaiheessa kun odotin tunnelbanaa kotia kohti 40 minuuttia, todetakseni vain että niitä ei yksinkertaisesti kulje. Istuin sitten koululla vähän ylimääräistä ja toisella yrityksellä pääsin sitten kotiinkin. Tänään taas töihin mennessä bussi ei kulkenut sille mun pysäkille lainkaan kun tie oli niin kehnossa kunnossa, mutta enpä sentään kovin pitkälle joutunut kävelemään.



Mutta ei kyllä edes pahemmin jaksa harmittaa tuo julkisen liikkeen takkuilukaan, täällä kun nimittäin on LUNTA!! Paljon lunta! Ja nyt vaan pidän peukkuja pystyssä että Pohjois-Karjalaan satelisi vähintään sama määrä ennen joulua, harmittaa nimittäin jo etukäteen lähteä täältä kotikotiin joululomalle, ja sitten vasta harmittaakin jos siellä ei ole kunnolla lunta kun täällä on.




PS. Nii juu, hyvää itsenäisyyspäivää! Kyllä mä Suomi susta oikeasti tykkään, vaikka välillä tuleekin dissattua!

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2012

Talviyönä kynttilänvalossa

Mulla on taas oikea kirjekaveri, pitkästä aikaa. Kivaa! Ja ulkona sataa LUNTA, huippua! :)



np. Thomas-Adam Habuda

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

kuntoiluiloa!

Ahkeralla ja iloisella linjalla jatketaan tänäänkin, tosin liikuntamerkeissä tällä kertaa!

En oo viimeisen reilun kolmen viikon aikana käynyt lenkillä kuin kerran, silloinkin vain kävellen. Tanssitunneilla oon käynyt tasan yhtä "monesti". Muu liikunta on koostunut t-bana-asemien välien kävelystä ja kaupungilla käppäilystä.

Ja kuitenkin tänään, kun kahdeltatoista loppuneen koulun jälkeen mulla ei kertakaikkisesti ollut mitään tekemistä, ei vielä ihan niskaan puuskuttavia deadlineja, ja kun yöunta tuli viime yönä kasattua kokonaisten kahden tunnin verran, lähdin lenkille. Ja hölkkäsin pidempään kuin ehkä koko tähänastisen elämäni aikana!! Ilman pienintäkään vaikeutta, kivunhäivähdystäkään tai muutakaan fiilistä tai syytä, joka olisi saanut mut jättämään hölköttelyn puolitiehen.

Ah, tuntui ja tuntuu kyllä niiin hyvältä! Pitäisi vaan muistaa se onnistunutta lenkkiä seuraava fiilis aina kun tekisi mieli vain röhnöttää tietokoneen ääressä koulun tai töiden jälkeen! Ja se fiilis kun lihaksien tuntemuksista voi edes vähän aavistaa että on tullut tehtyäkin jotain.

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

ahkera ja iloinen ihkuttelija

En oo koskaan (ennen) ollu mikään romanttinen prinsessatyyppi. Ala-asteella vihasin muhkeita prinsessamekkoja joita tätini osteli mulle Thaimaasta. En oo koskaan välittänyt lässyistä Prinsessa Ruususesta tai Tuhkimosta *, vaan katsonut puhki Mulan- ja Pocahontas-VHS:t. Lukiossa mun lempivärejä oli sitruunankeltainen, turkoosi ja limenvihreä; kaikki vaaleanpunaisuudelta, hempeilyltä ja romantiikalta haiskahtavakin sai karvat pystyyn.

Kuitenkin tänään olin ihan innoissani Bare Mineralsin aloituspakkauksesta jonka ostin. Metrossa kyllä vähän hävetti kanniskella hienoa Åhlensin paperikahvoilla varustettua pahvikassia kun en muuten tuntenut oloani kovinkaan hehkeäksi, mutta kotona ihastelin sitten senkin edestä noita purnukoita ja siveltimiä ja erityisesti tuota tyylikkään hempeää laatikkoa.


(Ihan ihanaa luksusta, joka kieltämättä hyvinkin valheellisesti herättää mussa harhakuvitelmia siitä että ihoni heti huomenna olisi kaunis ja sileä, että tästä lähtien jaksaisin viettää peilin edessä tuntikausia itseäni ehostaen ja että nyt yhtäkkiä lopettaisin reikäisten rutkulafarkkujen käyttämisen kotona ja alkaisin elää kuin ballerinaprinsessat pastellisävyisissä säärystimissään. Enköhän huomennakin tule heräämään uuteen päivään puolikuolleena väsymyksestä, naaman kanssa tuskastellen ja kotona raahustaen niissä maailman mukavimmissa mutta yhteiskuntakelvottomimmissa vaatteissa. Mutta haaveillahan saa aina..)


Kamerakin sai tänään vihdoin ja viimein talutushihnan jollaisesta oon haaveillu jo pitkään! Virkattu nauha löytyi kirppikseltä kahdensadanviidenkymmenen kruunun hintaan, violetti pätkä on jonkun t-paidan "henkariroikotusnauha" jonka oon joskus säilöny tulevaisuuden varalle, ja oon ihan pepp tuosta ihanasta viritelmästä! En malta oottaa että pääsisin lenkkeilyttämään kameraa ihmisten ilmoille!


(Aiemminhan mulla oli kamerassa turkoosi silkkinauha, mutta väri alkoi tympiä jo aikoja sitten. Canonin oman hihnan säilöin kaapin perälle jo parisen vuotta sitten: onhan se ihan järkyttävän ruma, tilaavievä, kankea ja ranteen ihoon porautuva. En oo ikinä tykännyt ja osannut roikottaa kameraa kaulassa, kuvattaessa se niskan taakse heitetty hihna vaan rajoittaa kameran kääntelyä ja vääntelyä, ja kävellessä kamera pomppii raivostuttavasti tiettyjen kehon ulokkeiden kohdalla tai alapuolella. Miksi siis olla hankkimatta sekä mukavaa että kivan näköistä nauhaa kameraa koristamaan? Nyt sen voisi muuten jättää huoneessa näkyvillekin, hmmhmm.)


Tänään sain siis tehtyä kaksi jo piitkään suunnittelemaani juttua, ja lisäksi kasan mälsempiä arkijuttuja joiden hoitamista oon lykännyt tulevaisuuteen jo melkein liian pitkään: pyykinpesu, imurointi, peilin + hyllyjen pölyistä pyyhkiminen, kenkien tehoputsaus. Ja töissäkin ehdin olla viitisen tuntia - hyvä mie!


* jaa mikä "Tukholma-syndrooma": kirjoitin alunperin "Tukhimo" enkä "Tuhkimo"..

Ainii! np. soittolista nimeltä "Daughter & Lykke & Florence"

tiistaina, marraskuuta 13, 2012

Hohdokas elämäni Tukholmassa

Tän päivän ohjelma:
  • herätys 04.46, uusintatenttiin lukua
  • t-banalla koululle edelleen tenttiin lukien 08.00-08.40
  • noin 11.15 asti tenttisalissa kärvistelyä kuuden muun henkilön kanssa
  • kaveriiiit! ♥ edelleen koululla kuitenkin
  • 14.00 kotona, matkan varrella ruokaostokset
  • ruoanlaitto, ruokailu, "Maailman ympäri 80 päivässä" Youtubesta ja päikkärit
  • 15.38 herätys, illan kirjoituskurssin tenttiin kertaamista, välipala
  • 17.00-17.40 t-banalla koululle edelleen tenttiin kerraten ja muistikirjaa täytellen
  • tenttisalissa tietokoneen näppäimistöä naputellen18.00-19.30
  • yhteen kaveriin tietoisesti ja toiseen vahingossa pikaisesti törmääminen ♥
  • kirjoituskurssikavereiden kanssa jutustelu yliopistolta T-Centralille ♥
  • t-bana Slusseniin josta kävely Medborgarplanin t-bana-asemalle neljässä minuutissa (ennätys!)
  • matkalla asemalta kotiin puolen litran light-Cokis Coopista 20.55
  • kotona 21.01
  • suunnitelmissa vähän leffaa tai kirjaa ja unta palloon ennen huomista työpäivää

Näkisinpä joka päivä yhtä paljon kavereita ja tuttuja kuin tänään ja olisinpa aina liikkeessä ja liikkeellä vähän enemmän! Mutta se on jo jotain että oon saanut tänä vuonna kuulla olevani sosiaalinen ja todella nautin ihmisten kanssa juttelusta, enkä enää pelkää avata suutani englanniksi tai ruotsiksikaan :)

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Dimmadei, kotiin kohta!

Wihii, 24 tunnin päästä istun bussissa matkalla Hesaan, se on perillä noin 25 tunnin kuluttua, sitten istun pari tuntia Kampissa tai rautatieasemalla kanien ja rinkkani kanssa, 5 tuntia junassa ja sitten olen KOTONA taas ekaa kertaa kolmeen kuukauteen :)) Ja huoneessani on kuulemma maalaus kesken, wuhuu ne tylsän väriset tapetit on poissa! Ja äiti teki eilen karjalanpiirakoita ja tekee tänään munavoita, nam! Jos pääsis vielä saunaan niin tykkäisin.

Veikkaan että ehkä jo noin viikon päästä haluan tänne takaisin, koska oikeasti tää koulun asuntola on alkanu tuntua jo ihan kodilta ja tiedän miten ärsyttävää kotona tulee olemaan, mutta tällä hetkellä ootan ihan innolla kotiin pääsyä, ja arvatkaa vaan innostaako kuunnella vielä 1,5 + 3 tuntia tuotantoeläinten hoidosta tänään.. Sitten pakkaus ja kanien ulkoilutus ja tän vuoden vika lenkki täällä kivassa pikkupakkasessa ja minimäärässä lunta :)

perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Tuleva lomalainen

Aloitin viimeaikoina jokalomaisen rappiolla on hyvä olla -asenteeni tämän kaksiviikkoisen pääsiäisloman suhteen ihan ajoissa: sen seurauksena huoneeni on taas kuin myrskyn tai pommin jäljiltä varmistaen sen etten löydä täältä mitään.

Suomessa asuessa lomat eivät olleet niin hurja juttu kuin täällä. Kouluaikana lomat olivat vapautus siitä maks. kahdeksasta tunnista päivässä, täällä loma tarkoittaa vapautusta kahdestakymmenestäneljästä tunnista vuorokaudessa. En olisi uskonut ennen tänne tuloani miten stressaavaa on asua työpaikallaan! Vieläpä täysin ennestään tuntemattomassa perheessä jolla on omat tapansa ja käsityksensä asioista. Ei se mitään enää, nyt olen jo kotiutunut tänne ja ihan tyytyväinen elämääni. Ainakin tuohon pilvettömään taivaaseen ja siihen että lämpömittari näytti kahdeksan aikaan +10 astetta.

Toki lasken innolla montako kertaa enää tarvitsee siivota (noin 14 kertaa), monenako aamuna herätä talossa ensimmäisenä keittämään puuroa (noin 58 kertaa), montako sitä ja tuota ja tätä. Ja tiedättekö, noin 14 viikkoa, eli se aika jonka enää olen täällä, kuulostaa järkyttävän lyhyeltä ajalta! Vaikka se sisältääkin noin 70 arkipäivää plus viikonloput. Nyt pitäisi listata kaikki museot ja muut paikat joissa täytyy käydä (esim. juutalais- & holokaustimuseo, Schloss Charlottenburg, luonnontieteellinen museo, egyptimuseo, eläintarha, West Side Gallery, se kirkko Ku'dammilla, keskitysleirijuttu..), ostella kaikkea mitä ei Suomesta saa (eli käyntikiellossa H&M, Vero Moda, Zarassa ja Mangossa käyntiä ainakin rajoitettava) ja tehdä muutenkin kaikkea mitä Itä-Suomalaisen metsän keskellä ei voi tehdä..

Mutta nyt teen saksanläksyt (viimeiset sellaiset tänä keväänä / kesänä!!!), käyn kaupassa ostamassa vettä Leenan pyynnöstä, vastaanotan opastusta ikkunanpesua varten, toivottavasti uskallan kysyä pyörän pumpusta ja sitten lähden kurssille luultavasti kaupan kautta ja tultuani kurssilta ja raahattuani perheen matkalaukkuja ulko-ovelle nautin kahden viikon vapaudesta!

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Söpöä

Voi ei! En vain voinut olla hytkymättä hysteerisesti ja purskahtamatta nauruun, tuo emo on niin paras! Ensin mumsmums ja sitten aargh mikä tuo oli?! Ensimmäinen oikeasti hauska ja huippu video Juutupessa ikinä!

Luin lauantai-iltana aloittamani Murtamattoman linnakkeen ahmien loppuun, olen nähnyt sen verran nälkää että heikotti ja nyt aion lähteä joko Haupparille hengaamaan tai lenkille. Sitten menen osoitteeseen haenyt.fi ja teen vähän jotain tulevaisuuteni eteen. Vielä en ole päättänyt haenko Helsinkiin lukemaan kehitysmaatutkimusta vai en. Pitäisi kuitenkin varata lennot ja kaikkea, yöpaikka kyllä olisi jo valmiina Tuulian luona. Ja lenkin tai Haupparihengailun aikana pitäisi päättää että laitanko Lapissa olevan suomenkielisen vai Suomen ruotsinkielisellä alueella sijaitsevan ruotsinkielisen koulun ekalle sijalle, jännittää oma valinta jo valmiiks!

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

SATAA

Siellä sataa jotain muuta kuin vettä! Valkoista ja Leenan sanojen mukaan oikein räiskäleen kokoisia hiutaleita :)) Lähes hypin tasajalkaa naama kestovirneessä kesken pölyjen pyyhkinnän kun satuin katsomaan ikkunaan ja näkemään jotain ihanaa valkoista leijailemassa taivaalta!

Ehkä on kuitenkin vielä liian aikaista unelmoida valkoisesta joulusta, mutta viimeistään huomenna pitää kyllä lähteä metsästämään talvitakkia, sateenvarjoa ja joulukalenteria! Enää puolitoista viikkoa ja on joulukuu <3

Kyllä, olen talvi- ja jouluihmisiä, oikeastaan kaikkia muita vuodenaikaihmisiä paitsi kevät. Jouluaatto ei kuulu lempparipäiviini tylsien rutiinien ja huonojen muistojen (r.i.p. Noisette 24.12.2005) vuoksi, mutta joulun odotus on jotain niin kivaa, piparintuoksuista, kaakaonmakuista, kuusenneulasten tuntuista ja kuusenkoristeista irronneiden kimalteiden loistokasta ettei siitä voi olla tykkäämättä - kun vielä lisätään mukaan lahjapaperin rapina ja kuvitellut tontut hyppimässä ikkunoiden takana :)

Harmi että olen uudenvuoden yksin porukoiden lähdettyä jo takaisin Suomeen, Saksan perheen ollessa vielä Suomessa ja Sadunkin ollessa vielä Suomessa. Mutta ainakin saan herkutella ihan rauhassa ja olla möllöttää ja lähteä kuvaamaan ilotulitteita juuri kun itse haluan!

Ja jihuu, huomenna on lauantai ja voi nukkua pikkuisen pidempään, samoin kuin sunnuntaina jolloin on kokonaan vapaapäivä :)