Makasin kovalla puulattialla pää takanreunaa hipoen ja tuijotin lamppua. Tajusin miten älyttömän paljon olen netissä, miten masennun jos en pääse koneelle ja miten vielä enemmän masennun jos en osaa tehdä haaveideni ulkoasua. Yliarvoin itseni ja haaveilen mahdottomuudesta, täydellisyydestä.
Toivottavasti elämäni tietokoneen ääressä, siitä riippuvaisena loppuisi pian. Se olisi upeaa.
Tasan kaksi kuukautta siitä kun Valko lensi pois. Ehkä, toivottavasti, kahden plus kahdeksan viikon päästä meillä loikkii taas uusi kani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti