Tulevaisuus on edessäpäin

Ääh, selailen taas aupparihakuilmoituksia netistä ja löysin Saksasta yhden ihan täydellisen olosen paikan kesällä kuudeks viikoks ja tekis törkeästi mieli hakea! Ehtisinkin olla kotona jopa neljä päivää siinä välissä..

Jotenkin en pidä todennäköisenä sitä että pääsisin johonkin niistä kouluista joihin hain, tiedä sitten mistä on tämä ajatus kummunnut.. Mut joka tapauksessa suunnittelen jo nyt varasuunnitelmaa etten ehkä sitten joutuisi ihan tyhjän päälle syksyllä.

Auppariks en kyllä kokonaiseks vuodeks enää lähtisi, mut joku kuukauden tai parin juttu vois olla jännä. Mieluusti ei suurkaupungissa ja joku eksoottinen maa ois hieno. Tai edes Britannia.

Mut mitäköhän muuten ihan oikeasti teen jos en pääse amikseen? Täydennyshaulla tietty niin moneen paikkaan kuin voi mut jos ei sittenkään tärppää? Voin jo vähän kuvitella miten toivottomaksi siinä vaiheessa tuntisin itseni! Ehkä jäisinkin sitten kotiin äitin helmoihin ja angstaisin ja leikkisin lukevani pääsykokeisiin koko vuoden.

Inhottaa ajatella että loppuelämäni tässä länsimaisessa yhteiskunnassa tulee olemaan pelkkää kilpailua. Kilpailua opiskelupaikasta, työpaikasta, asunnoista.. Voisin muuttaa vaikka Intiaan johonkin joogailijayhteisöön tai Kreikkaan nunnaluostariin. (Ihan oikeasti halusin pienenä asua luostarissa, eikä tälläkään hetkellä jossain esim. Taizén tyylisessä "ekumeenisessa yhteisössä" jonkun aikaa asuminen kuulostas yhtään huonolta - ihan aikuisten oikeasti!)

Mutta miksi tuskailen moisia juttuja nyt, kun minulle maksetaan suunnilleen siitä että asun suomalaisessa perheessä Berliinin keskustassa, aurinko paistaa ja oon tänään ollu ahkera? Enää puolitoista kuukauttahan sitä ilmoitusta tarvitsee odottaa että pääsenkö johonkin vai enkö. Tai siis vielä.

Satunnainen

Olen syönyt tänään ihan liikaa suklaata (ihan vaan koska perhe toi tuliaisia laivalta), lähdin myöhään lenkille ja törmäsin koiranomistajaan jonka kanssa juttelin hetken saksaksi valokuvatessani hänen koiraansa samalla ja sen voimalla jaksoin leijua kotiin hymy naamassa. Heitin jostain syystä kovasti hobitit ja TSH:n mieleeni tuovan kuvan dA:han ja se sai heti kaksi favia, jihuu! Nyt on hirmuisen kylmä, pitäisi mennä nukkumaankin että jaksaisi huomenna herätä töihin.

Olen aika rahaton, varsinkin kun en saanut työsunnuntailisääni josta minulle puhuttiin. Mutta silti kaikki on loistavasti =)

2009: kirja numero 5

Kirja nro. 5, Haruki Murakami: After Dark
Öhm, missä pää ja missä häntä? Hyvin ja mukaansatempaavasti kirjoitettu, ei siinä mitään, mutta odotin asioiden selkiytymistä ja jotain tapahtuvaksi koko kirjan ajan ja jouduin hämmennyksen valtaan lopussa. Ehkä missasin jotain olennaista? Voisin silti ostaa toisenkin saman kirjailijan teoksen.

Ja se TSH on vieläkin kesken, sain ähkyn sivulla 594.

Friikfriik.

♥

Piti vain tulla kertomaan että olen kuunnellut tuota Youtubesta tänään ehkä ihan hirmuisesti liikaa. Muutenkin on vähän sellainen friikki olotila kun nälkä on kurninut vatsassa koko päivän enkä ole syönyt kuin omenoita, pari näkkäriä ja ihanaista vanilja-karhunvatukka-jugurttia. Kävin postissa palauttamassa verojuttulappusen ja oli hirmuisen vapautunut fiilis kaikista asioista. Olin muutenkin aika ahkera kuten eilenkin. Hyvä minä!

Vika kerta kurssia tänään

Liian monta menneisyyteen jätettyä ihmistä liian lyhyessä ajassa. Elämä juoksee liian vauhdilla ja itse jumitan jossain kaukana takana. Nyt tuntuu vahvasti siltä että jätin jotain loistavaa taakseni eikä se tunnu hyvältä.

Mutta kuitenkin kirosin kurssia niin monena kertana kun siellä olin, joten ehkä parempi näin.

--

Eilen olin rohkea ja kävin ostamassa junaliput, sunnuntaina yhdeksän maissa mut löytää Dresdenistä ellen eksy väärään junaan tai jotain. Huomenna pitäisi ostaa niin paljon kaikkea, matkalukemista ja kartan kävin ostamassa tänään. Alan tosiaan viihtyä täällä vihdoin. Ja ihan pikkuisen jo uskoakin itseeni.

On liian kuuma tehdä mitään

Kirjat vuodelta 2009: 1-4

Vuosi vaihtui ja listan numerointi alkoi alusta, ja villisti veikkaan että tästä listasta unohtui nyt muutama kirja.. Tai sitten en oikeasti lukenut tammikuussa paljoa mitään!

Kirja nro. 1, Paulo Coelho: Veronika Decides to Die
Alkoipa vuoden lukemiset ilomielisesti.. Prahasta ostamani teos josta liikaa meni ohi huonon kielitaitoni ja keskittymiseni puuttumisen takia.

Kirja nro. 2, Nick Hornby: A Long Way Down
Samantyylisellä linjalla jatketaan, itsemurhayrityksiä ja Prahasta ostettua.. Hornbylta olen aiemmin lukenut Uskollisen ääntentoiston ja pakko sanoa että vaikka pidin sen tunnelmasta, tämä oli vieläkin loistavampi kirja ihanilla henkilöillä ja hauskalla juonella ja hyvillä sanavalinnoilla. Suosittelen, definitely!

Kirja nro. 3, Nick Hornby: Slam
Saman kirjailijan kuin edellinen, ei kuitenkaan ihan yhtä nam kuin edellinen lukemani kirja. Ei suurta valittamista kuitenkaan, mitä nyt välillä pomppi vähän ärsyttävästi ja meinasin mennä sekaisin, juonikaan ei sinällään mikään hämmästyttävä ollut. Mutta lukipa tuon kuitenkin ^^

Kirja nro. 4, Dan Brown: Murtamaton linnake
Luin tämän englanniksi Kyproksella 2006, mutta en muistanut tästä paljoakaan. Tykkään paikoista joihin Brownin kirjat sijoittuvat, siitä mahtipontisuudesta ja hienosta kuvailusta! Ahmin tämän kirjan ihan liian nopeasti, se piti otteessaan liian vahvasti taaskin..

Nyt työn alla legendaarinen TSH jonka mentävän aukon olen jättänyt lukemistooni..

Tuleva lomalainen

Aloitin viimeaikoina jokalomaisen rappiolla on hyvä olla -asenteeni tämän kaksiviikkoisen pääsiäisloman suhteen ihan ajoissa: sen seurauksena huoneeni on taas kuin myrskyn tai pommin jäljiltä varmistaen sen etten löydä täältä mitään.

Suomessa asuessa lomat eivät olleet niin hurja juttu kuin täällä. Kouluaikana lomat olivat vapautus siitä maks. kahdeksasta tunnista päivässä, täällä loma tarkoittaa vapautusta kahdestakymmenestäneljästä tunnista vuorokaudessa. En olisi uskonut ennen tänne tuloani miten stressaavaa on asua työpaikallaan! Vieläpä täysin ennestään tuntemattomassa perheessä jolla on omat tapansa ja käsityksensä asioista. Ei se mitään enää, nyt olen jo kotiutunut tänne ja ihan tyytyväinen elämääni. Ainakin tuohon pilvettömään taivaaseen ja siihen että lämpömittari näytti kahdeksan aikaan +10 astetta.

Toki lasken innolla montako kertaa enää tarvitsee siivota (noin 14 kertaa), monenako aamuna herätä talossa ensimmäisenä keittämään puuroa (noin 58 kertaa), montako sitä ja tuota ja tätä. Ja tiedättekö, noin 14 viikkoa, eli se aika jonka enää olen täällä, kuulostaa järkyttävän lyhyeltä ajalta! Vaikka se sisältääkin noin 70 arkipäivää plus viikonloput. Nyt pitäisi listata kaikki museot ja muut paikat joissa täytyy käydä (esim. juutalais- & holokaustimuseo, Schloss Charlottenburg, luonnontieteellinen museo, egyptimuseo, eläintarha, West Side Gallery, se kirkko Ku'dammilla, keskitysleirijuttu..), ostella kaikkea mitä ei Suomesta saa (eli käyntikiellossa H&M, Vero Moda, Zarassa ja Mangossa käyntiä ainakin rajoitettava) ja tehdä muutenkin kaikkea mitä Itä-Suomalaisen metsän keskellä ei voi tehdä..

Mutta nyt teen saksanläksyt (viimeiset sellaiset tänä keväänä / kesänä!!!), käyn kaupassa ostamassa vettä Leenan pyynnöstä, vastaanotan opastusta ikkunanpesua varten, toivottavasti uskallan kysyä pyörän pumpusta ja sitten lähden kurssille luultavasti kaupan kautta ja tultuani kurssilta ja raahattuani perheen matkalaukkuja ulko-ovelle nautin kahden viikon vapaudesta!