tiistaina, kesäkuuta 05, 2007
Kuuma kesäpäivä
Muarr. Olenpa minä huolimaton, sänky on petaamatta. Ja ilmastointikin on päällä vaikka ikkunanikin on auki. Onneksi iskä ei ole näkmeässä, ja toivottavasti Teemu ei tukehdu huoneeseensa.. Jotkut kun vielä nukkuvat tähän aikaan, kuten minäkin eilen. Onneksi en tänään, ehtii tehdäkin jotain.
Yhtenä päivänä oli hirveä bloggausinspiraatio, mut se kirjottaminen sit vaan jäi kun jumahdin foorumiin. Tyypillistä -__- Tarkoituksena oli silloin kuitenkin selittää sitä miten pirullinen alitajunta voi olla. Satuin nimittäin näkemään unta jota en ala yksityiskohtaisemmin selostamaan, kerrottakoon kuitenkin että eräs entinen kaverini (siis kaveri joskus kun oltiin tyyliin 8 v.) halasi erästä tyyppiä ja minä painelin tämän nähtyäni täyden koulun aulan läpi haukkuen kyseistä ihmistä vähän vähemmän nätisti. Ja koska tapoihini ei kuulu ihmisten (ääneen) haukkuminen ja vielä vähemmän kiroilu, koko aula jäi suu auki tuijottamaan meikäläisen perään. Mutta jotenkin tuntui että jos kyseinen tilanne ei olisi ollut unta, olisin siltikin saattanut päästellä suustani parikin torakkaa. Kun heräsin, olin ihan masiksessa enkä ymmärtänyt lainkaan että sehän oli vain unta, mutta sitten kun sen tajusin niin oli jotenkin hassu olo. Sellanen epätodellinen tjtn. Mutta ihan jees että se ei ollut totta, toisaalta eipä tuolla niin väliä..
Tuosta viimisestä lauseesta tuli taas hirmu masis :S Pitänee totutella ajatukseen. Mut Benita on muuten reipastunu ihan hirveesti. Ikävä vaan sen puoleen että piti raahata kaikki lattiakasvit muualle, ja uhrasinpa "yöpöytänikin" että sain anopinkielen niin korkealle ettei neiti yllä rouskimaan. Siis silloin kun hän on vapaana, kuten tänään noin tunnin ajan. Suunnittelin tekeväni pikkuselle esteitä tänään, löytyspä vaan jostain tarvikkeita..
Daruden Sandstormista tulee muuten aina mieleen ravit, vois käydä ehkä sellasissakin kuvaamassa vaikka joskus tässä kesällä..
Ää, mä unohdin jo mitä alunperin meinasin tänne kirjottaa. No, mainittakoon vielä että näin myös viime yönä unta jossa aiemman uneni yksi tyyppi taas seikkaili, ja suurin kysymys unen aikana oli että onko kyseisellä tyypillä korvakoruja. Eihän sillä kyllä oikeasti ole, mutta unessa oli ainakin vasemmassa korvassa kaksi.. Sellaisia mitkä näkyivät monen kymmenen metrin päähän o.O
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti