Muistoja ullakon nurkassa.

Ruoho kutittaa jalkapohjia ja muurahaiset kipittävät sinne tänne, ristiin rastiin, kietoen pohkeeni näkymättömään pikkiriikkisten jalanjälkien verkkoon. Asvaltti hohtaa kuumana auringon paisteessa, karaisemattomat, talven lempeästi kohtelemat varpaani kiljuvat armoa paistuessaan. Vihreää vihreämmät ruohonkorret painuvat kasaan, lyttyyn ja pannukakuiksi kun viilentelen jalkojani nurmella jonka läpi en näe missä kohti jalkani loppuvat - ei sitä tarvitse leikata. Onneksi pihan nurkassa on nuorten pihlajien, keltaista, valkoista ja vihreää loistavien kukkapenkkien ja vanhojen koivujen aitaama varjoisa alue, jonka suojissa vielä aivan pieni sireeni voi kukkia ja levittää huumaavaa tuoksuaan. Koiratkin lepäävät varjossa, paksut mustat turkit ovat läkähdyttävät, ja nurmikolla kieriminen hieroo mukavasti kuumottavaa ihoa.

En halua pestä ihanaa laukkuani, vaikka sen beige pinta on jo aivan harmaa, vihreä ja samalla tumma liasta. Uskottelen itselleni että laukku vielä tuoksuu Kyprokselle, etteivät Aiya Napan hienot hiekanmurut ole varisseet sen saumoista, että aurinko paahtaa laukkua vielä samalla tavalla kuin Pafoksen satamassa. Laukkuni kanssa teen aikamatkoja viime kesään. Matkustan bussiin jossa ihmettelin karua maisemaa ensimmäistä kertaa elämässäni, Coral Bayhin jossa nukahdin rannalla aaltojen loiskeeseen ja auringon porotukseen, kymmeniin muihin paikkoihin joista sain koko repun ja sydämen täyteen ihania muistoja. Outoa että lihakseenkin voi kerätä muistoja.

Join juuri "China Green" -nimistä teetä Muumi-mukista. Sellaisesta mitä myytiin vain viime talvena, onko sen nimi talviyö? Joku sellainen kuitenkin. Siitä tuli mieleeni: en panisi ollenkaan pahakseni jos tänne tulisi heti seuraavalla sekunnilla talvi. Mutta en myöskään halua sitä erityisemmin. Ennen halusin joka kesä että olisi talvi, ja talvisin halusin kesän tulevan pian. Nyt ymmärrän nauttia kesästä, auringon paisteesta, lämmöstä, vihreydestä, paljaista jaloista ruohikossa. Ja viime tal vena osasin nauttia kirpeästä pakkasesta, hangen hohteesta kuutamossa, pimeydestä, lumen narinasta kenkien alla ja hengityksen höyryämisestä pakkasessa.

Opin Kyproksella jotain muutakin kuin puhumaan englantia: opin elämään. Nykyään tunnen itseni kokonaiseksi, varmaksi. Tiedän mitä teen, tai ainakin mitä haluan tehdä. Ja useimmiten uskallankin tehdä mitä haluan.