perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Uni & väsymys

Ei viime kirjoituksesta voi olla noin pitkää aikaa. Tai sitten voi, tuntuu vain että olisin kirjoittanut ihan äsken. Itse asiassa minun piti kirjoittaa eräänä aamuna mutta se sitten jäi.

Mutta kerrotaas sen aamun asia sitten ennen kuin unohdan (joskin en usko että ihan heti unohdan): näin unta että menimme luokkamme kanssa sukellusveneellä Islantiin. Mukana ei tosin ollut koko luokka, M, T, J & O sekä taustalla muitakin kyllä. Sukellusveneessä oli monta kerrosta, minä matkustin ihan alimmaisessa pohjalla, siinä tilassa ei ollut mitään kalusteita tms., mutta keulassa oli ikkuna josta näin ihan läheltä kaikki kolarrit ja pohjan kalat sun muut elukat. Ja näin hain mitä muut eivät nähneet! Tämän tilan yläpuolella oli sitten ruokasali ja keittiö. Jossain vaiheessa matkaa käytiin meriaiheisessa kaupassa jossa kävin oikeasti kesällä Kyproksella. Kun lähestyttiin Islantia niin kaikkien matkustajien piti mennä aluksen oikealle reunalle että saatiin se käännettyä että päästiin oikein päin pinnalle. Pystyn vieläkin jotenkin tuntemaan miltä se tuntu kun odotin että se vehje kääntyi. Ihmettelen vaan että miks se matkusti väärin päin. Ja siis sittenhän mie olisin matkustani ylimpänä. Oikeastaan en kyllä tiedä oliko koko alus sittenkään sukellusvene, lopussa näin sen purjelaivana. Noh, unet on hassuja. Lisäksi muuten kun tultiin maalle niin mie olin unohtanu kenkäni alukseen ja pyysin sitten kapteenilta, joka oli ilmetty musiikin opemme sekä äänen että ulkonäön perusteella, avaimia laivaan ja sain oikean automme avaimet joilla sitten pääsin laivaan kuraisien koipieni kera. Tosissaan jännä uni, mutta ihana.

Tää viikko on menny ihan siivillä. En muista yhtään mitä alkuviikosta tapahtui. Paitsi että maanantaina oli T:n, M:n ja S:n kanssa niin hauskat jutut etten olisi malttanut millään lähteä koulusta. Mutta onneks nyt alkaa viikonloppu, saan nukkua, nukkua ja nukkua. Ja lukea bilsaa jolle mulla ei ole ollut tarpeeksi aikaa koko viikolla ja oon ihan pihalla kyseisestä aineesta.

Namskis, äippä tekee kaura-omena-leivosta. Niin ihanaa ja ihanan tuoksuista ettei parempaa ookkaan. Kotivinkin takakannesta ohje. Ja vielä vaniljajäätelön kanssa.

Olen väsynyt enkä jaksa ajatella mitä kirjoitan enkä muista mitä piti kirjoittaa. Ehkäpä venyttelen ja menen koisimaan hetkeksi. Hyvää yötä.

Ei kommentteja: