Oon nykyään hirveän saamaton. Tämäkin päivä on mennyt lähinnä weheartit:ssä ihmisten profiileja selaillen ja kivoja kuvia omaan profiiliin lisäillessä. Pitäisi tehdä lopputyötä ja työharjoitteluraporttia, mutta enhän mä saa mitään aikaan!
Virtuaalihevostelukaan ei ole inspannut viikkoihin - yhdessä vaiheessa jo iloitsin että oon päässy koko typerästä harrastuksesta yli, mutta en sitten kuitenkaan ihan. Sitä paitsi kun on harrastanut virtuaalihevosia 11 vuotta ja kuluttanut niihin päivässä keskimäärin varmaan neljä tuntia, viikonloppuisin enemmän, tuntuu elämä järkyttävän tyhjältä ilman tuota tuttua harrastusta. Ja kun ratsastuksestakin pakkotaukoilen (kuten olen tehnyt jo sen 1½ vuotta..) eikä lenkkeilykään säiden takia (seliseli, oon vaan laiska) innosta niin eihän mulla oo mitään tekemistä! Paitsi ne tuhat ja kaksi koulujuttua mutta eihän koulujutut nyt ikinä kiinnosta eikä niitä siksi tarvii tehdä. Tietenkään.
Mun piti myös neuloa äidille kaulahuivi joululahjaks, ostin oikein lankaakin sitä varten, mut.. Kun siitä on menny pari riviä väärin niin se on auttamattomasti pilalla, ja jos puran sitä jonkun matkaa niin varmasti katoaa silmukoita ja tapahtuu kauheuksia ja tekele on sitten vielä enemmän pilalla. Ja koko huiviraakileen purkaminen varmaan neljänteen tai viidenteen kertaan ei kiinnosta, ei sitten yhtään.
Siispä tyydyn tuhlaamaan vain rahaa äidinkin lahjaan. Ja veljelle pitäisi vielä keksiä lahja, huoh. Tänä vuonna iskä olikin yllättäen se helpoin!
Mua ahdistaa myös aina enemmän tai vähemmän oma tulevaisuus. Taas. Ikuinen ahdistusaihe ilmeisesti.. Haluaisin ulkomaille opiskelemaan, mutta sitä varten tarvitsisin sen yhden englanninkielen testin, jota en viitsi ihan kylmiltään lähteä tekemään, enkä siksi ehtisi tehdä sitä ennen ulkomaisten koulutusten hakuaikoija. Ja pitäisi etsiä lisää infoakin asioista ihan muutenkin, mutta yllättäen en jaksa. Suomessa taas on tarjolla liikaa mielenkiintoisia koulutuksia. Tällä hetkellä mua kiinnostaisi hirveästi media-ala, mutta katsotaan mikä sitten parin kuukauden päästä.. Toisaalta haluaisin kyllä mennä töihin ja tienata rahaakin, joko Turkuun, Saksaan, Ruotsiin tai Tanskaan, tai miksei vaikka mihin tahansa muuallekin mistä vain rahaa saisi. Mutta niiden töidenkin eteen pitäisi nähdä vaivaa, mikä on mulle tällä hetkellä olevinaan tuskallisen vaikeaa.
Silloin kun en tuskaile tulevaisuuden takia, mietin ruokaa. Sekä sitä mitä haluaisin syödä, että sitä mitä söisin huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, miten saisin kalorit pidettyä fiksuissa lukemissa ja päläpälä, ja sitten kuitenkin tulee sellaisia yli 5000:n kalorin päiviä kuten keskiviikkona. Ja edellisen viikon elin noin 1000 kcal:lla per päivä. Kun ei nyt harjoittelun aikana ole mahkuja kouluruokailuun, syön ihan miten sattuu. Lähinnä lounaalla surkeasti (esim. yksi jogurtti, leipä tai omena) ja sitten illalla hullut herkkumätöt, varsinkin niinä päivinä kun ehdin käymään kaupassa Turussa.
Onneksi ensi viikko on viimeinen harjoitteluviikko, viikon päästä se on ohi! Lähden yleensä harjoittelusta tosi hyvillä mielin, enkä vain sen takia että on kiva päästä päivän jälkeen kotiin, vaan koska tulen useimmiten onnelliseksi siellä. Mutta pian se hymy hyytyy ja askellus muuttuu joksikin ihan muuksi kuin hypähtelyksi, kun taas iskee angsti koululle paluusta. Siellä odottaa ruoka, ihmiset joille on pakko esittää mukavaa vaikkei millään jaksaisi, ihmisiä joita en haluaisi nähdä, ajatukset joita en halua ajatella ja sotkuinen keittiö. Tuntuu kuin mussa eläisi nyt kaksi persoonaa, se harjoittelutuntien Turku-persoona ja vapaa-ajan Kemiö-persoona. Ja se Turku-persoona on paljon onnellisempi, itsevarmempi, rohkeampi.
Oon varmaan, kai, luultavasti, toivoakseni, menossa helmi-maaliskuussa harjoitteluun Kyprokselle. Ja se vaikeuttaa mun kouluhakua ehkä, en tiedä miten pääsen siellä nettiin. Enkä nyt oo ihan 100-varma siitä muutenkaan kun ulkomaan koordinaattorin tms. luvan vielä tarvitsisin. Tammikuussa mulla taas on harjottelu paikassa jossa asun hevostarhan keskellä minikokoisessa rötiskössä, jossa suihku on toisella puolella isohkoa pihaa ja vessa ulkona. Hurray. Enkä tiedä (vielä) miten saan esim. pyykättyä siellä, mistä saan ruokaa jne yms., mutta pitää selvitellä. Kunhan jaksaa.
Pitäisi myös kysellä Kelalta tukiasioista, erityisesti noista ulkomaan jutuista jos ne nyt joskus varmistuisi, ja asuntolan vastaavalta täällä asumisesta keväällä. Tai lähinnä asumattomuudesta. Viimeiseen harjoitteluunkin pitäisi paikkaa alkaa edes miettiä, se sentään on varmaa että etsin ainakin sitä paikkaa Joensuun lähistöltä ja asun kotona silloin.
Mulla on muuten nykyään ihan törkeästi blogeja, siksikin tän päivittely on jäissä. Tuntuu että tänne en voi blogata samoista asioista / samalla tavalla kuin toisiin blogeihin. Mulla on yksi "asiateksti"blogi, yksi mikrobloggailublogi, yksi arkipäiväblogi johon en oo kirjotellu kuin pari kertaa enkä nyt aikoihin, "laihdutusblogi" joka on aktiivisesta menneisyydestään huolimatta nyt ihan jäässä kun ei mun laihdutuksesta tuu yhtään mitään, ja sitten parikin inspiraatioblogia ja hirveä kasa blogiraakileita joilla on kaikilla olevinaan ollut suunniteltuna joku hieno tarkoitus mutta joista ei ole sitten tullutkaan yhtään mitään.
Ja sitä mä vaan ihmettelen että miksi ja missä vaiheessa mun elämä muuttui pelkiksi läskeiksi, kaloreiden pyörittelyksi, kaappien tyhjiksi ahmimiseksi, törkeiden herkkumäärien ostelemiseksi ja oksenteluun pakottautumiseksi. Mä ihan totta haluan osan mun vanhasta elämästä, vanhasta minästä, takaisin, nyt! Kiitos. Ja haluan myös Kirin takaisin, ei muulla niin väliä olisi. :'(
Tänään kun tulin lenkiltä (siellä oli lunta mutten jaksanut siitäkään iloita, oon ihan numb nykyään) kävin rapsuttelemassa Elton-vuohea ja alkoi itkettää kun se katsoi mua ja jauhoi jotain ruohonkortta ja kun tajusin että se on vihdoin lihonut. Mietin että mitä h.. teen itselleni tällä syömiselläni / syömättömyydelläni, miten musta ei voi tulla hyvää eläintenhoitajaa kun en osaa hoitaa itseänikään kunnolla ja että en ansaitse yhtään eläintä joka olisi riippuvainen musta tai joka ehkä välittäisi musta. Enkä ansaitse yhtään sellaista ihmistäkään, oon kehittänyt itselleni suojakilven enkä tahdo päästää ketään sen läpi ennen kuin olen täydellinen (lue: laiha, omistan fiksuja vaatteita, osaan syödä fiksusti myös käytännössä enkä vaan teoriassa päläpälä).
Ehkä tänne bloggaamisessa pitäisi taas aktivoitua, haluaisiko kukaan muu sitä? Sori vuodatus, mielessä on vaan miljoona ja kaks asiaa. Lähinnä kaikkea "pitäisi".
PS. Huomionarvoista muuten, välillä 2.7.2007 - 15.2.2008 en kirjoittanut yhtään bloggausta tunnisteella "masennus". Möh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti