Totesin tossa lenkillä että oon alkanu muistuttaa vampyyria - oikeastaan se alkoi jo viime syksynä tai joskus. Pelkään tai en tykkää käydä ulkona päivällä, varsinkaan aurinkoisella ja hienolla ilmalla. Kun yleensä ihmiset auringon paistaessa rientävät ulos, minä ihastelen kaunista ilmaa sisältä käsin ja lähden ulos vasta kun aurinko alkaa laskea ja muut ihmiset vetäytyä koteihinsa. Kammoan nimittäin sitä jos joku tulee juttelemaan mulle! Ja sitä tapahtuu tässä pienessä maalaiskylässä yllättävän paljon, ja joskus olen tosi piristynyt pienten juttutuokioiden jälkeen, mutta yleensä tuntemattomien kanssa jutustelu ei voisi vähempää kiinnostaa. Ainakaan koska ne jutustelemaan tulevat ovat yleensä niitä 40+ -henkilöitä. Siispä säästän itseäni mahdollisilta rasittavilta ihmiskohtaamisilta lähtemällä ulos vasta kun on liian myöhäistä nauttia hyvästä ilmasta. Pakko se on myöntää että vaikka miten haluaisin niin en vain tule toimeen ihmisten kanssa naamatusten!
Mutta nyt meikäläinen painuu viltin alle The Horse Whispererin ja toisen jättikokoisen kaakaomukillisen kera NRJ Berliiniä kuunnellen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti