A Apulanta, Amy Winehouse, AkeboshiVain bändejä joita tykkään kuunnella vaikka enemmänkin tai joilla on parikin repeatilla 24/7 kuunneltavaa biisiä, kursiivilla merkityt on ne jotka muistin ilman kummempia ja normaalilla fontilla olevat kyttäsin iTunesista koska en kehdannut jättää listaa sen näköiseksi kuin se muistini jäljiltä olisi.
B -
C Coldplay, Carlos Baute
D Don Huonot, 3 Doors Down, Dido
E Era
F Fran Perea
G Green Day, Good Charlotte
H Hoobastank
I Ich + Ich
J -
K Kent, Korn, Kwan
L Los Planetas
M Moloko, Maria Mena, Maija Vilkkumaa
N New Found Glory
O Oasis, October Fall
P Paramore, PMMP
Q Quarashi
R Rosenstolz, Red Hot Chili Peppers
S Simple Plan, Spice Girls, System of a Down, Sugarcult
T Taizé-kuoro, t.A.T.u.
U Ultra Bra, Uniklubi
V Valvomo
W -
X -
Y Yellowcard
Z -
Ja sitten muuta: minäkin kuulun niihin musiikin kuuntelijoihin jotka voivat innostua jostain bändistä niin että eivät pitkiin aikoihin paljoa muuta kuuntelekaan. Esimerkiksi Twilightin soundtrackin ostettuani se soi soittimestani muutaman viikon ajan, eikä oikeastaan mikään muu. Norjan tämän vuoden euroviisukappaletta kuuntelin pari kokonaista päivää Youtubesta ties montako kertaa putkeen. Vain Don Huonot on saavuttanut kestosuosikin paikkani, se voi soida milloin vain, missä mielentilassa vain.
Don Huonot on myös melkeinpä ainut bändi jonka itseeni tietyllä tapaa vaikuttava fiilis johtuu sanoituksista. En tiedä miltä Donkkareiden musiikki mielestäni kuulostaisi jos en ymmärtäisi sanoja. Useimpien muiden bändien kohdalla on toisin päin: en kiinnitä sanoihin mitään huomiota, en välttämättä edes vaikka kappale laulettaisiin suomeksi. Rumpujen luoma rytmikkyys on se joka kiinnittää huomioni useimmiten.
Kuuntelemaani musiikkiin vaikuttaa paljon oma fiilikseni ja musiikin luoma fiilis. Suuttuneena en osaa kuunnella agressiivista musiikkia, lievästi ärsyyntyneenä ja kaiken toivoni heittäneenä kyllä. Hyvinä päivinä iloinen renkutus ja musiikin tahdissa jammailu pyykkejä silittäessä tai jokin liitävän rauhallinen ja hyväntuulinen iskevät kympillä. Ulkomaankaipuuseen auttaa Fran Perea ja muut espanjalaiset.
Myös sillä on väliä missä musiikkia kuuntelen. Täällä lenkillä käydessä tykkään kuunnella suomalaista musiikkia, etteivät useimmat muut ymmärrä sanoja. Liian synkkä ei myöskään sovi lenkille. Pitkillä automatkoilla Didon ja Princessan musiikki on ehdoton lapsuuden kivojen mielleyhtymien vuoksi, Abiskon reissulla kuuntelin kuitenkin vain Don Huonoja ja nykyisin Pieniä Sieviä Sieniä muistuttaa tuosta reissusta liiankin hyvin. Siivotessa parasta musiikkia on hömppäiskelmä!
Olen myös toivottoman ihastunut Last.fm:n tagi-systeemiin! Esimerkiksi tänään kuuntelin sen kautta Kentin tyylistä musiikkia, muistaakseni eilen musiikkia tagilla "rain" ja parinakin viime päivänä ranskalaista musiikkia, viime viikolla espanjalaista. Ilmeisesti olen nyt jossain ihmeellisessä musiikillisessa murrosvaiheessa, koska alternative ei jaksa nyt oikein iskeä kuten jo jonkin aikaa, ja Don Huonot, Apulanta ja uusin tykkäykseni Maria Mena ovat olleet kovassa huudatuksessa viimeaikoina.
Miten musiikkimakuni sitten on muuttunut aikojen saatossa? Pienenä tykkäsin paljolti samasta musiikista mitä porukat kuuntelivat, iskelmää siis lähinnä. Mestarit Areenalla (Pepe, Kirka, Hector ja Pave) oli mahtilevy jossain vaiheessa, eikä muuten ole huono nytkään. Era, Dido ja Princessa, niitä kuunneltiin varsinkin autoreissuilla, ja samassa yhteydessä tutustuin ekaa kertaa Don Huonoihin, jotka löysin uudestaan joskus lukion alkuaikoina. Ala-asteaikana Spice Girls oli ehdoton suosikkini ja vuosien kuuntelemattomuuden jälkeen lisäsin sen levyt soittolistoilleni lukioaikana. Backstreet Boyseja tai niitä fanittavia kavereitani en ikinä ymmärtänyt. Ah, Paradisio muistuu mieleen ala-asteen diskoista!
Jossain vaiheessa elin radioaikakautta, kuuntelin lähinnä niitä suurimpia hittijuttuja joista muistuu mieleen lähinnä ketsuppibiisi. Sitten muistaakseni yläasteella kasin aikoihin tykkäännyin suomi-räppiin hölmöimmästä mahdollisesta syystä. Sitä kuuntelin, poisluettuna Cheek ja Pikku G ja Skandaali, vielä vähän lukionkin puolelle Elastisen johdatuksella. Elastisenkin biiseissä pidin sanoista, ainakin suurimmalta osin! Skandaali taas ei iskenyt juuri sanoitustensa takia, eikä Ezkimo.
Lukion alkupuolella tuli taas radioaikakausi, sitten löytyikin Don Huonot ja alternative rock ja nyt ollaan tässä. Viime kesän ehdotonta kesätyömusiikkia oli Korn ja System of a Down, koska ne auttoivat pysymään hereillä - laulujen sanoitusten sisällöstä ei mitään tietoa, oikeasti. Tänne Saksaan tullessani radiossa soi paljon Ich + Ichin biisi Vom Selben Stern ja Rosenstolz, joista tykkään molemmista. Nyt suuria hittejä on tietysti Lady GaGan Poker Face ja Beyoncé – Single Ladies, joista tulee lähinnä shoppailufiilis. Kent sopii Berliiniin ja Fran Pereasta tulee kesä ja taivaalla lipuvat pilvihattarat mieleen.
Ja syy tykätä Don Huonojen sanoituksista:
"kun hyppää pilvenpiirtäjän katolta, putoaa kauemmin
kun jos kompastuisi matkallaan huipulle
eikä ees kuolisi saamiinsa vammoihin
tie ylös on pitkä, portaat liukkaat ja hissi epäkunnossa
voit joutua huomaamaan et
syy portaiden nousuun pääsi unohtumaan
sä sorruit kerrosvalvojien perseitä nuolemaan
tän pilvenpiirtäjän
pitkissä portaissa heikot jalkoihin jää
tän pilvenpiirtäjän
pitkissä portaissa vahvat kesytetään
eihän se oo voittaja
joka nahkansa myyden pysyy hengissä
vaan se joka kuolee
levollinen ja kaunis, hymy kasvoillaan
eihän se oo häviäjä
joka yritti täyttää suuria unelmiaan
vaan se joka jätti tilaisuudet käyttämättä
se joka pelkuruuttaan nyt harmittelee
tän pilvenpiirtäjän..."
(Don Huonot: Pilvenpiirtäjä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti