sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2014

You can't control the wind, but you can adjust your sails. 

lauantaina, maaliskuuta 15, 2014

Hei. Pitkästä aikaa.

Täällä oli takatalvi aamulla pari tuntia, nyt taas kaunis kevätpäivä, kuten lähes koko tämän viikon, ja hurjaa vauhtia taivaalla liihottelevat pilvipumpulat.

Viikon paras hetki oli kun istuin kaverin kanssa pendeltågissa matkalla takaisin Uppsalaan tekemältämme aamupäiväretkeltä ja mahaan sattui kun olin nauranut niin paljon.


Nyt haluan polttaa loppuun talvella ostetut kynttilät, unohtaa asioita, ottaa askeleita eteenpäin, parantua.

18-vuotias minäni olisi ollut pettynyt jos tietäisi, millaista elämää 24-vuotiaana elän. Okei, kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni ulkomaihin liittyvät konkreettiset unelmat, ts. Islannissa ja Englannissa käynti ja Tukholmassa asuminen, ovat toteutuneet - lukuun ottamatta Intiassa käyntiä, joka tosin toteutuu ensi kuussa (!!!). Mutta ne kaikki pienemmät asiat ja muistikirjoihin kirjatut toiveet: tuoreet yrtit ikkunalaudoilla, oma kämppä, leipominen viikonloppuisin, laihuus, ahkeruus, kanien kasvatus, kirjoittaminen, valokuvaus.. Nuo ovat enemmän tai vähemmän unohtuneet, tai vain osoittautuneet mahdottomiksi - osa ihan vain olosuhteiden pakosta, mutta osa heikosta luonteenlaadustani johtuen.

Olisi aika ryhdistäytyä. Lopettaa sipsipussillisten syöminen päivälliseksi, ahdistukseen ahmiminen, laiskuudesta johtuva liikkumattomuus, ahdistuminen kaikesta ja stressaus jutuista joita pitäisi tehdä mutta joita en saa aikaiseksi tehdä.

Pitäisi alkaa elää.

lauantaina, joulukuuta 07, 2013

Kolme tuntia metsässä

Eksyin metsään tänään, mutta täällä on vihdoin lunta ja oikeasti talvi ja kaunista, joten se ei haitannut!

Tarvitsin vain puolen tunnin kuuman suihkun toipuakseni.

maanantaina, marraskuuta 25, 2013

Pieniä asioita

Niskalävistys on poissa, lämpötila nollassa ja hengitys höyryää, sormet kohmettuvat kun en tahdo vielä luovuttaa ja käyttää lapasia.Tämä on ollut blogini kuollein vuosi, mutta myös oma kuollein vuoteni.

lauantaina, lokakuuta 05, 2013

Lokakuu, olen kaivannut sinua!

Tää ilta olisi ollut ihan täydellinen kumisaappaissa ympäriinsä lompsimiseen ja lätäköissä hyppimiseen. Mutta koska ei ole kumisaappaita, tein noin tunnin kävelylenkin omakotitaloalueella kangaskengissä, jotka märkänä hiersivät varpaani rakoille, ja kuuntelin sateen suloista ropinaa takkini hupulle. Nyt ikkunasta virtaa aamupäivällä siivottuun huoneeseeni raikasta syysilmaa ja saan kuunnella puiden lehtiä ja ikkunalautaa piiskaavaa sadetta. ♥



maanantaina, maaliskuuta 18, 2013

Appelsiinit tarjouksessa

Jos en olisi sattumalta alkanut lukea lingvistiikan kanditaattiohjelmaa, en luultavasti pohtisi nyt haluaisinko lukea syyslukukaudella tsekkiä, espanjaa, viittomakieltä, islantia vai pohjoissaamea.

Enkä ehkä kuuntelisi toisena päivänä tsekkiläistä, toisena saksalaista, unkarilaista, kymrinkielistä tai islantilaista radiota. Hassua miten se, että sattumalta aloitin kielitieteen opiskelun, on tehnyt musta niin kiinnostuneen kielistä. Eihän se mitenkään odottamatonta ole, mutta esimerkiksi kaksi vuotta sitten en olisi uskonut olevani kiinnostunut kielistä kuin siinä mielessä, että ne auttaisivat minua maailmanvalloituksessa. Nyt haluaisin lukea niitä ihan vain huvikseen - islanti, tsekki tai saame ei varsinaisesti oo kieliä joilla maailma valloitettaisiin..

(Otsikko muuten pitää paikkansa meidän lähi-ICA:ssa!)

maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Suosikkilainaus








"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."
― Tove Jansson