En oo koskaan (ennen) ollu mikään romanttinen prinsessatyyppi. Ala-asteella vihasin muhkeita prinsessamekkoja joita tätini osteli mulle Thaimaasta. En oo koskaan välittänyt lässyistä Prinsessa Ruususesta tai Tuhkimosta *, vaan katsonut puhki Mulan- ja Pocahontas-VHS:t. Lukiossa mun lempivärejä oli sitruunankeltainen, turkoosi ja limenvihreä; kaikki vaaleanpunaisuudelta, hempeilyltä ja romantiikalta haiskahtavakin sai karvat pystyyn.
Kuitenkin tänään olin ihan innoissani Bare Mineralsin aloituspakkauksesta jonka ostin. Metrossa kyllä vähän hävetti kanniskella hienoa Åhlensin paperikahvoilla varustettua pahvikassia kun en muuten tuntenut oloani kovinkaan hehkeäksi, mutta kotona ihastelin sitten senkin edestä noita purnukoita ja siveltimiä ja erityisesti tuota tyylikkään hempeää laatikkoa.
(Ihan ihanaa luksusta, joka kieltämättä hyvinkin valheellisesti herättää mussa harhakuvitelmia siitä että ihoni heti huomenna olisi kaunis ja sileä, että tästä lähtien jaksaisin viettää peilin edessä tuntikausia itseäni ehostaen ja että nyt yhtäkkiä lopettaisin reikäisten rutkulafarkkujen käyttämisen kotona ja alkaisin elää kuin ballerinaprinsessat pastellisävyisissä säärystimissään. Enköhän huomennakin tule heräämään uuteen päivään puolikuolleena väsymyksestä, naaman kanssa tuskastellen ja kotona raahustaen niissä maailman mukavimmissa mutta yhteiskuntakelvottomimmissa vaatteissa. Mutta haaveillahan saa aina..)
Kamerakin sai tänään vihdoin ja viimein talutushihnan jollaisesta oon haaveillu jo pitkään! Virkattu nauha löytyi kirppikseltä kahdensadanviidenkymmenen kruunun hintaan, violetti pätkä on jonkun t-paidan "henkariroikotusnauha" jonka oon joskus säilöny tulevaisuuden varalle, ja oon ihan pepp tuosta ihanasta viritelmästä! En malta oottaa että pääsisin lenkkeilyttämään kameraa ihmisten ilmoille!
(Aiemminhan mulla oli kamerassa turkoosi silkkinauha, mutta väri alkoi tympiä jo aikoja sitten. Canonin oman hihnan säilöin kaapin perälle jo parisen vuotta sitten: onhan se ihan järkyttävän ruma, tilaavievä, kankea ja ranteen ihoon porautuva. En oo ikinä tykännyt ja osannut roikottaa kameraa kaulassa, kuvattaessa se niskan taakse heitetty hihna vaan rajoittaa kameran kääntelyä ja vääntelyä, ja kävellessä kamera pomppii raivostuttavasti tiettyjen kehon ulokkeiden kohdalla tai alapuolella. Miksi siis olla hankkimatta sekä mukavaa että kivan näköistä nauhaa kameraa koristamaan? Nyt sen voisi muuten jättää huoneessa näkyvillekin, hmmhmm.)
Tänään sain siis tehtyä kaksi jo piitkään suunnittelemaani juttua, ja lisäksi kasan mälsempiä arkijuttuja joiden hoitamista oon lykännyt tulevaisuuteen jo melkein liian pitkään: pyykinpesu, imurointi, peilin + hyllyjen pölyistä pyyhkiminen, kenkien tehoputsaus. Ja töissäkin ehdin olla viitisen tuntia - hyvä mie!
* jaa mikä "Tukholma-syndrooma": kirjoitin alunperin "Tukhimo" enkä "Tuhkimo"..
Ainii! np. soittolista nimeltä "Daughter & Lykke & Florence"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti