Tänään luinkin So Restlessin postauksen, joka sai minut muistamaan tämänkin blogini ja kirjoittamaan tämän postauksen:
"Aloittaessani bloggaamisen koko blogimaailma oli jotakin aivan muuta. Suomessa blogit olivat uusi juttu, vähän kuin roolipelit aikoinaan; Melkein kaikki oli kuullut niistä, mutta touhu kiinnosti harvoja ja vielä harvemmat tiesivät, mistä koko jutussa oli oikein kyse." (tuo lainaus on otettu muualta) + "Bloggaajia olivat vain ne, jotka tekivät sitä työkseen ja ne, jotka itkivät surujaan mustilla, anonyymeillä sivustoillaan."Niin totta, ja kuten sanottu, niin ihanaa että muitakin kuin ammatti- ja mainosblogeja edelleen löytyy!
Vaikka blogosfääri onkin kovasti muuttunut siitä yhdeksän vuoden takaisesta, kun epäsosiaalisena nörttiteinityttönä tämän blogin kirjoittamisen aloitin, ovat marraskuut edelleen paljolti samanlaisia, kuin aina ennenkin.
Pikkuhippunen lunta maassa, pimeää, jos ei märkää niin liukasta, ei vielä paljoa jouluvalojakaan mieltä ylentämässä. Toimin itse automaattiohjauksella heräämisestä vähintään siihen asti, kunnes lähden töistä kotiin. Viikonloput vain notkun, kun paras ystävänikin on matkoilla. Tylsää, mutta onneksi on se aina hauska Sveriges Radion Morgonpasset i P3 netin kautta - ja se automaattivaihde.
PS. Näemmä olen kirjoittanut tämän blogin kolmannen postauksen tasan yhdeksän vuotta sitten, hohoi!
PPS. Kirjoitan kans Himla många stjärnor -blogiin aina välillä nykyään. Tai no, oon näemmä kirjoittanut jo vuoden verran..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti