kotona

Pitkään selvisin ilman tätä lamauttavaa ahdistusta, mutta nyt se löysi minut taas. Kun ei jaksa edes ajatella miten paha olo on. Kun tuntee olevansa loukussa ja silti ihan hukassa.

Anteeksi.

Täydellisestä toimettomuudesta ylibuukkaukseen..

Just niin mun tuuria! Ensin ei oo koko kesälle mitään suunnitelmia. Sitten..

Mut valittiin Ruisrockiin vapaaehtoistyöläiseksi, jee, huippua, mahtavaa!
Jonkin ajan päästä sainkin kesätyöpaikan Saksasta, vaikka "pomo" joutuikin miettimään että ottaako mut vai ei koska en voisi olla pidempään kuin elokuun loppuun. Päätti siis kuitenkin ottaa.
Pari tuntia sen jälkeen kun eilen aamupäivällä sain tietää että mulla on varma työpaikka Saksassa ja sanoin että "joo, sopii, loistavaa" (in English), soitti Nordjobb-tyyppi Islannista (på svenska) ja kysy että vieläkö kiinnostas mahdollinen kesätyöpaikka siellä, aloitus kenties jo ensi viikolla. No tietysti kiinnostaa, hitsit vaan että juuri lupauduin Saksaan! Mutta aion olla epälojaali jos tilanne sitä vaatii, eli jos sattuisi niin uskomattoman ihmeellinen ja mahtava tuuri että saisinkin sen Islannin paikan.
Sitten tänään pari tuntia sitten oli tullut Provinssirockin tyypeiltä viesti että mut on valittu vapaaehtoseks sinne. Oikeasti pari päivää sitten olisin ollut ihan jeejeejee ja hyppinyt ilosta, mutta kun mulla ehkä kenties mahdollisesti toivottavasti on sillon työpaikka Islannissa, niin äh.
Laitoin nyt sitten Provinssiin viestiä että voinko ilmoittaa tiistaina jos en pääsekään sinne vai joudunko jo nyt perumaan menoni vaikka sitten ehkä huonolla tuurilla oikeasti pääsisinkin.

Voi huoh tätä epävarmuusahdistusta! Joka on nykyisin melkein jokavuotista..

Parhaassa tapauksessa vietän siis loppukesäni Islannissa, toiseksi parhaassa tapauksessa vietän ensi viikonlopun Provinssissa ja pari kuukautta Saksassa tämän kuun lopusta lähtien, huonoimmassa tapauksessa suunnitelmiin kuuluu vain tuo Saksa. Mutta onhan sekin jo rutkasti parempi kuin pelkkä kotona lössiminen, joka oli suunnitelmani vielä kolmisen viikkoa sitten! Mutta se Islanti olisi monivuotisten unelmien täyttymys!

Mutta hei oikeasti seariously - miten mulla aina ei ensin oo mitään suunnitelmia ja sitten kun on niin niitä on monta päällekkäistä!! Ja kaikki ois kivoja vieläpä tällä kertaa :| Oispa vuorokausissa enemmän tunteja! Ja olisinpa aloittanut elämäni aikaisemmin kuin 21-vuotiaana..

Ainiin, lisäksi koko ajan takaraivossa paukuttaa ajatus siitä että pääsenkö Helsinkiin opiskelemaan vai en. Ja jos en, niin mitä sitten teen? Menenkö edes Vaasan pääsykokeeseen kun muut Suomen kaupungit ei vaan kiinnosta kuin Helsinki? Toivon niin niin niin kovasti että pääsen Helsinkiin!! Jos sieltä tulevassa kirjeessä lukeekin että en pääsekään niin luhistun ihan varmasti.

Mut ekana ahdistuneisuuslistalla se Islanti, JONNE MÄ HALUAN! (Tähän sellanen lapsellinen ahdistuksesta johtuva itkupotkuraivarijuttu.)

hukassa haaveiden vuoksi

Moi. Oon hukassa taas. Tulevaisuuden kanssa, jälleen kerran.

Tulisipa 19.7. nopeasti, pikapikapikakipityksellä. En kestä tätä odotusta. Ja sitä että pitää taas tehdä varasuunnitelmia. Olisipa tulevaisuus kerrankin selvää! Kunpa ensi kesä ei menisi a) kotona löllöttelyyn sen takia että kukaan ei halua mua niin lyhyeksi aikaa töihin kuin pystyisin olemaan koulun tai pääsykokeiden takia, b) syksystä ja koko tulevaisuudesta stressaamiseen.

Tää tappaa mut kun en tiedä tulevasta mitään, en voi tehdä 100% varmoja suunnitelmia, voin vain haaveilla ja toivoa parasta. Ja melkein pahinta on se että muidenkin ihmisten tekemiset on mun tekemisistä kiinni, mun epävarmuus lisää muiden epävarmuutta. En haluaisi vaikuttaa kenenkään elämään mitenkään radikaalisti, elää vain onnellisessa kuplassa jossa kaikki olisi hyvin ja suunnitelmat selvillä!

Kunpa mulla ei olisi näitä kaikkia keskenään cat fighteja harrastavia haaveita ja unelmia!