lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

"Jätä takamuksesi menneeseen"

Lauantai, kello on vähän yli viisi aamulla. En jaksanut nukkua. Vaikka näinkin ihan kivaa unta, en silti saanut nukuttua pidempään. Menin nukkumaan jo kymmeneltä, ehkä se johtuu siitä. Pitäisikö minun olla huolestunut siitä etten osaa nukkua, vai iloinen siitä etten tuhlaa koko päivääni nukkumalla? Omasta mielestäni voisin olla iloinen, olen kuitenkin ihan pirteä ja ärsyynnyn kovasti jos herään vasta yhdeksältä - tuntuu että koko päivä olisi jo valunut hiekkaan.

Onko olemassa uuden elämän ensimmäistä päivää? Entä sen päivän aamua? Voiko elämän aloittaa alusta ihan noin vain? Unohtaa kaiken pahan minkä niin tahtoisi unohtaa, muistaa vain ne hyvät hetket. Ehkä se olisi liian helppoa meille. Silloin elämä ei olisi kärsimystä (ei se omasta mielestäni ole nytkään, mutta joidenkin mielestä kyllä), eikä olisi mitään hyötyä yrittää elää jokaista hetkeä niin että sitä voisi muistella hyvillä mielin.

Kun aukaisin konetta, päätin jättää menneisyyden taakseni. Mutta nyt päätinkin että jätän takamukseni menneeseen, katseen tulevaisuuteen ja keskivartalon nykyaikaan.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Parin viikon vuoristoradat

Päätinpä listata erään foorumin ketutus- ja onnellisuustopickeihin listaamani asiat 14.4. lähtien:

Ketutukset:
Voi v*ttu oikeesti tuota kännääjää (joka ei ihme kyllä oo ees juonu tänään): sen "nuoruustuttu" soitti, ja sit tää eräs näyttelee ensin niiin ystävällistä, yhtäkkiä kysyy soittajalta että mistä se on sen numeron saanu kun se on salanen, ja sitten alkaa huutamaan ihan täysillä että se ei oo voinu saada sen numeroo mistään (njaa mitenköhän se muuten pysty soittamaan.. :roll:) ja että soittas ees ihmisten aikaan, että tähän aikaan on jo kaikki nukkumassa. Just. Miettis samaa sitten kun ite kännisenä soittelee ympäri Suomen kaikille tutuille niin myöhään että minuuki hävettää.

---

Opon pienryhmäkeskustelu huomenna klo 14.20, muuten jees mut koulu loppuu jo 13.00 :x Tiesinhän mie tuon ajan jo monta viikkoa sitten, mutta tänään vasta tajusin että mulla loppuu aikasemmin koulu, ja nyt se opo on jo häipyny enkä voi vaihtaa tuota aikaa..!!

---

Johanna ei oo ilmotellu mitään siitä ratsastuksesta, jonka tiistain sopimuksen piti olla tänään.. Laitoin viestiä, ei oo vastannu, soitin, ei oo vastannu. Ää, mie haluun jo nähä Kiri-pojan :(

---

En ois halunnu bilsan tunnilla kuulla ihan kaikkea erään henkilön viikonloppuelämästä.. + Kiri oli eilen ratsastuksessa ja hoitaessa ihan outo, hirmu hössö ja häsä ja koko ajan menossa, ei voinu rauhottuu hetkekskään. Toivon vaan että se johtu siitä ettei sitä oo liikutettu vähään aikaan, mut mie itken jos toi vaihe ei kohta mee ohi :/

---

Vieläkin eilinen eka aihe (^^) vatuttaa, ja sit sen päälle vielä se että mie vetäsen niin hemmetin helposti herneen nenään ja nyt ei oo toivookaan erään ihmisen suhteen.


Ja onnellisuudet:
Eilinen oli ihan huippu päivä :D

a) Psykan tunti oli ihan hirmuhauska ja mielenkiintonen, yleensä inhoan kaikkea esiintymistä luokan eessä mut nyt kun tehtiin mininäytelmät pikkuryhmissä niin ei jänskättäny yhtään ja oli muutenkin kivaa :D Ja muiden näytelmät oli kanssa huippuja :lol: Ja kun se kurssin aihekin on sosiaalipsykologia niin ah <3 b) Bilsan tunti oli vähän "epäilyttävä", tehtiin hommia pimeässä bilsan luokkien varastossa :lol: Ja sit Ilkka kiusas minuu positiivisesti :P

c) Käytiin äipän kaa rullistelemassa ekaa kertaa tänä vuonna, ja jaksoin reippaasti pitemmälle ku viime kesänä parhaimmillaan o/ Oli ihanaa, varsinkin kun jalat ei oo ees kipeet :D

d) Kaikki välkät oli eilen ihan hysteerisiä, kaverin kaa vaan heivailtiin sohvia ympäri tupaa ja meinattiin pari kertaa aika loistokkaasti tippuakin sohvalta, meidän nauru ehkä vähän häiritsi joitakin mut..

e) Sain (taas :shock:) uudet housut + kaks toppia <3>:shock:

---

Löysin terkkarin vastaanoton, vieläpä heti ekalla kerralla menin oikeesta ovesta! Miks sen pitää olla niin korvessa koululta, piti sit sitä sen löytämistäki stressata eilen :damned evil:

---

Tänään taas kiva päivä! Heräsin puol seittemältä (kello oli soimassa kaheksalta..), tein lihaskuntoa, epäelämöitin, kävin suihkussa, söin aamupalan ja lähin kouluun kymmeneks, vaikka tunnit alko vasta yheltä. Ai että kavereitten ilmeitä, oli vähän silleen että "mitä helv. sie täällä teet tähän aikaan, siulla alkaa koulu kolmen tunnin päästä" :lol: :P

Ja sit mie sain ruotsin sanat luettua niin että melkein kaikki osaan (sanari vasta maanantaina), epäelämöitin vähän lisää (mut hyödyllistä), ja LASKIN MATIKKAA!! Mikä on huippuihmeellistä, ottaen huomioon että mie inhoon sitä ja mulla ei oo koko jaksossa sitä.. Mut mie harjottelenki uusintakokeisiin, päätin uusia kaks kurssia joista sain kutoset. Paitsi että uusintakin on vasta kesäkuussa.. :roll:

Nii ja sit äikän luovan kirjottamisen kurssin tunnilla oli ihan älymielenkiintosta taas, raivostuttaa vaan niin vietävästi että pitää olla just sosiaalipsykologia ja tuo luova kirjottaminen päällekkäin, ja psykka pitäs käydä tänä vuonna + luovaa kirjottamista ei tarjota ens vuonna :x

---

Ponipallo eilen :D Joko asiaan vaikutti se että toinenkin polle oli kentällä, tai sit se että liikutin sen sillon sunnuntaina. Mut kuiteski, ei ees yrittäny mitään hipsuravia käynnin tilalle, käänty just kun halusin, haras vastaan tasan kaks kertaa (vaan koska kaveri seiso kentän laidalla ja ois halunnu moikata), kevytistuntaharjotukset (joita käskettiin tekemään) ravissa ei oo ikinä menny niin hienosti, nyt se polle jopa laski päänsä alaskin, jaja.. Ja sit tallilla oli muutenkin kivaa kun siivosin karsinan & laitoin ruuat, hauskaa kun ei tartte rahaa maksaa ratsastuksesta ollenkaan jos vaan hoitaa tallihommia :D

---

Kävin eilen pyöräilemässä 15 kilsaa kun katsastin sen lyhyemmän reitin tallille äipän kanssa.. Sieltä sitten kiertäen pois kun tie oli niin kauhussa kunnossa. Siistiä, oon käyny joskus ~5 vuotta sitten koiran kanssa ihan siellä tallin lähellä kävelemässä, eikä matkaa ookaan ku sellaset 5 kilsaa sinne asti :lol: Ilmankos oli sen lenkin jälkeen vähän väsy olo sillon joskus, takasinkin kun piti kävellä.. :lol:

Ja kiva aamupäivä: teetä, Leijonakuningas, herätys ilman kelloa kuudelta <3

---

Yliopistolla kiertelemässä oli ihan hauskaa, aloin jopa harkita että jos tehdään sinne ens syksynä luma-"reissu" ni vois vaikka mennäki :P Aiemmin kun aattelin etten tonne viereiselle yliopistolle jaksa tutustumaan lähteä, kaikki kun tuntuu lähtevän luma-reissuille vaan niitten matkojen, ei niinkään yliopistojen takia (mukaan luettuna minä). Alko vaan tosissaan säälittämään ne koehiiret, -rotat ja -hamsterit :( Hirveitä pakkoliikkeitä, tajuttoman pienet kopperot jnejne.. :damned evil:

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Mustat sukat - sukkahousut vai polviin asti?






Aurinko, perhonen:
sulava hanki.
Teki puron
maahan loi
aurinko.
Paistaako pitkään
vuosien päästä
satojen?

Paistakoot Tiinalle ainakin, sinne päin haliruttu (ja yhtä monta takas ;D)

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Mälsytylsyys.

Tylsää. Kukaan ei oo mesessä (except Tuulia poissaolevana eli ei hänkään), en keksi mitään tekemistä, ulkona on kiva ilma mut ei sielläkään mitään tekemistä, äippä tekee lettuja vasta illalla ja sain jo lukkarini valmiiksi. Suomennettuna minulla on erittäin tylsää. Pyörin foorumeissa ja odotan että jokaisen sekunnin kohdalla sinne olisi ilmestynyt uusi, kiinnostava viesti johon voin vastata. En voi tehdä uutta ulkoasua koska Photoshoppi ei käynnisty, mikä taas johtuu siitä että C:llä on liian vähän tilaa, mikä taas johtuu siitä ettei Teemu ole kertonut mulle mitä sieltä voi poistaa. Mälsyys. Ekaa kertaa moneen vuoteen toivon ettei kesäloma tulisikaan - jos pääsiäisvapaapäivät ovat näin tylsiä, puuduttavia ja kyllästyttäviä, mitä onkaan kesäloma! Pelottaa.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

MUTTA KUN anteeksi.

Kärsin puhelimellasoitto-ongelmasta nimeltä soittokammo. Ja se on inhottavaa. Pitäisi soittaa Kirin uuden tallipaikan omistajalle vuokrauksen tms. jatkosta, ja stressaan sen takia niin hirmuisesti etten osaa tehdä muuta kuin pyöriä netissä ja kauhistella että iikapuamitäminäsanonsille! Ja että nolaan itteni ja hui hirmu. Kuulostaa omastakin mielestä ihan älyttömän tyhmältä, mutta nyt sentään uskallan vastata puhelimeen, toisin kuin lapsena. Se soittaminen vaan.. :S Niin ja soitin jo kerran tuolle Johannalle, MUTTA KUN se ei vastannu ja nyt jänskättää että millon se soittaa ja josenehdikäänsittenvastaamaanjamiunpitääsoittaaiiks!

Anteeksi, minun pitäisi lukea englantia kun en osaa ja huomenna on koe. MUTTA KUN kauhishirvittelen sitä soittoa ja odottelen suklaamunaa saapuvaksi kaupasta. Tilattu maitosuklainen ja iso. Ja anteeksi vielä, myönnettäköön etten usko enää pääsiäiskukkoihin jotka munii suklaamunia. Ois se kyllä kivaa mutku veli paljasti mulle jo pienenä ettei se niin mee. Julmaa.

Muok. Johanna soitti ja sano että miun pitää soitella pääsiäisen jälkeen uudestaan. Klup. Einain.com.