Tuhlaan elämäni. Taas. Ja heppailusta ja koeviikosta.

Joku nykynuori itseäni lukuun ottamatta sanoisi helposti ettei minulla ole elämää. Mutta onhan minulla, en muuten kirjoittaisi tänne. Tuhlaan vain elämää ärsyttämällä itseäni ja tekemällä kaikkea turhaa ja tarkoituksetonta. Suomeksi olen istunut koneella lähes koko päivän kello yhdestätoista neljään ja puoli kuudesta lähemmäs yhdeksään. Koko päivän olen lorvinut foorumeilla, päivittänyt niitä puolen minuutin välein uusien viestien toivossa, mutta kukapa muu istuisi foorumissa koko päivää paitsi minä? Siinäpä se, ei kukaan. Kaikilla muilla on fiksumpikin tapa viettää elämänsä, joka on kuitenkin niin lyhyt. Ei se mitään jos viettäisin tämän yhden päivän täydellisen no-life, mutta kun niitä päiviä on liikaa.

Haluaisin tutustua johonkin uuteen ihmiseen. Koska totesin että uudet ihmiset ovat kivoja. Olin perjantaina ratsastamassa Sanna-Marin kanssa, tutustuttiin siinä samalla. Mentiin kiva köpömaasto ja Kiri oli hauska. Niin kuin Sanna-Marikin. Haluaisin heti ratsastamaan! Mutta onneks maanantaina pääsen, neljän aikoihin niin on vielä valoisaa. Mieluumin meen Kirillä kuin Mellulla, menin sillä silloin keskiviikkona. Ja totesin että meidän pitäis saada yhteistyö toimimaan ennen kuin yritänkään muuta. Mutta kyllä se siitä. Ootan vaan syyslomaa että pääsis useasti ratsastamaan jo valosalla, vaikka S-M:n kanssa maastoonkin. Oioi, pitkä maastoreissu ruskametsässä, ihanaa!

Koeviikko meni männikköön. Uskoisin. Mutta en ihmettelekään kun yhdenkään aineen koealuetta en lukenu puolikskaan, psykan koealuetta kysyin kaverilta keskiviikkona päivällä puoli viideltä kun torstaina oli koe. Ja enkun luetun ymmärtämisestä en ymmärtäny muuta ku et siinä puhuttiin eläimistä. Terve. Onneks muillaki oli kuulemma menny yhtä huonosti. Ja miks ryhmänohjaajan, joka oli myös bilsan kurssin opena, piti olla perjantaina, jolloin tein bilsan koetta, kokeita vastaanottamassa kun en lukenu yhtään perinnöllisyyttä ja koe meni ihan silleen et just ehkä menee läpi. Ja ope kehtas kysyä miten meni. "Kai se jotenki." Terve moi ja heippa.

Olen kunnianhimoinen kaikessa muussa elämääni koskettavassa asiassa paitsi koulunkäynnissä.

Epämääräisyysharmistus

Lokakuu alkoi eilen, ihanaa! Tämä on kiva kuukausi kun puut ovat älyttömän kauniin värisiä, järveä voi tuijottaa vaikka miten kauan kun puiden värit heijastuvat sen pintaan, aamuisin maa on kuurassa ja on ihanan pirteä ilma joka saa posket punoittamaan.

Kävin eilen kokeilemassa niitä paria pollea vuokraustarkoituksessa. Paikka ei ollut ihan sellainen mitä odotin, mutta Mellu oli varsin hauska poni. Se käveli hienosti kivasti ja käänty joka kerta kun käskin ynnä muuta kivaa, ravissa vaan lähti kipittämään kauheaa vauhtia mutta kun rentoutin ja rauhoitin itseni niin sitten neitikin kulki vähän nätimmin, tosin aina voltin jälkeen tuli kauhea spurtti. Mutta tosi kiva polle se oli kuitenkin. Viri oli sitten vähän jumimpi, ehkä senkin kanssa saisi yhteistyön sujumaan jos vähän harjoittelisi. Ja yleensä kuitenkin tykästyn aina polleihin joista en ekalla kerralla ole paljoakaan tykännyt. Mietin vain vielä että alanko noista toista vuokraamaan, pelkään että menee kaikki taidot hukkaan kun ei ole opettajaa joka kerta vahtimassa miten ratsastan.

Näin viime yönä unta missä oltin äidin, V:n (o.O) ja muiden tuttujen ja vähemmän tuttujen kanssa sillä laivalla millä Kyproksella yhden päivän vietimme. Sitten jostain syystä äiti tippui monta kertaa siitä laivasta ja minä hyppäsin aina mereen pelastamaan. Joka kerta vedessä ui myös kani, jota tosin luulin ihan vain jänikseksi. Eikä unessa tullut mieleenikään kania pelastaa, äitini sentään olisi pystynyt pelastautumaan itsekin, mutta kani ei. Herättyäni tajusin heti että kani oli Noisette aka Noppa aka Noppanen, Valko-rakkaan emo joka kuoli jouluaattona 2005. Tuli kyllä paha olo sitten, eikä asiaa lainkaan parantanut se että tajusin tasan kolme kuukautta sitten istuneeni lentokoneessa matkalla Kyprokselle. Masentavaa.