Vilnassa

Istun kotoisassa kahvilassa Vilnassa, olen kutakuinkin tullut päätökseen lykätä kandin kirjoittamista ensi kevääseen, olen juonut liian monta caramell macchiatoa ja kuvannut viehättävän ränsistyneitä taloja ja mintunvihreitä yksityiskohtia. Elämässä lähes kaikki hyvin. Paitsi että huomenna pitää jo lähteä kotiin Tukholmaan.

You can't control the wind, but you can adjust your sails. 

Hei. Pitkästä aikaa.

Täällä oli takatalvi aamulla pari tuntia, nyt taas kaunis kevätpäivä, kuten lähes koko tämän viikon, ja hurjaa vauhtia taivaalla liihottelevat pilvipumpulat.

Viikon paras hetki oli kun istuin kaverin kanssa pendeltågissa matkalla takaisin Uppsalaan tekemältämme aamupäiväretkeltä ja mahaan sattui kun olin nauranut niin paljon.

Nyt haluan polttaa loppuun talvella ostetut kynttilät, unohtaa asioita, ottaa askeleita eteenpäin, parantua.

18-vuotias minäni olisi ollut pettynyt jos tietäisi, millaista elämää 24-vuotiaana elän. Okei, kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni ulkomaihin liittyvät konkreettiset unelmat, ts. Islannissa ja Englannissa käynti ja Tukholmassa asuminen, ovat toteutuneet - lukuun ottamatta Intiassa käyntiä, joka tosin toteutuu ensi kuussa (!!!). Mutta ne kaikki pienemmät asiat ja muistikirjoihin kirjatut toiveet: tuoreet yrtit ikkunalaudoilla, oma kämppä, leipominen viikonloppuisin, laihuus, ahkeruus, kanien kasvatus, kirjoittaminen, valokuvaus.. Nuo ovat enemmän tai vähemmän unohtuneet, tai vain osoittautuneet mahdottomiksi - osa ihan vain olosuhteiden pakosta, mutta osa heikosta luonteenlaadustani johtuen.

Olisi aika ryhdistäytyä. Lopettaa sipsipussillisten syöminen päivälliseksi, ahdistukseen ahmiminen, laiskuudesta johtuva liikkumattomuus, ahdistuminen kaikesta ja stressaus jutuista joita pitäisi tehdä mutta joita en saa aikaiseksi tehdä.

Pitäisi alkaa elää.