Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, maaliskuuta 15, 2014

Hei. Pitkästä aikaa.

Täällä oli takatalvi aamulla pari tuntia, nyt taas kaunis kevätpäivä, kuten lähes koko tämän viikon, ja hurjaa vauhtia taivaalla liihottelevat pilvipumpulat.

Viikon paras hetki oli kun istuin kaverin kanssa pendeltågissa matkalla takaisin Uppsalaan tekemältämme aamupäiväretkeltä ja mahaan sattui kun olin nauranut niin paljon.


Nyt haluan polttaa loppuun talvella ostetut kynttilät, unohtaa asioita, ottaa askeleita eteenpäin, parantua.

18-vuotias minäni olisi ollut pettynyt jos tietäisi, millaista elämää 24-vuotiaana elän. Okei, kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni ulkomaihin liittyvät konkreettiset unelmat, ts. Islannissa ja Englannissa käynti ja Tukholmassa asuminen, ovat toteutuneet - lukuun ottamatta Intiassa käyntiä, joka tosin toteutuu ensi kuussa (!!!). Mutta ne kaikki pienemmät asiat ja muistikirjoihin kirjatut toiveet: tuoreet yrtit ikkunalaudoilla, oma kämppä, leipominen viikonloppuisin, laihuus, ahkeruus, kanien kasvatus, kirjoittaminen, valokuvaus.. Nuo ovat enemmän tai vähemmän unohtuneet, tai vain osoittautuneet mahdottomiksi - osa ihan vain olosuhteiden pakosta, mutta osa heikosta luonteenlaadustani johtuen.

Olisi aika ryhdistäytyä. Lopettaa sipsipussillisten syöminen päivälliseksi, ahdistukseen ahmiminen, laiskuudesta johtuva liikkumattomuus, ahdistuminen kaikesta ja stressaus jutuista joita pitäisi tehdä mutta joita en saa aikaiseksi tehdä.

Pitäisi alkaa elää.

lauantaina, joulukuuta 07, 2013

Kolme tuntia metsässä

Eksyin metsään tänään, mutta täällä on vihdoin lunta ja oikeasti talvi ja kaunista, joten se ei haitannut!

Tarvitsin vain puolen tunnin kuuman suihkun toipuakseni.

maanantaina, marraskuuta 25, 2013

Pieniä asioita

Niskalävistys on poissa, lämpötila nollassa ja hengitys höyryää, sormet kohmettuvat kun en tahdo vielä luovuttaa ja käyttää lapasia.Tämä on ollut blogini kuollein vuosi, mutta myös oma kuollein vuoteni.

lauantaina, lokakuuta 05, 2013

Lokakuu, olen kaivannut sinua!

Tää ilta olisi ollut ihan täydellinen kumisaappaissa ympäriinsä lompsimiseen ja lätäköissä hyppimiseen. Mutta koska ei ole kumisaappaita, tein noin tunnin kävelylenkin omakotitaloalueella kangaskengissä, jotka märkänä hiersivät varpaani rakoille, ja kuuntelin sateen suloista ropinaa takkini hupulle. Nyt ikkunasta virtaa aamupäivällä siivottuun huoneeseeni raikasta syysilmaa ja saan kuunnella puiden lehtiä ja ikkunalautaa piiskaavaa sadetta. ♥



maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Elämän paradoksi ja kevätiloa

Heippa!

Oikea päiväkirjani odottelee tehopäivitystä kaikista tämän vuoden tapahtumista, itse odotellessani sitä päivää että olisi aikaa ja energiaa istahtaa johonkin kotoisan kahvilan nurkkaan kirjoittamaan. Siispä tänään armelias blogini saa toimia sijaisena. Viime aikoina päiväkirjan korvikkeena on toiminut aina laukussa mukana ruttuuntuva, kahden euron arvoinen muistikirja Lagerhausista, vaikka ostin sen alunperin palvelemaan vain listojen ja hajanaisten mietelmälauseiden majapaikkana. Mutta kun on pakko suoltaa ajatuksia ja fiiliksiä johonkin niin on vaan pakko. Ja nyt tuntuu vaan siltä että tekstiä voi tulla vähän reilumminkin ja enemmän blogiin sopivaan tyyliin, joten..

Asiaan! Eli tähän kauniiseen kevätpäivään jona aurinko lämmitti ihanasti ja jona pystyin aamulla ilman jäätymistä pitämään ikkunaa auki samalla kun istuin koneen ääressä töllöttämässä videoita kehitysmaasysteemeistä.

// Alunperin kirjoittelin tähän pitkät pätkät liirumlaarumia tyyliin jota mukaillen kirjoitin päiväkirjaa joskus 9-vuotiaana opettajan käskystä. Siis "tänään minä... Sitten minä...." - you got the point. Mutta koska en edes itse jaksaisi tulevaisuudessa lukea sitä läpi, suollan nyt sekalaisia ajatuksiani tähän vissiin vähän hallitsemattomampaan tyyliin..


Oon ihan pepp Södertörns högskolanilla tänään aloittamastani ympäristö ja kehitys -kurssista, joka tulee olemaan intensiivinen ja rankka, mutta varmasti myös mielenkiintoinen. Ja englanniksi! Tuntui ihan hassulta käyttää englantia täällä Ruotsissa..

Viihdyn ihan ylihyvin yliopiston tietokonesalissa, jonne tänäänkin suuntasin tuolla toisella koululla istuttujen luentojen jälkeen. Kahvia, puolet lounaaksi ostamastani jättisämpylästä, tavoitteena kirjoittaa vähän inlämningsuppgiftia, mutta todellisuudessa vähän rupattelua J:n kanssa, paperien skannailua ja kahden tärkeän sähköpostin kirjoittamista. Ei siis ihan just sitä mitä oli tarkoitus tehdä, mutta tärkeää ja ahkeraa joka tapauksessa.

Kotiin ruokakaupan kautta, ostamatta mitään suunnittelematonta. Tänään on muutenkin ollu tosi hyvä ruokapäivä! Aamupalaksi ruisleipää ja hapankorppuja brie-juustolla - jälkimmäiseen yhdistelmään kehitin addiktion kesällä Islannissa. Lounaaksi se jättimäinen meetvursti-paprika-tomaatti-rucola-sämpylä kahdessa osassa: alku luentojen välillä, loppu kahvin seurassa yliopistolla. Ja sitten illalla kotona mjölkfiliä ananaspaloilla, raejuustolla, kurpitsansiemenillä ja soijapaloilla, kaverina ICA:n ecoa vihreää teetä joka on nam! Plus kiivi!

Eikä fiksu syöminen oo ainut syy mulle olla edes vähän ylpeä itsestäni! Aamulla ehdin nimittäin herätä ilman herätyskelloa ja normaalien aamutoimien lisäksi katsoa pari videota kehitysmaajuttuihin liittyen - sekä siivota huonetta, heittää ovenpielessä ihan liian pitkään nököttäneet roskat roskikseen, pestä meikkisiveltimet ja viedä pulloja kierrätykseen. Siis tehdä juttuja joiden tekeminen aina vaan venyy ja venyy.


Matkalla Södertörniin ehdin kyllä jo hetken tuntea että päiväni oli pilalla. Kurkkua kuristi ja silmiin kihosi kyyneleitä kiukusta ja voimattomuudesta ja mieleen tulvivista muistoista ja niiden aiheuttamasta ahdistuksesta. Syy selviää twiitistäni: "Finsk familj med 3 runt 10-åriga barn i t-banan. Nåt fastnar mellan dörrarna, mamman skriker hjälp, pappan ba 'ni jävla idioter' på finska."

Kun kuulin nuo perheen isän sanat, tuntui kuin joku olisi läpsäissyt mua kasvoille. Mieleen nousivat muistot kaikista niistä kerroista kun oma isäni haukkui niin minua kuin äitiäkin tyhmäksi, idiootiksi. Kun sain kuulla etten tiedä mistään mitään, en tajua mitään, että musta ei ikinä tule mitään. Onnekseni en ole kuullut vastaavaa isäni suusta aikoihin.

Mutta kun kuulin nuo sanat tuon tuntemattoman miehen suusta, sisälläni sekä kiehahti, että tunsin itseni tuskaisen voimattomaksi. Tiesin miltä perheen lapsista ja äidistä varmasti tuntui. Se nöyryytys kun isä haukkuu tyhmäksi julkisesti, ymmärsipä joku muu lähistöllä tai ei. Se isku itsetunnolle, kun saa kuulla jotain tuollaista omalta isältään. Miten voi koskaan oppia kelpuuttamaan itsensä jos saa jo lapsestä lähtien kuulla tuollaista henkilöltä jonka tulisi toimia tukena elämässä?

En edes halua kuvitella, millä tasolla itsetuntoni olisi nyt, jos olisin jäänyt lukion jälkeen asumaan vanhempieni lähistölle ja pitäisin aktiivisesti yhteyttä isääni. Vaikken yleensä herkästi tunne myötätuntoa ihmisiä, varsinkaan lapsia, kohtaan, nyt todellakin tunsin sitä tuota perhettä kohtaan. Olisin halunnut kertoa niille lapsille, että he eivät ole tyhmiä. Kaikki tekevät virheitä (kuten jättävät jotain metron ovien väliin), ja ne jotka eivät voi sitä tosiasiaa ymmärtää ja myöntää, ovat niitä typerimpiä. Olisin halunnut kertoa, että kyllä heistä vielä varmasti tulee jotain. Että he eivät saa miettiä itsemurhaa niiden ajatustenversojen vuoksi, joita heidän isänsä yrittää päihinsä istuttaa. Sillä joskus vielä tulee päivä, jolloin he pääsevät irti ja omilleen, ja vaikka räpyttely tuntuisikin toivottamalta, niin joskus he vielä liitelevät korkealla taivalla keveästi, voimakkaampina kuin monet muut. Ja että sitä päivää kannattaa odottaa, eikä missään nimessä pidä kerätä niitä isän ajatuksia ja sanoja sisälleen kasvamaan, vaan puhaltaa ne kauas pois tuulen mukaan, kuin voikukan siemenet. Että vaikka heidän isänsä ei heitä arvostaisi ja heistä välittäisi, ei se tarkoita ettei kukaan koskaan välittäisi tai arvostaisi. (Tän viimeisen jutun tajuamisessa mulla on kyllä vielä tekemistä itsellänikin, nimim. 23-vuotias ikisinkku joka ei koe olevansa tarpeeksi hyvä kellekään.)

Olisin myös halunnut kiljua perheen isälle, että eikö hän todella ymmärrä miten käyttäytyy perhettään kohtaan. Eikö hän todella tajua että ei noin kuulu puhua kellekään, ei varsinkaan ala-asteikäisille lapsilleen jotka sattuvat vahingossa tekemään jotain väärin. Lapsille jotka varmasti ottavat isänsä sanat todesta, hautaavat ne sanat syvälle sisälleen ja uskovat niihin vielä monen monta vuotta sen jälkeenkin kun ovat ne kuulleet. Että ne sanat nakertavat itsetuntoa kuin tappava sairaus. Miten aikuinen ihminen voi olla tajuamatta miten ____ tuollainen satuttaa?! Mitä se saa lapset ajattelemaan itsestään. Millaista suhtautumista se saa lapset odottamaan muilta ihmisiltä, kun oma isä suhtautuu noin.

Olin siis matkalla kehitysmaatutkimusta käsittelevälle tunnille. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, tunsin suunnatonta voimattomuutta kun mietin, miten monet lapset ja äidit ja kaiketi isätkin joutuvat kestämään tuollaista kohtelua sellaisessa "hyvinvointivaltiossa" kuin Suomi olevinaan on. Maailmassa on monia maita joissa ihmisiä elää köyhyydessä, nälässä, janossa, sotien keskellä. Ja sitten on kehittyneitä maita, joissa asiat ovat pintapuolisesti hyvin, joissa tuotetaan laadukasta teknologiaa ja koulutetaan lapsia maailman parhailla koulutusjärjestelmillä. Ja joissa vanhemmat tappavat lapsensa sisältäpäin.

Aina ajatellaan miten paljon kehitysmaita pitäisi avustaa. Ja silti kehittyneissäkin maissa voi olla, ja on, asioita niin pahasti pielessä. Voiko tässä tuntea olonsa muuksi kuin toivottomaksi? Tässä hullussa maailmassa..

Mutta voimattomuutta vastaan on vain taisteltava, ei saa antaa kaiken kaatua päälle ja ottaa koko maailman ongelmia harteilleen ja sydämelleen, kuten meille jo lukion kehitysmaakurssilla toitotettiin. Samaa sanoi luennoitsijamme tänään, ja tuntuu että mun todellakin pitäisi yrittää muistaa nuo viisaat sanat. (Ainiin, lisätään siihen "kehitysongelmien" ja psyykkisten ongelmien listaan vielä ilmastonmuutos ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja eläinten oikeudet, niin avot. Siinäpä pohtimista hetkeksi.)


Toinen päivän vähintäänkin mielenkiintoisista sosiaalisista kohtaamisista sattui Lidlissä kotimatkalla.. Tää kuullu kyllä sarjaan "en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa", ja lyhyesti ruotsiksi kiteytettynä menee kutakuinkin näin: "Jag handlade typ sallad, frukter och bröd. Mannen som hade varit i kön före mig packade sina grejer samtidigt som jag och kommenterade nåt om att jag ska väl inte festa ikväll, jag ba typ 'njäeh' elr annat lika entusiastiskt, och mannen ba 'du borde kanske köpa lite kött nästa gång ;)'." Tuolla hetkellä todella toivoin olevani sanavalmiimpi henkilö...

Oli siis yleisesti ottaen hyvä, aurinkoisen lämmin ja keväinen päivä, jona tunsin suurta iloa sen vuoksi että asun Ruotsissa ja että elämässäni on nykyään kaikki hyvin, ja toisaalta surkua ja voimattomuutta kun ajattelin miten paljon huonommin monilla muilla on asiat. 

Tuntuu itsekkäältä iloita omasta onnestaan kun itsellä on kaikki niin hyvin, mutta ei maailma silläkään parane, että pakottaisin asiani huonommaksi pelkästä myötätunnosta niitä huono-onnisempia kohtaan. Elämän paradoksi.

tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Daughter - Landfill

Sanoitukset on itse asiassa täydellisessä ristiriidassa fiilisteni kanssa (mikä tilanteen huomioon ottaen on melko ihmeellistä), mutta on vaan niin kaunis biisi :)

Josko nyt yhden ison kahvikupillisen jälkeen syventyisin suomen sanajärjestyksen ihmeelliseen maailmaan karkkipussillisen, omenakilollisen, kirjakasan ja hyvän musiikin voimin koulun ihanan rennossa tietokonesalissa..

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Minä ♥ elämäni

Viimeiset viisi päivää ovat olleet aivan huippuja!

Oon kahvitellut vuokraemäntäni kanssa; nukkunut yötä kaverin luona lähes ekaa kertaa sitten yläasteen; käynyt kolmatta kertaa kahdeksan kuukauden sisään kierroksella kaupungintalolla; ollut ravintolassa ja baarissa ja jatkoilla luokkakavereiden kanssa; inspiroitunut hurjasti opintokäynnistä Kungliga Tekniska Högskolanilla; istunut yliopistolla neljästä yhdeksään kirjoittamassa inlämningsuppgiftia; lainannut kasan kirjoja suomen kieliopista uppsatsia varten; leikkinyt elämäni ensimmäisellä älypuhelimellani; lenkkeillyt; nukkunut ja syönyt ihan liian vähän ja ihan liian harvoin; nauranut niin luokkalaisten (erityisesti J:n) kuin työkavereidenkin kanssa; kuunnellut kun ensimmäistä kertaa elämässäni joku kertoo minulle tunteistaan minua kohtaan - eikä tämän asian hienoutta yhtään vähennä se, että ne tunteet eivät enää ole vastakaikua minun tunteilleni; kirjoittanut koulutehtävää kahdestatoista illalla puoli kuuteen aamulla ja herännyt kouluun pari tuntia nukkumaan ryhtymisen jälkeen; metroillut paljon parhaan kaverini kanssa.

Ja ennen kaikkea: rakastanut Tukholmaa syvästi! Iloinnut siitä että saan asua täällä, että mulla on mahtavampia kavereita kuin ikinä ennen ja huippu luokka ja loistava työpaikka ja mukava vuokraemäntä ja hyvä vuokrahuone sekä kivat myyjät lähikaupassa. Voiko elämältä enempää toivoa? Okei, ehkä sitä ettei mun tarvitsisi lähteä jo 1½ viikon päästä Suomeen jouluksi, mutta veikkaan että sitten kun olen siellä niin olen ihan iloinen siitä. Onpahan sitten erityisen kiva tulla taas takaisin tänne!

Ja juuri nyt, kun mussutan iltapalaksi ostamaani kaupan valmissämpylää, juon vihreää teetä liian isosta mukista ja kuuntelen Disneyn klassikkojen soundtrackia, tunnen olevani se sama ihminen kuin lukiossakin - erona vain se, että nyt olen paljon paljon kypsempi ja rohkeampi. :) Tosin ehkä myös vähän laiskempi..

torstaina, joulukuuta 06, 2012

No olipahan myräkkä



Kävi kyllä vähän sääliksi niitä eilen T-Centralilla pyörineitä (suomalais)turisteja.. Omasta ja kavereideni mielestä oli ihan mahtavaa kun pyrytti ja saatiin vihdoin kunnolla lunta, mutta kyllä olisi kieltämättä harmittanut jos olisin tullut vain päivän risteilylle tänne.



Ja joo, kyllä jopa meikäläistä alkoi vähän pänniä siinä vaiheessa kun odotin tunnelbanaa kotia kohti 40 minuuttia, todetakseni vain että niitä ei yksinkertaisesti kulje. Istuin sitten koululla vähän ylimääräistä ja toisella yrityksellä pääsin sitten kotiinkin. Tänään taas töihin mennessä bussi ei kulkenut sille mun pysäkille lainkaan kun tie oli niin kehnossa kunnossa, mutta enpä sentään kovin pitkälle joutunut kävelemään.



Mutta ei kyllä edes pahemmin jaksa harmittaa tuo julkisen liikkeen takkuilukaan, täällä kun nimittäin on LUNTA!! Paljon lunta! Ja nyt vaan pidän peukkuja pystyssä että Pohjois-Karjalaan satelisi vähintään sama määrä ennen joulua, harmittaa nimittäin jo etukäteen lähteä täältä kotikotiin joululomalle, ja sitten vasta harmittaakin jos siellä ei ole kunnolla lunta kun täällä on.




PS. Nii juu, hyvää itsenäisyyspäivää! Kyllä mä Suomi susta oikeasti tykkään, vaikka välillä tuleekin dissattua!

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

ahkera ja iloinen ihkuttelija

En oo koskaan (ennen) ollu mikään romanttinen prinsessatyyppi. Ala-asteella vihasin muhkeita prinsessamekkoja joita tätini osteli mulle Thaimaasta. En oo koskaan välittänyt lässyistä Prinsessa Ruususesta tai Tuhkimosta *, vaan katsonut puhki Mulan- ja Pocahontas-VHS:t. Lukiossa mun lempivärejä oli sitruunankeltainen, turkoosi ja limenvihreä; kaikki vaaleanpunaisuudelta, hempeilyltä ja romantiikalta haiskahtavakin sai karvat pystyyn.

Kuitenkin tänään olin ihan innoissani Bare Mineralsin aloituspakkauksesta jonka ostin. Metrossa kyllä vähän hävetti kanniskella hienoa Åhlensin paperikahvoilla varustettua pahvikassia kun en muuten tuntenut oloani kovinkaan hehkeäksi, mutta kotona ihastelin sitten senkin edestä noita purnukoita ja siveltimiä ja erityisesti tuota tyylikkään hempeää laatikkoa.


(Ihan ihanaa luksusta, joka kieltämättä hyvinkin valheellisesti herättää mussa harhakuvitelmia siitä että ihoni heti huomenna olisi kaunis ja sileä, että tästä lähtien jaksaisin viettää peilin edessä tuntikausia itseäni ehostaen ja että nyt yhtäkkiä lopettaisin reikäisten rutkulafarkkujen käyttämisen kotona ja alkaisin elää kuin ballerinaprinsessat pastellisävyisissä säärystimissään. Enköhän huomennakin tule heräämään uuteen päivään puolikuolleena väsymyksestä, naaman kanssa tuskastellen ja kotona raahustaen niissä maailman mukavimmissa mutta yhteiskuntakelvottomimmissa vaatteissa. Mutta haaveillahan saa aina..)


Kamerakin sai tänään vihdoin ja viimein talutushihnan jollaisesta oon haaveillu jo pitkään! Virkattu nauha löytyi kirppikseltä kahdensadanviidenkymmenen kruunun hintaan, violetti pätkä on jonkun t-paidan "henkariroikotusnauha" jonka oon joskus säilöny tulevaisuuden varalle, ja oon ihan pepp tuosta ihanasta viritelmästä! En malta oottaa että pääsisin lenkkeilyttämään kameraa ihmisten ilmoille!


(Aiemminhan mulla oli kamerassa turkoosi silkkinauha, mutta väri alkoi tympiä jo aikoja sitten. Canonin oman hihnan säilöin kaapin perälle jo parisen vuotta sitten: onhan se ihan järkyttävän ruma, tilaavievä, kankea ja ranteen ihoon porautuva. En oo ikinä tykännyt ja osannut roikottaa kameraa kaulassa, kuvattaessa se niskan taakse heitetty hihna vaan rajoittaa kameran kääntelyä ja vääntelyä, ja kävellessä kamera pomppii raivostuttavasti tiettyjen kehon ulokkeiden kohdalla tai alapuolella. Miksi siis olla hankkimatta sekä mukavaa että kivan näköistä nauhaa kameraa koristamaan? Nyt sen voisi muuten jättää huoneessa näkyvillekin, hmmhmm.)


Tänään sain siis tehtyä kaksi jo piitkään suunnittelemaani juttua, ja lisäksi kasan mälsempiä arkijuttuja joiden hoitamista oon lykännyt tulevaisuuteen jo melkein liian pitkään: pyykinpesu, imurointi, peilin + hyllyjen pölyistä pyyhkiminen, kenkien tehoputsaus. Ja töissäkin ehdin olla viitisen tuntia - hyvä mie!


* jaa mikä "Tukholma-syndrooma": kirjoitin alunperin "Tukhimo" enkä "Tuhkimo"..

Ainii! np. soittolista nimeltä "Daughter & Lykke & Florence"

tiistaina, marraskuuta 13, 2012

Hohdokas elämäni Tukholmassa

Tän päivän ohjelma:
  • herätys 04.46, uusintatenttiin lukua
  • t-banalla koululle edelleen tenttiin lukien 08.00-08.40
  • noin 11.15 asti tenttisalissa kärvistelyä kuuden muun henkilön kanssa
  • kaveriiiit! ♥ edelleen koululla kuitenkin
  • 14.00 kotona, matkan varrella ruokaostokset
  • ruoanlaitto, ruokailu, "Maailman ympäri 80 päivässä" Youtubesta ja päikkärit
  • 15.38 herätys, illan kirjoituskurssin tenttiin kertaamista, välipala
  • 17.00-17.40 t-banalla koululle edelleen tenttiin kerraten ja muistikirjaa täytellen
  • tenttisalissa tietokoneen näppäimistöä naputellen18.00-19.30
  • yhteen kaveriin tietoisesti ja toiseen vahingossa pikaisesti törmääminen ♥
  • kirjoituskurssikavereiden kanssa jutustelu yliopistolta T-Centralille ♥
  • t-bana Slusseniin josta kävely Medborgarplanin t-bana-asemalle neljässä minuutissa (ennätys!)
  • matkalla asemalta kotiin puolen litran light-Cokis Coopista 20.55
  • kotona 21.01
  • suunnitelmissa vähän leffaa tai kirjaa ja unta palloon ennen huomista työpäivää

Näkisinpä joka päivä yhtä paljon kavereita ja tuttuja kuin tänään ja olisinpa aina liikkeessä ja liikkeellä vähän enemmän! Mutta se on jo jotain että oon saanut tänä vuonna kuulla olevani sosiaalinen ja todella nautin ihmisten kanssa juttelusta, enkä enää pelkää avata suutani englanniksi tai ruotsiksikaan :)

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2012

Eilisestä

Nostalgiakohtaus, jonka ansiosta haluan tän blogin vanhaan tyyliin hehkuttaa miten kiva päivä eilen oli!

Heräsin yllättävän aikaisin, ottaen huomioon että menin nukkumaan neljän aikoihin, siivottuani ja järjesteltyäni huonettani ja kirjoitettuani pari mailia illan ja yön aikana (musta ei siis edelleenkään ole tullut sellainen bilehile jollaisen elämästä 14-vuotias minä haaveili).

En kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä kaupungille ennen kuin vasta yhden aikoihin - jotenkin lähtö vaan aina venyy niinä päivinä kun ei ole pakko olla aikaisin jossain. Kaupungilla huristelin ensin Ropstenin Myrorna-kirpparille, josta en löytänyt haaveilemaani täydellistä nahkalaukkua tai farkkuja. En tosin jaksanut edes kokeillakaan housuja..



Kirppiksen jälkeen käväisin yliopiston kirjastossa vessareissullani. En löytänyt fäärin oppikirjaa, snif. Mutta rakastan yliopiston avaraa, ruohikkoista, puiden ansiosta väriloistokasta kampusta ja isoa kirjastoa hyllyriveineen ja lukupaikkoineen. Miksen vietä siellä enempää aikaa..?

Yliopistolta huristelin Östermalmille, jossa vain haahuilin suht päämäärättömästi ympäriinsä, ihastelin kauniita taloja, nautin täydellisestä syysilmasta ja siitä miten vähän ihmisiä oli juuri siellä liikenteessä. Kuuntelin Lykke Litä ja mietin miten onnekas olen kun saan asua unelmieni kaupungissa, Tukholmassa ♥

Sitten lähemmäs cityä eksyttyäni koitti shoppailuaika, jonka aikana mukaan tarttui kynttilöitä ja sinkkinen kynttilänalunen Lagerhausista, kori kosmetiikkatarvikkeilleni Granitista, nahkanarua Panduro hobbysta ja ylipehmoinen ja lämpöinen, mariininsininen mys-villapaita tuubikauluksella BikBokista. Onnistunein osteluiltapäivä aikoihin - kaikki ostamani jutut olivat sellaisia joita olin kaipaillutkin! Vain uusi kaulaliina, muistikirja ja neulekori jäivät uupumaan siitä mitä akuuteimmin tarvitsisin.. Niin ja housut, mutta se sovittelu on niin tuskaista ettei housuostokset yhtään jaksa kiinnostaa. Sisustusjuttujen ostaminen on kivaa kun niitä ei tarvitse sovitella!



Kotona pääruoan jälkeen hapankorppuja brie-juustolla ja vihreää teetä, datailua, kaulakorujen vaihtaminen uusiin naruihin ja jo viikkoja pöydällä makoilleiden lehtien leikkelyä kynttilöiden palaessa.

Life could be worse! (Oh, let me be a realist: life is GREAT!)


lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Ennen ja nyt ja muistikirjattomuusmasennus

Tää liittyy läheisesti edellisen postauksen aiheeseen, mutta tulipa vaan juuri mieleen, että..

.. lukioaikana vihasin pastellivärejä, en ikinä käyttänyt kaulahuiveja koska ne olivat mielestäni turhia ja epäkäteviä, enkä tajunnut miksi ihmiset polttaa kynttilöitä.

Tänään metsästin vaaleanpunaisissa nahkakengissäni kaupungilla mintunvihreää kaulahuivia ja tällä hetkellä huoneessani palaa kaksi kynttilää ja tuikkuja. Ja söin juuri brie-juustoa, joka on nam, ja jota lukioaikana pidin täytenä hienosteluturhakkeena.

Vaikka mielipiteeni monen asian suhteen ovatkin muuttuneet vuosien varrella, on muistikirjafanaattisuus kuitenkin pysyvämpää sorttia. Eikä tästä kaupungista tunnu löytyvän juuri sellaista täydellistä muistikirjaa kassissa aina mukana kuljetettavaksi! Sen pitäisi olla tarpeeksi iso muttei liian iso, viivoitettu, ei tylsän värinen, ei liian paksu mutta ei liian ohut, kovakantinen, nidottu, simppeli mutta persoonallinen.

Viime vuonna täytin Keflavíkin lentokentältä ostetun Pantonen pienen muistikirjan, tänä vuonna niitä ei enää löytynyt sieltä kuin siinä tylsimmässä värissä, enkä täällä ole törmännyt niihin ollenkaan. Yksi Ordning & Redan paksu, kangaskantinen muistikirja mulla on kotona päiväkirjana, se on liian painava aina mukana kannettavaksi. Kyseisen merkin ohuen version kyseisestä muistikirjasta ottaisin heti laukkukaveriksi, jos niitä saisi esimerkiksi oransseina, eikä vain mustina ja kirkkaanpunaisina!

Länsimaaongelmat täällä hei...

perjantaina, syyskuuta 21, 2012

hymynaama

Olisin voinut mennä Debaser Slusseniin kuuntelemaan Of Monsters and Meniä, mutta jäinkin kotiin kuuntelemaan sateen ropinaa ikkunalautaan ja haaveilemaan kaukaisista maista, löysistä leteistä ja keveistä neulepaidoista.

Ei kuitenkaan harmita. Olen ollut Tukholmassa melkein kolme viikkoa tänä syksynä, ja ehtinyt jo tehdä monta monta monta asiaa joista olen haaveillut vuosia, tai joita en olisi uskaltanut tehdä vielä muutama kuukausi sitten.

Olen itsevarmempi kuin koskaan ja tyytyväisempi elämääni kuin ikinä ennen. Vietin jälleen loistavan kesän Islannissa, sain uusia kavereita mutta vanhoja oli myös täällä odottamassa. Olen oppinut kuuntelemaan kroppaani, unohtanut syömishäröilyn, lopettanut tekemään asioita muiden mieliksi jos ei huvita, sekä lopettanut myös valokuvien räpsimisen vain koska "pitää ottaa paljon kuvia nyt kun oon täällä että muistan sitten vanhana". Luotan siihen että tulen muistamaan ne tärkeät asiat ja hetket ja Tukholman ihanuuden ilman kuviakin.

:)

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Kevät ikkunan takana

Olen totaalikyllästynyt nykyiseen blogimaailmaan, blogosfääriin, haluan takaisin siihen mitä oli vuonna 2005. Muilta osin olen oikeastaan tyytyväinen elämääni tässä ja nyt.

Paitsi että haaveilen filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä.

Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, mulla on työpaikka muutamaksi hassuksi tunniksi viikossa ja edelleen vapaata niin töistä kuin koulustakin kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen.

Jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista! Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.