!

HHH (haikeilua, heppailua, hiustelua)

Hassua miten haikea olo tuleekaan joistain pikkuasioista. Kuten siitä kun siirsin ratsastuskypäräni eteisen lattialta omaan kaappiini odottelemaan aktiivisempia aikoja, siitä kun Serranon perheen tämänpäiväinen jakso loppui ja totesin että se on kyseisen ohjelman viimeinen jakso jonka voin hetkeen katsoa telkkarista ja siitä kun asettelin vaatteita matkalaukkuun yrittäen saada kaiken mahtumaan mukaan.

Eilen tallilla ei onneksi ollut niin haikeaa kuin kuvittelin. Oli hauskaa ja leppoisaa ja vähän kyllä suretti kun hyvästeltiin ihmisten ja heppojen kanssa ja mietin miten kivaa mulla on ollut noiden porukoiden ansiosta sen pari vuotta. Hassua etten silloin syksyllä 2006 edes etsinyt vuokrahevosta varsinaisesti, mutta päädyin kuitenkin vuokraamaan Kiriä. Silloinen ratsastuksenopettajani muutti Oulun lähelle sillä aikaa kun olin kielikurssilla Kyproksella enkä oikein tykännyt muista alueen ratsastuspaikosta. Tylsyyksissäni sitten eksyin ht.netin markkinoille, huomasin ilmoituksen Liperissä vuokrattavasta hevosesta ja kysyttyäni luvan äidiltäni soitin Maaritille, sovin koeratsastuksen ja vuokrasin upeaa Kiri-heppaa päivälleen 1½ vuotta ennen sen lopetusta.

Se oli elämäni paras pidempi ajanjakso, Kiri piti minut pinnalla monessa tilanteessa, sen kanssa sain unohtaa kaikki ikävät asiat, se ilahdutti ja vihastutti ja siitä tuli niin rakas etten voi tätäkään tekstiä kirjoittaa ilman kyyneliä kun mietin millaista elämäni oli Kirin eläessä. Vaikka herran taivaslaitumille siirtymisestä on kuitenkin aikaa jo 4 kuukautta ja muutamia tunteja vaille 12 päivää.

Nythän siis "vuokrasin" jostain viime kuusta lähtien Maaritin uutta hevosta, Salama-Sankaria, jonka isä on nykyinen ravikuningas Saran Salama. Santtu on säältään reilu 160 senttiä, siis noin kymmenen senttiä Kiriä suurempi, saman kokoinen kuin hevoset joilla yleensä ratsastin joskus yläasteikäisenä. Väriltään Santtu on aika ovela tummanrautias ja sitä ei parhaalla tahdollakaan uskoisi ravikuninkaan pojaksi. En ole ikinä ennen törmännyt ravisukuiseen hevoseen joka maastossa mieluumin laukkaa edellä menevän hevosen kiinni metrin päästä kuin ravaa!

Muutenkaan en hirveän ihastunut ollut Santtuun. Olihan se kivan kokoinen ja kiltti ja utelias ja vähän hupsu, mutta ratsastaessa se oli aina vain ok. Se ei saanut minua kiljumaan riemusta kun onnistuin jossain, se ei saanut minua raivon partaalle kuin tehdessään äkkipysähdyksen ravista ruvetakseen syömään, se teki aina mitä käskettiin eikä yrittänyt mitään metkuja kuten Kiri. Siinä ei ollut haastetta, se oli tylsä automaatti. Ensimmäisellä kerralla tosin lensin ruunan selästä loistokkaan pukin seurauksena, toisella kerralla (kun herra veti äärettömän neitimäisesti vihannestorin nenäänsä kun näpäytin vähän raipalla jotta heppa tajuaisi ettei kenttää reunustavia pusikoita saa syödä) pysyin selässä pukissakin.

Hevosen selästä lentäminen ei kyllä ikinä ole ollut yhtä hauskaa kuin silloin Santulta lentäminen. Yhtäkkiä tunsin miten hevonen tekee jotain raviin kuulumattomia askelkuvioita, miten sen takapuoli nousee ja miten leijun ilmassa pitäen vain ohjista kiinni - seuraavaksi näin vain lähenevän kentän pinnan ja sitten tunsin lonkassani lievää kipua kun makasin kyljelläni siinä kentällä Santun jalkojen juuressa. Jotenkin se leijumisolo oli niin siisti, haluaisin kokea sen uudestaankin, joskin ilman sitä lonkkakipua ^.^

Eilen Maarit yritti järjestää minulle samanlaiset hyvästelypukit kuin mitä oli tervetulopukituskin.. Santulle nimittäin kokeiltiin uutta satulaa, ja omg miten kauheaa oli istua yleissatulassa kun olin tottunut koulusatulaan! Aluksi jalat vatkas edes takas ja tuntui ettei takapuolen alla ole mitään, mutta ihan ok se oli sitten istua kun siihen tottui. Kenttä oli ihan löllönä tämän ja edellisen viikon sateiden takia joten Santtu ei jaksanut siirrellä koipiaan senkään vertaa kuin yleensä.... Pääasiassa tunti siis meni siihen kun käveltiin Annan ja Mellun vierellä löysin ohjin tehden päämäärättömiä kiemuroita kentällä, mie selostin mitä tapahtui Serranon perheessä toissapäivänä ja juteltiin koulusta ja lapsuudesta ja naurettiin hölmöille opettajille ja muille jutuille.

Sitten Maarit ja Minna tuli kattelemaan meidän ratsastusta ja haukkuivat meikäläisen lyttyyn: "miten voit olla niin vastuuton että jätät vuokrahevosesi tänne etkä käy edes kerran viikossa sitä katsomassa? Eivät nämä nykyajan nuoret osaa kyllä yhtään sitoutua mihinkään, ei mitään panostusta harrastuksiin..." :D Tallin ilmapiirin puolesta voisin tuolla erittäin mielelläni käydäkin vaikka sieltä Saksasta käsin jos joku maksaisi matkat sun muut, mutta oikeastaan odotin jo milloin voin hyvällä syyllä lopettaa Santun "vuokraamisen". Vuokraamisen lainausmerkeissä koska en ikinä edes suoraan sanonut että haluaisin alkaa kyseistä hevosta vuokrata, niin vain oletettiin koska meillä synkkasi aika hyvin ja kun olin vuokrannut Kiriäkin.. Mutta mitäpä tuosta, lähtiessäni tallilta tunsin että olen sitten vuoden päästä taas tervetullut takaisin jos haluan :)

Jotta tästä nyt ei ihan pelkkä heppapostaus tulisi, voisin hehkuttaa uusia hiuksiani! Ensinnäkin viime viikolla värjäsin ne ja niistä tuli taas ihanan väriset:
Eilen sitten kävin kampaajalla, tarkoituksena vain leikata nämä lähes olkapäille venyneet hiukset tuohon leukaan asti, mutta sittenpä kampaaja kysyi että laitetaanko jotain uutta ja totesin että voisihan se olla ihan kivaa.. Nyt meikäläisellä on vino otsatukka, takaa aika tarkalleen kallon alareunaan asti olevat hiukset jotka pitenee niin että ovat edestä noin leukaluun kohdalle. Ja pakko myöntää että tykkään näistä ihan mielettömästi, pitkästä aikaa kunnon lyhyet hiukset ja otsatukka! Viimeksi minulla on otsatukka ollut ala-asteen kolmannella luokalla, siitä lähtien ollut aina korkeintaan silloin tällöin sivujakaus ja ihan tasaiset, vähän kerrostetut hiukset. Jee-e?

Ja kyllä muuten mahdoin näyttää "vähän" kummastuneelta kun kampaaja, jolla olen pari kertaa käynyt hiuksia laittamassa mutta jota en kummemmin tunne, kehui miten kivat kasvonmuodot minulla on ja miten hyvin tämä hiusten väri sopii minulle, ja sitten rouva vielä paukautti että miun pitää ehdottomasti hakea hiusmalliksi sitten kun tulen sieltä Saksasta!! Olin oikeasti ihan :OOOO Olen nimittäin aina inhonnut kulmikkaita kasvojani ja vähän kaikkia osia niistä, ja sitten joku tulee ja kehuu niitä!? Mutta joko johtuen kampaajan eilisestä kommentista tai siitä että tämä hiusmalli sopii paremmin kasvoilleni ei naamani näytä enää läheskään niin pahalta kuin ennen ;) Tässäpä vielä kuva uudesta luukistakin:


















Näillä fiiliksillä onkin sitten ihan kiva lähteä HUOMENNA SAKSAAN!

Ja h-kirjaimen kunniaksi vielä kunnianosoitus hämähäkin aherrukselle:

Käppyrämänty ja kivikkoinen kuu

Oon leijunu tänään pilvissä taas vähän koko päivän. Aamulla kyllä väsytti kovasti kun herätyskello soi 04.15. Mutta kyllä siihen tottuu pikkuhiljaa, pitäisi vain oppia menemään ajoissa nukkumaan eikä yhden- tai kahdentoista aikaan.

Töissä oli sitten mielettömän kivaa! Aamupäivä meni nopsasti siitä kuudesta eteenpäin ja jaksoin mennä avainten ajamiseltani ekalle tauolle vasta lähempänä kymmentä. Välipalan iloa hälvensi vähän se että veli söi eilisiltana viimeisen Kidiukseni jota säästin varta vasten täksi päiväksi evääksi.. No mutta kuitenkin kaikki hyvin, ajelin sitten niitä avaimia ja jotain pikkuosia ja hioin avaimia ennen ruokkista, jolloin viestittelin vähän Turkissa ylppäreihin lukevan Tuulian kanssa.. ^.~ Iltapäivän aikana jutusteltiin vähän Iidan kanssa suuressa innossamme, ihkutettiin omaa ahkeruuttamme kun joskus yhden maissa oltiin saatu jo noin 2000 avainta ajettua ja suunniteltiin että livistetään hommista pikkuisen etuajassa ja siivotaan paikkoja.. Tein myös uria avaimiin sellaisella jännällä laitteella jota eilen opin käyttämään kun Joonas pyysi homman vaihtoa. En kyllä tykkää siitä urittamisesta, siinä pitää keskittyä ihan liikaa työhön! Niin ja kun Iidan kanssa oltiin saatu siivottua niin törötettiin leimaamislaitteen edessä hetki kun todettiin että Iida oli ollut töissä 7 tuntia ja 58 minuuttia, minä taas 7 tuntia ja 59 minuuttia.. Tarkkaa on, kahdeksan tuntia piti saada täyteen!

Niin ja ihan huipuinta töissä oli kyllä kun esimies tuli kysymään josko voitaisiin jatkaa miun työsopimusta vielä viikolla! Suostuin tietysti innoissani helposta työstä, huippumukavista työkavereista ja rahavirrasta, siispä olen nyt töissä 1.8. asti. Ja sitten onkin vain kaksi viikkoa aikaa Berliiniin lähtöön! Ensi viikolla meillä on vielä töissä vain me seitsemän kesätyöntekijää ja pari vakkaria, sitten seuraavalla viikolla tulee osa vakkareista kesälomilta ja pari kesätyöntekijää lähtee valitettavasti :( Mutta ensi viikosta ainakin tulossa rento....

Töiden jälkeen pyöräilin sitten kotiin taas sen 15 kilometriä - pyöräilin myös keskiviikkona ja maanantaina! Tänään tosin en jaksanut kiertää mukavempaa reittiä vaan törötin inhottavaa pölyävää, ääääärettömän epätasaista hiekkatietä auringon porotuksessa ja sivutuulessa.. Kirosin päähänpistoani hetken, mutta eipä se sitten ihan niiin kauheaa ollutkaan kuin muistelin. Yksi auto jopa pysähtyi kun ajoi vastaan ja toinen hidasti ohi ajaessaan ettei hiekka niin hirveästi olisi naamalleni pölissyt, mikä oli kyllä mielettömän kivasti tehty! Sitten kaksi autoa ajoi normaalia lähemmäs satasta siinä 60 alueella kunnolla pöllyttäen, samaten crossipyörärämistelijä. Mutta ne kaksi autoilijaa olivat niin ystävällisiä että eipä nuo loputkaan niin hirveästi jaksaneet ärsyttää..

Kotona katsoin sitten netistä viime maanantain Serranon, ärsyttää elää viikon jäljessä Serranojen jaksojen osalta! Söin myös karkkipussin joka minun piti säästää huomiseksi.. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaiset kaksi yötä ihan yksin kotona..! Niinpä, en itsekään uskoisi todeksi mutta niin se on. Huomaa siitäkin että äiti aamulla sanoi minua töihin heittäessään että "muista sitten pitää puhelin auki kun olen kuitenkin huolissani miten sie pärjäät.." Krhm, Maija viiden päivän päästä 19 vee ei osaa olla yksin kotona..?

Huomenna olisi Jokkarissa alueelliset kenttäkisat, mutta.. Yksin kotona tarkoittaa: ei kyytiä kisoihin. Aiemmin olin innoissani lähdössä kisapaikalle pyörällä, mutta intoni on pikku hiljaa hiipunut, varsinkin kun eilen kuulin että matkaa kisapaikalle on noin 24 kilometriä.. Se aamulla, kuvausta päivä, sama matka iltapäivällä tai illalla - sama sunnuntaina, paitsi vanhemmat voi iltapäivällä pois hakea. Varsinkin kun en ehdi tekemään mitään viikonloppuisin! Siis mitään sellaista mikä kuuluu to do -listalle. Kuten huoneen siivous.. Siivosin tätä jo silloin yhtenä päivänä, mutta nyt tämä on samassa kunnossa kuin aiemminkin, eli vaatteita on enemmän lattialla kuin vaatekaapissa ja datauksen tulee tapahtua sängyllä kun pöytä on täynnä roinaa.

Tänäkään viikkona en ehtinyt ratsastaa kuin kahdesti. Maanantaina kentällä jonkun aikaa Santun juoksutuksen jälkeen, eilen maastossa.. Ja voi omg millaisessa maastossa! Meidän piti mennä Annan ja Mellun kanssa lyhyt lenkki, jonka sijasta päädyttiin rämpimään hakkuuaukiolla tietä etsimässä sellainen tunti.. Kyllähän ainakin minä tiesin missä se tie oli jota pitkin sinne päädyimme (Annan suuntavaistosta en olisi niinkään varma ^.~), mutta kun piti tehdä se lyhyt lenkki, jota varten piti etsiytyä toiselle tielle, jota ei sitten löydettykään. Tulipa kuitenkin todettua että kyllä se Santtu vähän vaikeammassakin maastossa pystyssä pysyy eikä turhia säiky. Meidän piti mennä edeltä suohonkin kun Mellu ei uskaltanu! Vitsit vaan kun ekassa ravipätkässä tiellä huomasin että vasen jalustin oli tosi paljon lyhyempi kuin oikea, vaikka kentälläkin niillä jalustimilla menin ja hyvältä tuntui. Kipeytyi sitten nilkka niin että en yhtään voinut vasemmalle jalustimelle nojata ja nilkka piti pitää suorassa ettei koskenut. Ei sitten hirveästi voitu ravata. Tosin eipä tuo heppa ilmeisesti osaa reippaasti ravatakaan ravisuvustaan huolimatta - heti kun Mellu kiihdytti ravissa ja eksyi parin metrin päähän Santusta, piti Santun nostaa laukka ja ottaa Mellu kiinni.. Mutta mikä ihana laukka sillä onkaan!

Tästä tulikin näköjään vähän pidempi postaus, en vain ole aikoihin ehtinyt kunnolla kirjoittaa ja nyt on tapahtunut vaikka mitä kivaa viime aikoina :) Ehkä yritän vähän siivoilla huonetta ennen kuin nukahdan tähän sängylle? Ainiin, totesin etten ole pitänyt mitään yhteyttä yhteenkään koulukaveriini sitten lakkiaispäivän ja isä ei todellakaan ole mitenkään kannustava. Supisi äidin kanssa eilen illalla olkkarissa että millähän rahkeilla mahdan sinne Saksaankin lähteä.. Tai siis ei äidin kanssa, vaan äidille. Kiitos hemmetisti kannustuksesta. Kuten hän myös totesi että olisiko tänä keväänä kannattanut vakavasti jonnekin kouluun hakea kun en kuitenkaan tule ensimmäisellä yrityksellä minnekään sisään pääsemään. Sain tosin ukon vähän hiljenemään kun uutisissa kuuluttivat miten 15-20-jotain vuotiaat ovat niitä auttavaisimpia ja isä totesi että "eipä tuo tytär ole kyllä ikinä meikäläistä auttanut" - tokaisin vain että mahtaisiko syy olla hänen käyttäytymisessään minua kohtaan. Sopii pohtia.

Pikaviesti

Maaliskuun hiihtokausi avattu! Reiluun seitsemään kilsaan (kuulemma) meni aikaa 75 minuuttia, olisihan tuo vähän nopsemminkin voinut mennä.. Mut miun piti välillä odotella vanhuksia ja paluumatkalla oli mukava vastatuuli ^.~

Viime kuussa hiihdin keskimäärin 5 kilsaa viikossa, tässä kuussa jos jaksaisin / ehtisin hiihtää vielä vähän enemmänkin niin olisi huippua! Eilen kävin köpömaastossa Kirin kanssa ilman satulaa, vaan jotain 45 minuuttia. Ja perjantaina oli se tunti Kantelesärkässä, totesin että Kiri ehkä todellakin tarvitsee jarrut, koska ope käski minua monesti hidastaa hevosta ja ilmeisesti luuli että se oli liian vahva miulle - en vaan tajunnut että poni (hevonen) olisi menny liian kovaa, kun vauhti tuntui miusta rauhalliselta.. :roll:

Panikointia ja kipeitä varpaita

Panic! at home. Sunnuntaina on äidin viiskymppiset ja miun pikkuserkut tulee käymään. Koko alkuviikon oon ollu silleen et onhan se ihan jees että ne tulee, lähinnä koska miun serkku ja sen vaimo on kivoja. Mutta. Tajusin just että niillä pikkuserkuilla on ikää kuus & jtn neljä vuotta. Ne siis kyselee siveettömiä ja muutakin, tunkee kätensä Pyryn häkkiin rouskittavaks, tökkii Topia silmiin, säikyttelee kanit kälätyksellään ja kiskoo niitä korvista, kaataa kasvit miun huoneessa, rikkoo tietokoneen näppäimistön, tiputtaa miun pikkuesineet tuosta koneen päältä ja rikkoo ne, heittelee kirjat ympäri huonetta hujan hajan, sama cd-levyjen kanssa ja nehän menee siinä rytäkässä myös rikki, katkoo miun lelukoristehepoilta jalat ja haluaa ihan välttämättä vaatekaapin päältä just sen alimmaisimpana olevan pehmolelun jolloin ne kaikki romahtaa lattialle. Kuulostan varmasti innostuneelta, vai?

Ja mie oon kovin innostunu tästä varpaastanikin. Oikeen jalan pikkuvarpaaseen tuli semmonen.. keskikokonen ihonlähtö, ja nyt tuo koko hempskutin varvas on laastarin peitossa. Ja tuntuu koko ajan siltä että olisi siankärsämö tuon pikkuvarpaan ja sen naapurin välissä. Nii, kuka käski kävellä kaks kilsaa asvalttitietä ilman kenkiä, kuka? Mutku oli kuuma.

Olipas muuten tiistaina aika extempore-maastolenkki Kirin kanssa.

äippä: Millos sie meinasit tallille mennä?
minä: Emmie tiiä.
ä: Torstaina voisit mennä, Teemulla on parturi mutta ei muuta.
m: Nii. Tänään ois ollu aika pro mennä.
ä: Ehtiihän sitä vieläkin.
m (ponkaisten seisomaan hietikolta melkein muljauttaen nilkkansa): Noni, lähetään jo, mie käyn herättää iskän!

Ja niin siinä sitten kävi. Ja pelkästään tallille lähtö ei ollut suunnittelematon, vaan myös koko lenkki. Miut ehdittiin sen aikana kutsua paistettuja silakoita syömään, tappelin Kirin kanssa siitä käännytäänkö parinkymmenen metrin päässä tallista takaisin (ei, ei käännytty), talutin tuota em. palloa joitain metrejä kun hän näki mörköjä, loikittiin pellolla (josta heinä oli jo korjattu pois) kauhistelemassa niitä valkoisia heinäpaalihärdellejä, löydettiin etsimäni tie jolle me ei kuitenkaan päästy (en muistanu että siinä välissä oli reipas oja..) ja melkein hutkaistiin kaviolla lennokkaasti jotain himputin Mersua joka oli tien varressa. Ja vielä kun tultiin tallille niin ylisuojeleva hanhiperhe oli pihassa ulkoilemassa ja se emo sähis meille vihasesti, Kiri sai himput sätkyt enkä minäkään kovin ilahtunut ollut sen hanhiukon suojeluvaiston tuntien.. Mutta ei sentään törmätty traktoreihin \o/