Paitsi että haaveilen filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä.
Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, mulla on työpaikka muutamaksi hassuksi tunniksi viikossa ja edelleen vapaata niin töistä kuin koulustakin kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen.
Jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista! Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti