Menneisyydessä on liian monta ihmissuhdetta joiden loppumisen, tai sen etteivät ne edes oikeasti alkaneet, syynä olen yksin ja ainoastaan minä.
Enkä onnistu unohtamaan niitä ihmisiä.
Ja sitten kun mulla ei ollut ketään ihmistä, aloin syömään ja lihoin ja nyt päässä pyörii vaan kcal kg.
Aina kun kosketan mahaani niin se tuntuu liian suurelta.
Aina kun katson reisiäni niin ne on liian leveät.
Ja eniten mua vatuttaa juuri se että tääkin blogi täyttyy tästä mun ruikutuksesta ja valituksesta, enkä kuitenkaan osaa tehdä asialle oikeasti mitään.
Nykyään en edes uskalla mennä ulos nauttimaan kauniista ilmasta.
Enkä todellakaan uskalla päästää ketään lähelleni, olen etäinen eikä mikään kiinnosta.
Kun päässä pyörii vaan ne menetetyt ihmissuhteet ja kcal ja kg.
Eikä millekään uudelle olevinaan ole tilaa.
// Mjoo, ehkä luen tän joka päivä tästä lähtien, yritän päästä eroon mun itseni nolaamisen pelosta muistamalla ton ja vaikka ehkä yritän joka päivä löytää itsestäni jonkun positiivisen jutun? Miten satuinkin bongaamaan ton postauksen juuri tänään?
/// Ja tuolta kommenteista: "Pitää vain opetella jättämään asiat taakseen, ei ne siitä mihinkään muutu vaikka niitä surisikin koko ajan." Niinpä. Miten mun on vaan vaikea poistaa niitä tiettyjä ihmisiä Facebookin kaverilistaltakin, saati sitten ajatuksista?
//// Postaukseni erään foorumin vatutusketjuun:
Oon tahallisesti tai tahtomattani potkinu tai päästäny valumaan pois elämästäni lähes kaikki nykyisen koulun ulkopuoliset kaverit, niin IRL kuin netissäkin. Niitäkään harvoja kavereita joita mulla on, en näe juuri koskaan. Tyyliin kerran parissa vuodessa.///// Ja voiko säälittävämmäksi enää edes mennä: ilahduin ihan silmittömästi kun kolme ihmistä oli lisännyt ottamani kuvan Faveihinsa deviantArtissa :'D Itkettäs jos ei niin naurettas. Ja hei, enhän vaan olisi istunut / löhönnyt koko päivää koneen ääressä, enhän?
Oon muutenkin ihan erakoitunu, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin niin esim. tänään en uskaltanut lähteä lenkille kun siellä oli hieno ilma ja pelkäsin törmääväni johonkin ihmiseen josta en tietäisi pitäisikö häntä tervehtiä vai ei, ja mitä joku ajattelisi jos näkisi mut lenkillä - oon täällä keksiny että on noloa lenkkeillä!
Muutenkin mun ajatukset pyörii vaan kalorien ympärillä, en koko viikonloppuna oo pystyny keskittymään mihinkään, olipa kyse sitten lukemisesta, leffan katsomisesta tai nukkumisesta, muistelen koko ajan menneitä, parempia aikoja ja ajattelen että pitäisi tehdä jotain koulutöiden eteen mutten saa tehtyä mitään.
Tarviisin ja kaipaan sosiaalista elämää, mutta vaikka periaatteessa haluaisin lähteä jonkun (niin kenen kun ei niitä kavereita ole? Paitsi koulukaverit joita en jaksais vapaa-ajalla yleensä) kanssa vaikka kahville tai baariin tai edes johonkin niin samalla pääkoppa sanoo että en saa koska en oo tarpeeksi laiha, mulla ei oo tarpeeksi hienoja vaatteita, en oo täydellinen. Varmaan jo suunnilleen viiden vuoden ajan oon ajatellu että en saa tehdä sitä, tätä enkä tuota ennen kuin oon sellainen ja tällainen, enkä vieläkään osaa päästää siitä ajattelutavasta irti! Mulla ei nykyään oo harrastuksia (paitsi satunnainen virtuaaliheppailu, mutta kun ei oo vastuutehtäviä niin ei oo pakko tehdä mitään ja asioiden tekeminen venyy aina vaan) eikä edes täällä lemmikkejä jotka helpottas elämää edes vähän.
////// Sitten ilahduin vielä vähän enemmän siitä kun sain ostettua tallilleni virtuaalihevosen tunnetulta kasvattajalta vaikka hevosesta oli tehty pari muutakin tarjousta! Voittajafiilis, nimim. Maija 2(1) v. Nii sinne suihkuun piti mennä tässä illalla joskus..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti