Tällä hetkellä tuntuisi hienolta sanoa että olen rikki ja poikki ja että mikään ei auta - että sydämeni on revennyt eikä minulla ole liimaa. Mutta ei kai se ihan niinkään ole. Vaikken enää jaksa hymyillä ja rauhoitun helposti suututtuani.
Mutta silti olen jaksanut jollain tasolla iloita maanantaisesta ja tänäisestä auringonpaisteesta, kirjastossa käynnistä, Dumle-jäätelöstä, lumen sulamisesta, tiistaisesta sateesta, naapurin kissan jäljistä hangella (niitä on ollut ikävä), natisevasta 3310:stäni, hyvistä muistoista, uudesta Kentin cd:stäni, Apulannan musiikista, kookosmaidosta riisissä, pitkistä kynsistäni, uudesta kaveristani, siitä että on aikaa pelata puhelimella eikä kiire minnekään. Eilen tuntui ihan hirveältä kun kuolin Space Impactissa.
Anteeksi, olen juonut liikaa lime-sitruuna-mehua, kuunnellut liikaa huonoa musiikkia, kirjoittanut liian monta sähköpostia, unelmoinut ja toivonut liikaa ja surrut Muumien surullisinta jaksoa ikinä.
[Juttelin Tuulian ja Lindan ( !! ) kanssa mesessä tänään, kivointa vähään aikaan.]
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti