Koulun loppumisen jälkeinen masennus. Miksei siitä ole tehty dokumenttiohjelmaa? Mikäli joku tarvitsee ihmisiä puhumaan asiasta, olen vapaaehtoinen.
Olen naiivi, itsekeskeinen ja äärettömän lapsellinen, unohtamatta itserakkautta ja omaan napaan tuijottamista. Kuvittelen että kaikki pyörii minun ympärilläni, ettei ihmisten elämiin kuulu muita kuin minä, ja että olen ainut ihminen jolla tällä maapallolla voi olla väliä. Hah, miten idiootti olenkaan.
Pitäisikö opetella ajattelemaan muiden aivoilla loman aikana? Toinen opeteltava juttu on hiljaisuuden kuuleminen kovassakin melskeessä, kolmaskin oli mutta unohdin sen jo.
Tiemme hipaisivat toisiaan, niiden autot melkein törmäsivät, mutta väistivät viime tipassa. Se on harmillista, erityisesti koska tiedän sen olevan minun vikani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti